Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä vuosia ennen häitä, tiukemmalla aikataulullakin selviää!

Nyt kun koronarajoituksia aletaan pikkuhiljaa purkamaan, olemme enemmän kuin tyytyväisiä, että alun perinkin meidän ideana oli järjestää kaksi erillistä hääjuhlaa. Toinen ystäville ja toinen sukulaisille. Sukujuhlaa voi siirtää niin pitkälle tulevaisuuteen, kun on tarvetta suojella vanhoja ihmisiä koronan vaikutuksilta.


Olemme olleet enemmän ja vähemmän korona-arjen lamaannuttamia. Niin kuin varmasti moni muukin. Arkea on koeteltu. Me molemmat jouduimme vaihtamaan työpaikkaa, lopetin opiskelun, menninkäinen aloitti vuorohoidon ja lapsettomuushoitojen tarjoaminen katkaistiin. Siinä dramaattisimmat vaikutukset. Sitten oli näitä mitä kaikilla muillakin, etsit uusia tapoja treenata ja harrastaa, kun et pääse salille, et uimaan, et kirjastoon, et harrastuksiin. Et nää isovanhempia, et ystäviä. Et käy töiden lisäksi juuri muualla kuin kaupassa, välillä et sielläkään.


Onneksi olimme ostaneet puolitoista vuotta sitten tämän meidän pienen kotimme, jonka remontoimme lattiasta kattoon. On ollut aikaa tehdä pihatöitä ja liikkua luonnossa. Isimies meni ja osti veneen, joten myös kalastusharrastus on saanut uusia ulottuvuuksia.

VIHDOIN OLEN TARTTUNUT TAAS HÄÄTEEMAANKIN!


Kävimme katsomassa toivomaamme hääpaikkaa sinä päivänä, kun hallitus julisti poikkeuslain alkavaksi. Muistan kuunnelleeni hallituksen tiedotustilaisuutta automatkalla hääpaikalle. Ensimmäinen ajatus kieltämättä oli, että mitäköhän mahtaa käydä meidän häiden?


Hääpaikka oli ihana vanha kartano ja juuri sopivan kokoinen meidän kaverihäillemme. Siltä saa kaiken valmiina. Siivouksen, pöytäliinat, servetit (vaikka teenkin varmaan omat pellavaiset), astiat, ruoan, tarjoilun, sekä paikalle saa tuoda omat juotavat. Ainoastaan koristelu, ohjelma ja kakku siis jäi uupumaan. Täydellistä! Mitä enemmän saa yhdestä paikasta ja mahdollisimman vähällä vaivalla, sen parempi meille! Saimme setin vielä oikein mukavaan hintaan, koska meille tietty päivämäärä ei ollut tärkeä ja olimme niin myöhään liikkeellä. Eli vähän sellainen viimeinen tilaisuus -tarjous. Sopii meille hyvin! Mitä vähemmän lompakko kevenee, sen parempi. Emme aio ottaa mitään häälainaa. Juhlapäivää vietetään syyskuun lopulla.


Sitten vierähtikin pari kuukautta, kun häärintama pysyi hiljaisena ja totuttelimme uuteen korona-arkeen. Pari viikkoa sitten aloin taas aktivoitumaan aiheeseen häät.


Toissa viikolla kävimme hakemassa minulle hääpuvun. Aluksi minulla oli selvät suunnitelmat hääpuvun suhteen. Olin katsonut ihanan hääpuvun, jonka olin suunnitellut teettäväni. Kuitenkin kuukausien kuluessa ja ajatuksen hautuessa aloin pohtimaan, voisinko käyttää kierrätettyä hääpukua. Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä paremmalta ajatus tuntui. Lopulta löysinkin tori.fi:stä omaan makuuni sopivan hääpuvun ja sattumalta juuri oikean kokoiselta rouvalta. Mekko oli täydellinen. Eikä hinta todellakaan päätä huimannut. Kengät minulla on jo omasta takaa. Valkoiset korkokengät noin 4cm korolla sekä vaaleat balleriinat.


Korujakin olen katsellut. Korvakoruiksi haluan eräät hopeiset kalevalakorvakorut ja sormuksiakin ollaan hieman tiirailtu. Mitään ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon.


