Kauan odotettu äitiysfysioterapia

Eilen vihdoin ja viimein koitti päivä, jolloin sain kuin sainkin ajan äitiysfysioterapeuteille. Syy miksi asiassa kesti niin kauan, oli piiiitkä jono ja tiukennukset, totta kai. Mutta hyvää palvelua yhtä kaikki. Erkauma ei ollut läheskään niin mahdoton, mitä itse kuvittelin. Lantionpohjanlihaksiin liittyvää pulmaa kuitenkin löytyi.

Jos lantionpohjanlihaksista ihan pikainen tietoisku. Ne ovat yksi erittäin tärkeä lihasryhmä, mikä helposti jää treenaamatta, koska ne eivät ole näkyvissä. Ne kuitenkin vaikuttavat koko keskivartalon hyvinvointiin, tukevat selkää ja ryhtiä, estävät virtsankarkailua ja voivat lisätä seksuaalista nautintoa.

Itse olen tehnyt lantionpohjanlihaksia aktiivisesti läpi raskauden ja pian synnytyksen jälkeen jatkanut siitä mihin ennen synnytystä jäin. Lisäksi synnytyksen jälkeen kävin mamapilateksessa, joka nimenomaan oli suunnattu lantiopohjan ja lantionpohjaa tukevien lihasten harjoittamiseen. Sieltä saaduin eväin olen tehnyt kotitreeniä lantionpohjalihasten kanssa. Lisäksi vielä jumppasin bailamaman verkkovalmennuskertojen tahtiin monen monituista viikkoa. Siksi epäilinkin tietäväni ja tunnistavani ja tuntevani omat lantionpohjanlihakseni.

Syy ongelmiini selvisi. Tunnistin lantionpohjalihakseni ja niissä oli aivan hyvin voimaakin, mutta olen jatkuvassa jännitystilassa. Kun kuvittelen olevani rentona, todellisuus onkin jotain aivan muuta. Ja nyt kun asiasta minulle mainittiin, tuntuu se kovin loogiselta. Olen aina ollut luontaisesti melkoinen jännittäjä. Välillä oikein havahdun huomaamaan, kuinka jännitän jotakin kehonosaa huomaamattani. Usein niskahartia seutua.

Muutamaa viikkoa takaperin hammaslääkärissä pyysin, että saisin purukiskot. Huomaan jännittäväni niin paljon leukaperiäni, että oikein lihakset leukaluun ympärillä särkevät. Jo raskausajanjoogassa puhuttiin paljon siitä, että rento yläpää on yhtä kuin rento alapää. Niin kai se taitaa mennä sitten myös jännityksen suhteen😊 Jännittynyt yläpää, jännittynyt alapää.

Sain nyt muutamia käyntikertoja, jossa alamme aktiivisesti harjoittamaan rentouttamista ja rentoutumista. Yllättävän vaikeaa sanoisin! Ei ole helppoa rentouttaa asiaa, jonka jo kuvittelet olevan rento. Mutta eiköhän tämä tästä. Oli kuitenkin huippua löytää nyt ihan konkreettinen syy ongelmille (virtsankarkailu ja kovat yhdyntäkivut) sekä saada tieto siitä, että niihin asioihin voidaan vaikuttaa jotenkin.

Btw, kirjavinkkinä liittyen lantionpohjanlihaksiin ja synnytyksestä palautumiseen. Kannattaa lukaista Bailamaman Maija Kiljusen ja Sofia Vesan Venus kuntoon kirja.

