Puoli vuotta -Mihin katosit?

Noh, viimeisestä postauksesta ei ole ihan puolta vuotta, mutta ei paljoa puutukaan. Talvi ja kevät ovat menneet kohinalla ohi ja nyt on aika vähän pysähtyä ja miettiä kuluneita kuukausia. Nyt pieni raapaisu pintaa, tulevaisuudessa avaudun varmasti enemmän. Kiireistä? Niin meilläkin!

Marraskuun alussa aloimme vilkuilemaan isompia asuntoja. Meidän piti ihan vain vilkuilla. Kaksio toki alkoi käymään pieneksi pian yksi vuotta täyttävän pikkuihmisen kanssa, mutta mikään paniikki ei ollut. Mitä jos kävisimme vain vähän myös katsomassa asuntonäytöissä? Ihan vaan jotta tietäisimme paremmin minkälainen tarjonta on. Ensimmäisen näytön jälkeen huomasimme hakevamme asuntolainaa ja myymässä vanhaa pois.

Tietenkin olimme etukäteen aikoneet muuttaa täysin muuttovalmiiseen kotiin. Ilmeisesti aika kultaa muistot, sillä viimeksi muuttaessamme olimme päättäneet, ettemme muuta enää täyttä entisöintiä vaativaan kotiin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Emme voineet vastustaa suurella pihalla varustettua maalämmöllä varustettua yksitaso rivitaloa. Paha vain, että entiset omistajat olivat yli 80 vuotiaita. Siinä missä he kuvittelivat meidän vain "pistävän taulut valmiisiin nauloihin" revimme kaiken maan tasalle.

Alku sujui mukavasti. Isimies remontoi isyyslomallaan ja pystyimme asumaan entisessä kodissamme. Yhtäkkiä koti kävikin kaupan, isimies vaihtoi lennossa työtä ja yhtäkkiä tajusin olevani uudessa, täysin keskeneräisessä kodissa taaperon kanssa. Muutto tapahtui niin, että tammikuun puolessa välissä tavarat kannettiin sisään ja seuraavana aamuna isimies lähti neljän viikon työkomennukselle ulkomaille. Siinä olikin vähän sulateltavaa. Sen jälkeen isimies oli viikon kotona ja viisi viikkoa uudella komennuksella. Kotona ei ollut juuri muuta valmista kuin keittiö, sänky ja vessa. Mutta kaikesta ollaan selvitty.

Pikku kakkoselle annoimme luvan tulla saapuvaksi marraskuussa. Tällä tiellä ollaan edelleen. Toki hyvänä ehkäisynä toimii isimiehen reissutyökin, mutta ei ole tärppiä kuulunut niinäkään kieroina, kun mahdollisuudet on hyödynnetty. Imetys päättyi taaperon toiveesta tammikuun lopulla ja sen jälkeen oma kiertoni on ollut erittäin hankala. Tiputtelu alkaa lähes välittömästi ovulaation jälkeen, joten ei liene kumma, ettei tärppiä tule. Muutenkin todennäköisyydet ovat laimeat, kun esikoistakin tehtiin useampi vuosi. Mutta tietenkin sitä toivoi, että olisi ollut yksi niistä, joilla toinen kuitenkin tulee lähes automaattisesti. Tämän asian tiimoilta on lääkärikäyntejä luvassa.

Taapero on nyt reilu vuoden ja neljä kuukautta. Juoksee jo kovaa vauhtia. Onneksi on kovin varovainen ja pahemmilta haavereilta on säästytty. Syksylle on päiväkoti paikkaa haettu. Tämän kevään hän on saanut nauttia isovanhempien hemmottelevasta kotihoidosta:)

Odotan jo kovasti kesää. Enää pitäisi rutistaa itsestään irti tämä toukokuu. Kouluvuosi on loppusuoralla. Töitäkin on tullut tehtyä silloin tällöin. Kesän olen kotona ja toivon, että saamme tehtyä remontin valmiiksi! Myös ompelutöitä ja neulomista odotan jo sormet syyhyten. Ja sitä, että jos viimeinkin olisi edes hetki aikaa pysähtyä ja rauhoittua. Täytynee avata kulunutta kevättä vielä erikseen, muutoin postauksesta tulee aivan sairaan pitkä. Aurinkoista (ja toivottavasti pian taas lämmintä) kevään jatkoa:)

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...