Kangaskaupasta tilasin pellavakangasta ja yritän ehtiä ompelemaan kankaiset lautasliinat. Lisäksi pitäisi käydä ostamassa koristeluun hieman jotain tyllityylistä kangasta. Muutoin koristeluun ajattelin käyttää metsän antimia. Mahdollisesti havuja ja muuta sellaista. Joitakin koristeita, kuten kuvaus-, vieraspöytä- ja karkkibuffakoristeta tilasin alennuksesta jo vuoden alkupuolella.


Myös kirpputorilta on tarttunut mukaan jotakin pientä. Kuten ihana punottu verkko (johon ripustan kuvista meidän tarinan), selviytymispakkauskorit, pöytiin maljakoita ja karkkibuffaan astiat.


Viikonloppuna pistin viestiä musiikkikonservatorioon ja kysyin, saisiko heidän kauttaan tilattua bändiä juhliin. Vaikuttaa hyvältä. Kerroin ettemme halua mitään perinteistä valssi/humppabändiä. Tiedustelivat, millaisesta musiikista pidämme ja selvittelevät minkälaisen keikan saisivat meille mahdollisesti aikaiseksi. Sormet ristiin siis, että onnistaa. Haluamme nimen oman niin, että tunnelma on kuin keikalla, ei mitään tanssibändiä.


Lisäksi pistin viestiä erääseen kakkukahvilaan, jonka kakkuja olen aikaisemminkin miettinyt. Katsotaan nyt milloin saamme koemaisteluajan (koska korona). Alkuperäinen suunnitelma on, että hankimme kolme eri makuista kakkua. Lakritsikakku, suklaakakku sekä vegaaninen kakku.


Että tässä pikku hiljaa taas asiat etenevät. En stressaile. Vielä pitäisi selvitellä ainakin kampausta, meikkiä ja kukkia. Olin alun perin suunnitellut tekeväni nämä yritysyhteistyönä, mutta koska korona, niin katsotaan nyt. Lisäksi nyt olisi vihdoin ja viimein aika sylkeä kutsut eteenpäin. Ne teemme whatsapp videolla, joten ei mitään ylimääräistä askartelua tiedossa😊 Uuu, päivä lähestyy, can´t wait! Ihana nähdä ystäviä tämän kaiken koronaeristyksen jälkeen!

Mitä jäi käteen häämessuilta?

Häämessut olivat kyllä kokemus. Tänä vuonna kävin siis kaksilla häämessuilla. Paljon kauniisti asetteille asetettua kaikkea. Siis KAIKKEA! Mitä siis jäi käteen häämessuilta? Ainakin se, että vain taivas on rajana, mikäli budjetti vaan venyy ja paukkuu.


Häissä kuitenkin tärkeintä (minun mielestäni) on se, että häät ovat järjestäjiensä näköiset. Eivät esimerkiksi sen näköiset, mikä on tämän hetken kuumin trendi, vaikka monestihan nämä asiat voivat kulkea myös käsikädessä. 

Sen voin silti kertoa, ettei rahallakaan saa ostettua kuin vain rakennettua tunnelmaa. Tunnelman häihin tekevät ihmiset, jotka sinne osallistuvat ilmapiiriä luomaan. Tietenkin on kiva, että puitteet tunnelman syntymiselle ovat hyvät ja täydelliset. Se ei kuitenkaan merkitse mitään miten paljon rahaa häihin on tullut käytettyä. Itse olen ollut vieraana aivan mielettömän ihanissa ison budjetin häissä sekä aivan mielettömissä ja tunnelmallisissa pienen budjetin häissä, enkä pysty sanomaan kummat ovat olleet parempia.


En tiedä, ehkä minulla vain on erilainen käsitys häistä. Itse en ole kiinnostunut suurista prinsessahäistä. Haluan yli kaiken välttää hirviömorsian tilaa. En halua mitään tiukkaan aikataulutettua koko päivän ohjelmanumeroa häistämme. Haluan että siellä ovat paikalla meille rakkaat ystävät, erinomainen ruoka ja aikaa seurustella ihmisten kanssa. Haluan että budjetti on kohtuullinen ja kaikilla on hauskaa.