Menninkäinen 6 kuukautta

Millainen hän on? Useimmiten yhtä aurinkoa. Mikään ei lämmitä väsyneenä heräävän äidin mieltä, kuin pinnasängystä pienen menninkäisen valloittavasti hymyilevä naama. Ihanaa, uusi päivä äiti, taas saan touhuta yhden kokonaisen päivän! Ja temperamenttinen. Nollasta sataan kiihtyjä, niin ilossa kuin harmissakin. Harmistus voi tulla vaikkapa pudonneesta hedelmän palasesta tai jos otetaan pois jokin asia, millä ei saa leikkiä (kaukosäädin/puhelin). Äitini jo kiirehti sanomaan, että aivan minuun tullut ja kovaan ääneen kertasi, kuinka vaikea lapsena olinkaan. Siinä asiaa hetken mutusteltuani kysäisinkin, että niin, kukahan se minut kasvatti? Jonka jälkeen tietenkin taivasteltiin, mistä ihmeestä olen luonteeni perinyt, kun en häneltä ainakaan. Uskoo ken tahtoo… Menninkäinen ei myöskään enää näytä niin menninkäiseltä, koska hän pudotti lähes kokonaan mustan, tuuhean tukkansa. Se mikä ei pudonnut, nyrsiytyi lyhyeksi liikkumisharjoituksissa. Nyt tilalle on kasvanut suht vaaleaa tukkaa.

Mistä hän pitää? Syömisestä. Hän aukoo suutaan kuin pieni linnunpoika ja tähän mennessä kaikki äidin tekeleet ovat maistuneet. Hieronnasta. Kävimme vauvahieronnan kurssilla menninkäisen ollessa aivan pikkuruinen. Yhä edelleen hieronta on osa iltarutiiniamme. Äidin äänestä. Menninkäinen jaksaa hienosti kuunnella pidemmänkin satukirjan, kun saa istua äidin sylissä, katsoa tarkkaavaisesti kuvat lävitse ja raapia silloin tällöin sivuja. Rapsuttelusta. Aivan kaikki materiaalit ja pinnat on rapsuteltava. Siis K-A-I-K-K-I. Välillä touhu on jopa huvittavaa. Riehumisleikit on pop (ei uskoisi, sillä vielä puolitoista kk sitten vauvasirkuksessa eka temppukin oli liikaa😊). Kaikki lennätykset, nostot ynnä muut pomputukset ja villitykset saavat menninkäisen tikahtumaan naurusta. Jouduin jo rajaamaan isimiestä, että ei riehumisleikkejä enää juuri ennen nukkumaanmenoa. Meidän koira on I-H-A-N-A! Sitä seurataan silmä kovana, yritetään kurkotella ja mönkiä perässä. Useimmiten koira tahallaan jää pällistelemään pienen matkan päähän, kuin lällätelläkseen, että etpäs saakaan kiinni. Toisinaan menninkäinen on nopeampi ja ehtii kahmaista kourallisen mustaa karvaa itselleen. Ja kun joku taputtaa on myös riemu irti. Niin hauskaa!

Mitä hän inhoaa? Hirssipuuro ja muutoinkin vauvanpuurot maistuvat pahvilta, niin omaan suuhun, kuin pienen menninkäisenkin suuhun. Lähempi tarkastelukin osoitti, että monet vauvapuurot sisältävät maitoa. Ei tosi hirssipuuro, mutta monet kaurapuurot. Ostimme sitten tavallista Elovenaa ja vedän suurimot blenderillä silpuksi. Vaunukoppa käy vain aamun ensitirsojen paikaksi, muutoin on aivan turha yrittää. Manducaan asettamisessa tarvittaisiin kuulosuojaimia, vaikka hän siihen päästyään kyllä viihtyykin hyvin. Hyssytys! Pelihousut ratkeaa välittömästi! Ei kannata edes yrittää. Jos tarvitsee lohduttaa pientä kiukkuajaa, kannattaa ottaa vaan syliin ja puhella rauhallisesti. Tai olla vaan hiljaa, mutta ei missään tapauksessa hyssyttää😊

