Synnytystä ennakoivat merkit?


Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Ja niin se taitaa vähän olla omallakin kohdalla, että mieli on alkanut käydä malttamattomaksi. Toisaalta tuleva synnytys ja sen jälkeinen vauva-arki jännittää, mutta toisaalta sitä odottaa jo todella kovasti. Ja olisihan se ollut kiva synnyttää itsenäisyyspäivän vauva ja saada Saulilta ja Jenniltä kirje vauvalle. Vaan enpä usko, että olen tässä lähipäivinä kuitenkaan synnyttämässä. Siksi kai googlen hakusanoiksi etsiytyy yhä useammin, synnytyksen käynnistyminen, synnytystä ennakoivat oireet ja synnytyskertomukset😊 

·         Kohdunpohjan laskeutuminen, mikä ilmeisesti tapahtuu keskimäärin 2-3 viikkoa ennen synnytystä. Itselläni kyllä vauva on ollut lähtökuopissaan viikosta 34 alkaen.


·         Ennakoivat supistukset, ensisynnyttäjillä keskimäärin 2 viikkoa ennen laskettua aikaa. Mulla tuli näitä joskus 36+ viikoilta saakka.


·         Limatulpan irtoaminen, yleensä tulppa irtoaa 1-10 päivää ennen synnytystä. Tästäkin olen kuullut ristiriitaista tietoa, että toisilla limatulppa on lähtenyt irtoamaan osittain jo aikaisilla viikoilla esim. 32, mutta ei merkkiäkään synnytyksestä.


·         Lapsivedenmeno. No se nyt ainakin on täysin ilmeinen juttu. Jollei synnytys siitä sitten käynnisty, niin se käynnistetään tietyn ajan kuluttua tulehdusriskin takia.


·         Suolen tyhjentyminen. Tämähän olisi kiva jos tapahtuisi itsestään, vaikka olenkin toivonut tyhjennystä ennen synnytystä, mikäli näin ei ole käynyt. Suoli on kuitenkin toiminut poikkeuksetta joka päivä normaalisti, että en sitten tiedä, millaista tyhjentymistä tällä tarkoitetaan.


·         Sukkapuikkokivut, voivat kertoa kohdunsuun kypsymisestä. Rusehtava vuoto voi myös liittyä tähän. Näitä molempia alkoi esiintymään mulla 36+ viikolla. Ei synnytystä.


·         Kivuliaat synnytykseen johtavat supistukset. 


·         Sitten on tietysti liuta uskomuksia, kuten siivousvimma, vauvan rauhoittuminen, energisyys tai hillitön väsymys jne. täysin epätieteelliset faktat ja uskomukset. Lisäksi on liuta vanhankansan uskomuksia nenän kasvamisesta tai huulien turpoilusta. Myös hormonifinnien tulo on jollain enteillyt synnytystä. Toivottavasti ei niitä nyt enää, kun vasta alkuraskauden hormonisyöksystä iho on palautunut ennalleen.

Yhtäkaikki, tuskin synnytystä ennustavista oireista välttämättä voi paljoakaan päätellä. Ehkä on parasta vain olla ja odottaa. Kyllä kait hän sieltä sitten tulee, kun on valmis tullakseen… Tai viimeistään käynnistämällä sitten. Toivottavasti kuitenkaan siihen ei tarvitse mennä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...