Ehkä häämessut tuntuivat siksikin hieman turhilta, koska minulla on jo melko selvä ajatus häistäni. Minulla on idea siitä kuka voisi tehdä kakut. Pitäisi varata vain maistelutilaisuus. Minulla on ajatus siitä, mikä paikka voisi olla. Pitäisi vaan lyödä lukkoon aika ja kysyä onko vapaata. Sieltä saa kaiken astioista tarjoiluun ruokaan ja loppusiivoukseen. Juomat saa tuoda itse. Ja kyllä, emme ole vielä sopineet tarkkaa hääpäivää😊 Kaikki riippuu siitä miten lapsettomuushoidoissa tässä keväällä tulee tapahtumaan. 


Tiedän tasan tarkkaan minkälaisen hääpuvun itselleni haluan. Pitäisi vain löytää sille sopiva ja kohtuuhintainen tekijä. Hiukset ja meikkaus, niitä pitäisi miettiä, mutta haluan melko luonnollista, joten lähinnä kai pitäisi vain löytää joku sopiva tekijä, jolla on kalenterissa vapaata. Kukista en vielä tiedä. Ajattelin, että koristelussa voisi hyödyntää jotain vihreää, ehkä erilaisia havuja tms. Myös luonnonkukat viehättävät minua. Mahdollisimman maanläheistä henkeä siis. Morsiuskimpun toivoisin olevan äärimmäisen yksinkertainen ja sievä. Ei mikään mahdoton ajatus, että sekin olisi tehty luonnonkukista. Tai että siinä olisi vain yksi tai pari näyttävämpää kukkaa.


Sormuksiakin pitäisi käydä testailemassa. En tiedä olisiko minun sormukseni jokin täysin uusi sormus vai kenties jostain vanhasta uudelleen tehty? Messuilla oli mielenkiintoinen tekijä, joka käytti sormuksissaan epäpuhtaita timantteja, joita kukaan muu ei halua. Niitä, joissa on jonkinlaisia hiilihippuja sisällä. Idea oli mielestäni loistava ja kolahti minuun täydellisesti. Katsotaan silti vielä vaihtoehtoja. Sen kuitenkin tiedän, että se saisi olla mahdollisimman simppeli ja ehkä jopa sisältäisi vain yhden timantin.

Muutoin häätouhuissa on nyt pitänyt matalasuhdannetta. Tammikuun lopussa meillä oli ensikäynti lapsettomuuspolilla ja hoidot alkavat seuraavassa kierrossa. Kaikki ylimääräiset paukut ja ajatukset ovat olleet lähinnä tässä prosessissa. Vuoden alussa tein itselleni lupauksen, että alan kohottamaan lihaskuntoa ja panostanut liikuntaan. Myös työ, koulu, työharjoittelu ja perhe ovat vaatineet oman osansa ajastani. Mutta en stressaile turhaan😊 Aikaa on😊

Helpot villahousut lapselle ja muita tammikuun kuulumisia

Jottei tämä nyt mene ihan häähörhöilyksi, pistänpä hyvän kiertämään ja kerron erinomaisen ja helpon ohjeen lapsen villahousuille.

Sain enne tätä menninkäisen villapaidan valmiiksi. Se ei mennyt ihan putkeen. Se oli ihana islantilainen villapaita. Olin vain aloittanut sen jo yli vuosi sitten, joten valmistuessaan se oli aivan liian pieni, tottakai! Ehkä sitten seuraavalle, jos meille sellainen vielä suodaan.

Näissä villahousuissakin olisi saanut tehdä vielä useamman kerroksen vyötärölle, jotta olisivat olleet täydelliset. Mutta kiva oli neuloa pitkästä aikaa!


Tässä ohje villahousuihin.


Tammikuu on ollut jotenkin taas ekstrakiireinen. Vuoden alussa juhlittiin myös menninkäisen 2 vuotissyntymäpäiviä. Juhlissa oli isovanhemmat sekä kummit ja seuraavana päivänä rääppiäisjuhlilla kävi menninkäisen pikkuystävät.