Juhannusreissukin meni oikein mukavasti. Tai niin mukavasti, kuin nyt puoli vuotiaan lapsen kanssa se voi mennä. Eihän se mitään lomaa kyllä ole, mutta valmis pöytä ja seura kyllä ansaitsevat täydet kymmenen pistettä. 6 kuukauden rajapyykin kunniaksi tehtiin sitten vielä ensimmäinen hammaskin. Tämä aiheutti yölevottomuutta ja juhannusriennoista kotiin päästyämme on menninkäistä kiukuttanut hammas päivisinkin. En tiedä mahtaako tehdä heti perään vielä toisenkin. Toivottavasti. Niin paljon harmistusta hampaan tulo toiselle aiheuttaa. Tänään aamulla on ollut jo hieman parempi. Vaikkakin ehkä ne kaikki eivät aiheuta aivan yhtä kivuliaita tuntemuksia? Panadolia on kulunut ja kylmennetty purulelu on ollut kovassa käytössä. Lisäksi hedelmämaistelututtiin ollaan välipalalla pistetty pakastettua hedelmää tai hedelmäsosetta, joka tuntuu olevan kova hitti kipeisiin ikeniin.

Sellainen on menninkäinen 6 kuukautta. Hurjaa, että puolet vauvavuodesta on sitten takana. Nopeasti on mennyt. Ja paljon on tapahtunut näiden kuukausien aikana. Nyt sen huomaa, kun kävimme ihastelemassa ystävämme vastasyntynyttä lasta. Kuinka pieni ja avuton vastasyntynyt ihmisotus onkaan. Ja puolen vuoden kuluttua se osaa jo yhtä sun toista. Kääntyillään, liikutaan, syödään, juodaan pillimukista, tartutaan esineisiin, leikitään, syödään omat varpaat (ja kaikki muutkin asiat), omistetaan oma (vahva) tahto ja tehdään monta muutakin mukavaa asiaa. Nyt on aloitettava armoton kaappien katsaus ja pesuaineiden, teräaseiden ja muiden vaaranmerkkien minimointi. On enää vain ajan kysymys, milloin lähdetään ryömimään oikein toden teolla.

Hyvää juhannusta! (äitiä vähän ressaa...)

Nyt ollaan taas uuden jännän äärellä. Nimittäin juhannusmatka… Olemme viettäneet aina juhannusta saman kaavan mukaisesti matkustamalla koko konkkaronkan voimin isimiehen vanhempien ystäväpariskunnan luokse. He ovat joskus reilusti yli 30 vuotta sitten aloittaneet yhteiset juhannuskokoontumiset ja tätä perinnettä pidetään yllä yhä edelleen. Perinne pitää sisällään muun muassa rosvopaistia, lohen loimutusta, rantasaunailua ja rentoa yhdessäoloa yli sukupolvirajojen. Isimiehen vanhempien tuttavapariskunnalla sattuukin olemaan kolme tytärtä puolisoineen, jotka ovat meidän kanssa suurin piirtein samoissa ikäluokissa. Me olemme toistaiseksi tosin ainoat, jotka ovat tähän mennessä lisääntyneet.

Pakko kyllä myöntää, että jännittää kovasti. Niin että mitäköhän tästäkin taas tulee. Isimiehellä on aivan ruusuiset kuvitelmat koko reissusta. Hän on sitä mieltä, että se pystytään vetämään aivan entiseen malliin. Epäilen! Minulla taas on ääripessimistiset ajatukset ja näen koko reissun täynnä oikeastaan vaan uhkia ja epäonnistumisia ja pelkään, etten pysty nauttimaan koko reissusta tipan vertaa. Epäilen tätäkin! Totuus toivottavasti tulee olemaan jotain näiden kahden välimaastosta. Vaikeahan se on etukäteen ennustaa, kun ensimmäistä kertaa lähtee kokeilemaan😊 Toiset vanhemmat ovat sitä mieltä, että lapsi joustaa vanhempien menojen mukana, toiset taas sitä mieltä, että lapsi ennen kaikkea vanhemmista viis. Me kai menemme tässäkin keskilinjastoa. Tietenkin toivomme sekä itsellemme että lapsellemme viihtyisää reissua. Sovellamme sitten sen puitteissa, miten homma näyttää menevän.