Tarjoiluna meillä oli kolmen suklaan juustokakku. Tämä oli aivan jumalisen hyvää kakkua. Koristelu oli erilainen, mitä ohjeessa. Menninkäinenkin suuttui, kun ei saanut loputonta määrää tätä taivaallista kakkua😊


Lisäksi oli karjalanpiirakoita ja munavoita, ruisnappeja wasabilohitäytteellä sekä /kasvispiirakkaa ja tietenkin joululahjaksi saadut konvehdit kiertoon😊 Maltillinen koristelu pienillä sievillä jutuilla ja kukilla. Lisäksi kuvista koostettu kollaasi menninkäisen vierähtäneestä vuodesta printteinä seinällä. Siinä kaikki.


Ihanaa kun vielä pääsee suht vähällä järjestämisellä. Tuntuu, että nykyajan lastenjuhlista on tullut sellaisia spektaakkeleita, että oksat pois. Hirvittää jo valmiiksi. Jospa maailma ehtisi vielä muuttua tässä muutamassa vuodessa, ennen kuin on kaverisynttäreiden aika. Toivossa on kai hyvä elää😊

Millaiset häät me haluamme?

Tämä on meille melko selvää. Haluamme rennot, simppelit häät ilman pönötystä.


Vihkinä meillä toimii siviilivihkiminen, eli se on tyyliin jokin maanantai tai vastaava. Itseasiassa senhän voisimme hoitaa vaikka huomenna, siis periaatteessa, koska sillä ei ole juuri väliä muun kokonaisuuden kannalta.


Olemme pyrkineet pitämään vieraslistan minimissä. Tällä hetkellä vieraita listalla on noin 80, joista noin 30 sukulaisia ja loput ystäviä. Olemme suunnitelleet pitävämme kahdet juhlat. Toiset sukulaisille, joka on ruokailutilaisuus jossain tilausravintolassa. Ja toiset ovat lapsivapaat juhlat kavereille jossakin sopivassa juhlatilassa, johon saa lähes kaiken valmiina pakettina. Mitä vähemmän tarvitsee tehdä itse, sen parempi! Jos lähes kaiken saa yhdestä paikasta, hyvä!


Ystäväni vinkkaamana lueskelin hääblogeja ja hämmästyksekseni sainkin huomata, että aika paljonhan näihin häihin tuntuu silti liittyvän tekemistä, vaikka kuinka simppelinä juhlansa haluaisi pitää. Paljon myös asioita, joita en aluksi ollut edes miettinyt. Katsotaan missä kohtaa alkaa stressiä pukkaamaan. Ei vielä😊


Emme juurikaan välitä mistään hääohjelmista ja leikeistä. Ruokailun lisäksi häissä saisi olla bändi, kuvauspiste ja varmaan jonkun ystävämme suorittama ”vihkiminen” ja häätanssi. Joku ystävistämme varmasti haluaa esiintyä ja se on ihan ok, openstage😊 Tärkeintä meille olisi yhdessä vietetty aika ja se, että todella olisi aikaa seurustella myös vieraiden kanssa. Toki erinomainen ruoka ja livemusiikki ovat myös tärkeitä. Valokuvaajana toimii luokkakaverini. Opiskelen siis tällä hetkellä valokuvausta, että ihan ammattitason kuvaa😊


Koristeita, karkkibuffajuttuja ja viinitonkka astiat tilailinkin jo netistä, kun hyvänä alennuksena sain. Vanhat valokuvat selailin läpi ja niistä teetetään näytille meidän tarina. Esitystapa on edelleen vielä mietinnässä. Kangasliinat servetteinä kiinnostaisi. Katsotaan repäisenkö ompelemalla itse, vai käytetäänkö paperisia, äkkigooglella tuntuivat maksavan turhan paljon valmiina. Istumajärjestystä tuskin teemme, jokainen saa istua missä haluaa, joten nimikoituja paikkakortteja ei tarvitse tehdä, eikä mitään pöytäjärjestystä.