Mukaan on pakattu jos jonkunmoista romua ja rompetta, niin kuin nyt lapsiperheessä yleensä on tapana. Tärkeimmät matkaan lähtevät tavarat:

·         Matkasänky! Se piti käydä hankkimassa, sillä vahingosta viisastuneena en enää yritäkään selvitä yöreissusta vaunujen avulla. Tein tämän virheen muutama viikonloppu takaperin, koska se oli toiminut menninkäisen ollessa aivan pieni. No nyt lähes puolivuotias unissaan liikkuvainen lapsi ahtaissa vaunuissahan aiheutti vain jäätävää meteliä. Ei jatkoon! Älkää kokeilko! Perhepetiäkin olemme yökylässä kokeilleet, yhtä huonolla menestyksellä kylläkin. Menninkäinen tuntui roikkuvan koko yön tissillä (kun normaalisti syö yhdesti yöllä) ja silloin kun ei ollut tissi suussa, hän potki unissan niin, etten nukkunut koko yönä juuri yhtään.

·         Rattaat ja Manduca. Itkuhälytin! Ja ladattavat paristot. Hyttysverkko vaunuihin.

·         Lämmintä vaatetta ja makuupussi, koska juhannus! Ei ikinä tiedä miten kylmä on. Plus voi olla, että nukutamme hänet aluksi yöunille rattaisiin ja yritämme siirtää illemmalla sänkyyn. Menninkäisen nukkumaanmenoaika kun on jo kahdeksalta. Tämä on pelottavin sudenkuoppa. Tiedän, jollei hän pääse tuttuun aikaan nukkumaan, ilta on yhtä väsykitinää. Toisaalta tuleeko tämä nukutustaktiikka onnistumaan. En tiedä. Jollei, on vaan suosiolla lähdettävä talolle nukkumaan ja parhaassa tapauksessa jäätävä ilman rosvopaistia.

·         UNIKAVERI! Viimeksi tyhmä äiti unohti, ei olisi kannattanut! Uni tulee paljon paremmin, kun sitä saa hinkata pitkin naamaa.

Toki mukaan lähtee sitten vielä näitä perusjuttuja: pyyhe, vaatteita, ruokalappuja, vaippoja, ruokaa, talkkia, kosteuspyyhkeitä, d-vitamiinisuihke ja mitänäitänyton -juttuja. Mutta emme kuitenkaan kuole, mikäli näistä perusjutuista jokin jää kotiin.

Toinen asia mikä jännittää, on pitkä ajomatka. Arvoimmekin pitkään mihin aikaan päivästä olisi viisainta lähteä ajamaan. Lopulta tulimme siihen lopputulokseen, että aamulla. Heti kun aamutoimet on tehty. Pikku neitokainen nukkuu silloin pisimmät päiväunensa, yleensä noin plus/miinus parituntia, joten hyvällä onnella pääsemme etenemään kivan siivun hänen nukkuessa.

Noh, näillä sitä kai mennään ja katsotaan mitä tapahtuu! 😊 Pakko yrittää pitää mieli positiivisena, sillä kaikkein eniten onnistumiseen kai vaikuttaa oma asenne😊 Hauskaa juhannusta!

Kiireisen äiti-ihmisen herkkukakku

Hupsis, taisipas tulla manattua tuo juhannussää mekko postauksella. Poppamies taannoin ennusti muurahaisten käytöksellä hellesäätä juhannukseksi. Nyt kuitenkin vaikuttaa kovasti siltä, että palaamme perusasioiden äärelle. Eli onneksi keväällä en ehtinyt siivota toppatakkeja varastoon.

Luonnolle tekisi kuitenkin äärimmäisen hyvää saada hieman (PALJON) sadevettä ylleen. Surulla olen katsellut useaan otteeseen kuinka kaikki on niin rutikuivaa ja palanutta. Vettäkin olen kantanut jo monta viikkoa lähimetsään laakeissa astioissa pieneläinten juotavaksi.

Noh, se siitä, viikonloppunahan se selviää tarvitaanko bikineitä vai toppatakkia. Syy miksi lähdin kirjoittamaan on uusi ihastukseni mikrokakku. Yksi ohje löytyy linkistä, muitakin ohjeita on saatavilla googlettamalla, jos tahtoo vaikkapa maidotonta kakkua.

Vaikka linjani eivätkään kestä jatkuvaa suklaakakun puputtamista, pitää toisinaan palkita itsensä pienellä herkulla. Tämä on myös täydellinen silloin, kun joku yllättäen paukahtaakin kylään, eikä kaapissa ole mitään vierasvaraa. Tai kun ei jaksa/ehdi/viitsi mitänäitänyton leipoa mitään monimutkaista härpäkettä.

Ehdottomasti jatkoon!

Uutta kesävaatetta äiti-ihmiselle

Nyt täytyy kyllä kovasti kehaista, että tein varsinaisen löydön alennusmyynneiltä! Vaikka meillä syödäänkin kiinteitä 4-5 kertaa päivässä, siitä huolimatta imetän vielä 6-7 kertaa, joten vaatteiden valinta on usein sen mukainen.

Markkinoilla on tarjolla (tietenkin) jos jonkinmoista ihanaa imetysvaatetta, mutta usein hintakin on sen mukainen. Kun vaatteen kokolappuun lisätään sana mama, on usein normaaliin vaatteeseen verrattuna hinta lähes kaksinkertainen. Toisaalta, tämä tosiaan pistää aina miettimään tarvitsenko todella tätä vaatetta niin paljon, että olen valmis maksamaan siitä itseni kipeäksi. Onhan minulla toki myös erään imetysmekon kaavat olemassa, jos vain löytäisin itselleni mieleistä kangasta ja inspiraation, voisin myös tehdä itselleni mekon.

Noh, onhan minulla toki imetysvaatteitakin:
4x  imetystoppi
3xi metysliivit
1x ohut pitkähihainen imetyspaita
1x  t-paita imetysmahdollisuudella
2x imetyshupparia
Joillekin tämä on paljon, joillekin vähän. Minulle se on melko sopivasti. Ei tarvitse joka päivä pyykätä! Näihin sitten yhdistelen sitä mitä entisestä vaatekaapistani päälle mahtuu. Onneksi niitä vaatteita on kokoajan enemmän.

Toissa päivänä törmäsin alennusmyynneillä kuitenkin kesämekkoon. Siis ihan tavalliseen (ei erityisesti äideille suunnattuun) mekkoon, joka kuitenkin oli rakennettu niin, että palvelee hyvin myös imetystä.

Aivan mahtavaa!! Isot halipusut kyllä valmistajalle! Ja hinta, alennuksen jälkeen huikeat 13 euroa. Ilman sitäkin vain 20 euroa!

Mitä kuuluu parisuhde?

Vauva-arjen syövereissä sitä helposti unohtaa ajantajun ja tajun ylipäätänsä. Helposti puheet kääntyvät arkiseen puurtamiseen ja lause toisensa jälkeen koostuu menninkäiseen liittyvistä asioista. Ja niin kuin minä mielessäni vannoin, että minusta ei ainakaan tule äitiä, jolla ei ole muuta puhuttavaa kuin lapsensa. Niinpä niin, helppohan se on sanoa. Mutta koska olen viikot pitkälti yksinhuoltajana isimiehen tienatessa leipää pöytään, ovat väistämättäkin puheenaiheet enemmän tai vähemmän sitä, mitä arjessani tapahtuu. Eli lähinnä lapsen hoitoa, harrastuksia ja muuta äitielämää.

Pitkän isyysloman jälkeen isimies onkin ollut töissä kaukana meistä, joten viikonloput ovat yleensä erittäin kiireisiä. Niille ympätään aivan kaikki. Perheenä vietetty aika, tuttavien tapaamiset, sukuloinnit, auton laitot, kodin huolto, kalastus, parisuhde jajaja. Melkeinpä tuossa järjestyksessä. No tietenkään tämä ei pidä paikkaansa. Perhe ja parisuhde kävelevät käsi kädessä. Vaikkakin ihan aikuisten aikaa onkin vain kahtena viikonloppuiltana menninkäisen mentyä nukkumaan kahdeksalta. Toki tämäkään ei pidä paikkaansa. Olemme nimittäin olleet muutaman kerran viikonloppuisin tekemässä jotakin kahdestaan muutaman tunnin ajan menninkäisen viihdyttäessä mummojaan😊