Puku minulla on jo tiedossa, enää tarvitsee löytää sille kohtuuhintainen tekijä. Kengätkin jo löytyvät. Paikkojakin olemme katselleet. Yksi on tällä hetkellä ylitse muiden. Pitäisi pistää tarjouspyyntöä menemään. Kutsuja pitäisi alkaa tekemään. Voi hyvin olla, että teemme vain sukulaisille perinteiset kutsukortit ja ystäväjuhliin lähetämme kutsut tyyliin whatsapilla. Joku videotervehdys tai vastaava. Jos ihan laiskaksi heittäydytään, niin samalla vaivalla menee sitten sukulaisillekin whatsapp, vaikka varmaan vanhemman väestön edustajina odottavatkin jotain konkreettista kutsukorttia.


Siinä kai pääpirteittäin kaikki. Huomenna pääsen häämessuille, katsotaan mitä inspiraatiota sieltä tarttuu matkaan, vai tarttuuko😊

Miksi naimisiin?

Niinpä. Sitä olemme pohtineet. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta, kihloissakin yli neljä vuotta. Naimisiin meneminen ei ole koskaan ollut meille kummallekaan mitenkään välttämätöntä tai erityisen tärkeää. Emme pidä sitä minään rakkauden mittarina. Emme ole perinteisiä. Keskipisteenäkään olo ei juurikaan kiinnosta. Noh, lähinnä se kai tässä kohtaa on oikeastaan vain juridiaa. Menninkäisen syntymän jälkeen olemme puhuneet naimisiin menemisestä ensin sivulauseissa ja lopulta päätimme nyt repäistä.


Sauma olisi nyt täydellinen, kun veronpalautuksista olisi odotettavissa jotain rahaa kotiin päin eikä mikään valtava häälaina kamalasti houkuttele. Tietenkään sellaistahan ei tarvita, mikäli ei järjestä isoja tai kalliita juhlia. Sekin on kieltämättä käynyt mielessä, jos olisi karannut ulkomailla naimisiin. Mutta kaikeksi, jopa omaksi, yllätykseksi valitsimme kuitenkin tällaisen perinteisemmän keinon, vaikkemme mitään perinteen ystäviä olekaan. Miksi? Oikeastaan siksi, ettei meillä ole enää kamalasti sukulaisia elossa. Olisi mukava ilahduttaa heitä. Toiseksi, nykyään hyviä juhlia kaikkien kavereiden kesken on niin vähän! Kaikkihan me kamppailemme ruuhkavuosien kanssa, toiset enemmän kuin toiset.


Itse naimisissa olemisen en usko tuovan suhteeseemme mitään lisää. Isimies on jo näinä kaikkina vuosina osoittautunut siksi juuri oikeaksi tyypiksi minulle. Hän on (omalla tavallaan) paras ystäväni, henkilö, jolle voi kertoa kaikesta, jonka kanssa voi olla täydellisesti oma itsensä, tukee minua silloin kun sitä tarvitsen, seisoo rinnallani vaikeinakin aikoina, arjen sankarini, loistava isä ja erinomainen tuleva aviomies. Olemmehan muutenkin käytännössä kuin naimisissa. Meillä on yhteinen asuntolaina ja lapsi, vain yhteinen sukunimi puuttuu. Eikä sekään tietenkään olisi välttämätön, mutta mielelläni vaihdan oman todella yleisen sukunimeni toiseen yleiseen sukunimeen😊

Mitä kuuluu vuoteen 2020?

Olisikohan aika alkaa kömpiä hiljaiselon keskeltä ja jatkaa siitä mihin on jäänyt? Kuitenkin eri aiheella? Ja myös vähän samallakin?


Vuosi 2019 vilahti ohi silmissä. Uskomatonta, että pikku menninkäinen täytti vuoden lopulla jo kaksi vuotta. Kävimme uutena vuotena ihastelemassa juuri syntynyttä pientä nyyttiä ja ihan sanattomaksi veti, että toden totta, menninkäinen on ollut aivan yhtä pieni kaksi vuotta sitten!


Vuosi 2019 on ollut ruuhkavuosien tapainen viuhahdus. Näin jälkeen päin on hyvä hetkeksi kääntyä pohtimaan mitä kaikkea se on pitänyt sisällään:

•     Opiskelin ja opiskelen edelleen
•   Olin/olen myös osa-aikaisesti töissä
•   Menninkäinen aloitti päivähoidon 
•   Menninkäinen kasvoi vuodella. Hän juoksee, hyppii, nauraa, kiipeilee ja puhuu kuin               papupata. On varsinainen temperamenttitäti ja valtavan minä itse -vaiheen kourissa kamppaileva touhutaapero.
•   Ostimme talon ja remontoimme sen lattiasta kattoon. Vieläkään ei ole aivan valmista, mutta olemme jo selvästi voiton puolella. Tästä olisi saanut oman blogillisen tekstiä, mutta ei riittänyt aika, kiinnostus tai voimavarat.
•   Isimies aloitti uuden työn. Tämäkin sisältää reissuhommia, mutta huomattavasti vähemmän.
•    Olemme yrittäneet toista lasta, tuloksettomasti, lapsettomuushoidot alkavat tammikuussa.
•   Päätimme mennä ensi kesänä naimisiin yli 10 vuoden yhteiselon jälkeen!

Siitä päästäänkin aasin sillan kautta siihen mistä ajattelin lähteä herättelemään blogia uudestaan henkiin. Nimittäin häät. Hääblogejahan on hurjasti. Voinko tarjota siihen jotain uutta, en tiedä. Mutta samaan tapaan kuin raskausajasta ja vauvavuodesta jäisi häiden suunnittelusta itselle merkittävä muisto. Vähän kuin päiväkirja. Tuskin myöskään lapsiasioista voidaan täysin välttyä. Todennäköisesti sisältö tulee jossain määrin käsittelemään myös hedelmöityshoitoja ja niiden etenemistä sekä tavallista ruuhkavuosien täyttämää perhearkea.

Taapero ruokailee... Vai ruokaileeko?

Me olimme lähes viisi viikkoa anoppilassa evakossa, kun kotonamme remontoitiin kylpyhuonetta. Taustana lisään, että menninkäinen on ollut isovanhempien hoidossa päivisin, kun isimies on ollut töissä ja minä koulussa. Näin on menty koko alku vuosi ja voin nyt kokemuksesta kertoa, että muutamassa kuukaudessa voi saada aika paljon hallaa aikaiseksi.

Muistutan vielä itsestäni. Olenhan ollut alusta asti melkoinen rutiinien orja. Menninkäisellä on alusta saakka ollut selvä päivärytmi ja olen melko ehdoton struktuurin kannattaja. Uskon vakaasti sen pitävän perhe-elämämme suhteellisen helppona, mitä tietenkin tarvitsen ollessani yksinhuoltajana yli puolet vuodesta.

Tietenkin isovanhemmilla on hieman erilaiset ajatukset lapsen hoidosta. Se ei varmasti ketään yllätä. Ja silloin, kun lapsi on isovanhemmillaan kylässä, se heille suotakoon. Mutta pitkäaikaisen hoidon kannalta tilanne eskaloitui melkoisen pahaksi. Niin pahaksi, että lopulta menninkäinen ei syönyt enää juuri mitään ja huusikin jo melkein kun näki syöttötuolin. Isoimpina ongelmina mainittakoon, tahtotaapero, joka pyörittää isovanhempiaan mennen tullen. Ruokailut olivat lähinnä sirkustapahtumia, lapsi määritti täysin mitä syö ja milloin ja levottomat isovanhemmat sinkoilevat ympäriinsä ymmärtämättä mistään mitään. Täytyy sanoa, että laskeskelin päivä kesälomaan ja olin pakahtua onnesta, kun sain kuulla menninkäisen saaneen syksyksi hoitopaikan.

Lähes kaikki vanhemmat ja hoitajat joutuvat kokemaan sen, että lapsi kieltäytyy syömästä, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kenenkään ruokahalu ei pysy päivästä toiseen samana. Toisaalta ruokahalun muutokset voivat johtua kehityksellisistä tekijöistä ja tilannetekijöistä. Joskus saattavat vaivata hampaat, joskus väsyttää, joskus jokin muu on mielenkiintoisempaa, jotkut lapset kieltäytyvät syömästä lisääntyvän itsenäisyyden julistuksena ja joskus vaan kuun tai tähtien asento on yksinkertaisesti väärä.

Myös toiselle ikävuodelle siirryttäessä ruokahalu yleensä vähenee ratkaisevasti. Ei siis kannata ihmetellä, että ahmattivauva lakkaa ahmimasta, sillä vauvavuotena vauvahan lähes triplaa syntymäpainonsa. Tämän jälkeen painonnousu hidastuu.

Jos vanhemmat alkavat stressaamaan ruokailua, välittyy asenne helposti lapseen ja noidankehä on valmis. Kun lapsi aistii vanhempien stressin, hän ei ainakaan syö. Maanittelu, pakottaminen ja turhautuminen vain pahentavat tilannetta.

Alla listattuna muutamia vinkkivitosia ongelmallisten ruokailutilanteiden helpottamiseksi:

·         Älä hermostu. Suuttumisella on usein päinvastainen vaikutus. Silloin lapsi voi ajatella hallitsevansa vanhempaa kieltäytymällä syömästä. Tätä tahtojen taistoa vanhempi ei voi voittaa pakottamalla lasta syömään. Rauhoitu, mieti miksi asia suututtaa, onko se ravinnon puute? Tunne kiittämättömyydestä? Pelkäätkö elinikäisten syömisongelmien syntyä? Kun ymmärrät, miksi suutut, on suuttumusta helpompi hallita.

·         Poista häiriötekijät ruokapöydästä. Kerro, että ruoan jälkeen pääsee taas leikkimään. Hyvä keino on myös antaa lapselle rauha lopetella leikit ennen ruokailua. Vanhempana tietenkin näytät erimerkkiä. Ei puhelimen selaamista tai tv:n vilkuilua ynnä muuta turhaa, ole läsnä.

·         Pidä kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista, äläkä napostele turhia aterioiden väleillä. Napostelemalla lapsi ei opi tulkitsemaan kehonsa nälkäviestejä.

·         Syökää koko perhe yhdessä, tämä vähentää taaperon halua tulla maistelemaan väärinä aikoina vanhempien lautaselta.

·         Ruokailulle voi asettaa jonkin kohtuullisen aikarajan. Esim. 20-30 minuuttia, nuoremmille jopa 10 minuuttia voi olla ihan riittävä aika, jonka jälkeen lautaset korjataan pois. Älä jankuta ajankulusta. Tee ruokailusta rento ja mukava.

·         Myös saman ruoan syöminen kannattaa. Lapset, jos ketkä, kärsivät pahasta annoskateudesta. Tarjota voi myös jotain vaihtoehtoista. Anna esimerkiksi yksi terveellinen vaihtoehto, mikäli lapsi on kovin valikoiva ja kieltäytyvä syömään samaa ruokaa. Vaihtoehdon tulisi olla selvillä ennen ruoka-aikaa, ettei kokin tarvitse ryhtyä uudestaan hommiin. 

·         Tarjoa pieniä annoksia. Ruokaa voi aina antaa lisää, mikäli se maistuu hyvin. Pienemmän annoksen roskiin heittäminen suututtaa todennäköisesti itseäsi vähemmän. Sitä paitsi pienen annoksen syöminen voi olla lapselle onnistumisen kokemus.

·         Älä syötä lasta, mikäli hän on kykenevä syömään itse.

·         Kehu onnistumisia, jätä huomioimatta epäonnistumiset.

·         Älä yritä pakottaa lasta syömään, tämä vain pahentaa syömisvaikeuksia.

·         Luovuus on sallittua. Uusia ruokia tai ruokia, jotka jäävät helposti syömättä, voi tarjota yhdessä lempiruoan kanssa. Anna lasten osallistua ostosten ja ruoan tekoon. Ruokaa voi esitellä lautasella erikoisilla, mielenkiintoisilla ja värikkäillä tavoilla. Taivas on rajana.

Tsemppiä kaikille ruokaongelmien kanssa painiskeleville vanhemmille. Kun lopetat stressaamasta ja sallit lapselle mahdollisuuden osaltaan hallita ruokailua, ongelmatkin yleensä katoavat muutamassa viikossa. Meillä huima ero edelliseen tapahtui aivan muutamassa päivässä.