Meidän parisuhteemme on pitkään hautunut ja kypsynyt ennen lasten hankintaa, joten tiedämme ja tunnemme toisemme jo melkoisen hyvin. Pidän isimiestä kumppanuuden lisäksi myös parhaana ystävänäni, vaikkei hän tietenkään missään tapauksessa ole sama asia kuin naispuoleiset parhaat ystäväni. Siksi puheenaiheemme voivat välillä olla melkoisen älyvapaita eivätkä noloimmatkaan asiat jää keskustelematta. Myös naljailu, piikittely ja härski huumori kuuluvat arkeemme. Hän on mies, kenelle myös rehellisesti voin sanoa pitkän päivän jälkeen, että tänään en jaksa olla alasti kanssasi ja se on hänelle ihan ok. Okei, tuskin se olisi ok, jos vastaus olisi sama jokaisen lähestymisyrityksen jälkeen😊 Tai jos en ikinä itse osoittaisi asiaan kiinnostusta.

Vaikka suhteemme on vahva eikä liioin ole kärsinyt pienen menninkäisen tuoman vauva-arjen haasteista, on meidänkin arjessa tilanteita, jolloin tunteet käyvät kuumana. Varsinkin minulla, isimiehellä harvemmin😊 Välillä väsymys saa pinnan kiristymään ja suun laukomaan lauseita kipakammalla äänensävyllä, kuin oikeastaan oli edes ollut tarkoitus. Mutta niin on vakka kantensa valinnut! Onneksi olemme puhuneet myös tästä ja isimies kyllä tuntee naisensa ja tietää, että useimmiten tämmöiset asiat kannattaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olemme myös puhuneet siitä, että paitsi että olemme toistemme tukena myötämäessä, olemme sitä myös silloin, kuin toisen tarvitsee saada purkaa tunteensa. Ja tunteitahan minulla riittää. Laidasta laitaan. Paljon naurua ja ilonaiheita, mutta myös väsymystä, kiukuttelua ja hormonitoimintaan liittyvää herkistelyä. On myös tullut tilanteita, jolloin on joutunut tuijottamaan syvälle peiliin ja pyytää nöyrästi anteeksi omia sanomisiaan. Mutta nämä hetkethän kai kuuluvat parisuhteeseen kuin parisuhteeseen.

Lähes puolen vuoden perheenä olon jälkeen, voin yhä seisoa ylpeänä valintani takana. En olisi voinut toivoa pienelle menninkäiselle parempaa, huolehtivaisempaa ja rakastavampaa isää. Ja mikä parasta, kun olemme yhdessä, olemme tasavertaisia huoltajia. Toki olemme erilaisia kasvattajia. Siinä, missä minä menen arkena melkoisen kellon tarkasti rutiineja noudattaen, isimies on enemmän fiiliskasvattaja. Toki suuret linjat on meillä samanlaiset. Tärkeää on kuitenkin antaa myös hänelle tilaa olla isä omalla tavallaan, eikä vain minätiedänkaikenparemmin -minun tavallani.   

Tasavertaisuus on minulle ensiarvoisen tärkeää. Jos tätä asiaa kysyy isimieheltä, hän tuskin pitää itseään tasavertaisena kanssani jo johtuen ihan fyysisestäkin läsnäolon puutteesta. Mutta kun hän on paikalla, ei mikään ole hänelle perhettä tärkeämpää ja sen hän myös osoittaa teoillaan. Viikonloppuisin saan huokaista helpotuksesta ja jakaa vastuun taakkaa leveämmille harteille. Saan viettää omaa aikaa ja hengähtää, jos sitä tarvitsen, pelkäämättä pärjäämisestä. Tunnen kuinka isimies arvostaa minun tekemääni työtä äitinä. Saan tarvittaessa kiivetä kainaloon ja tuntea turvallisen silityksen päälaella. Saan helliä ja kannustavia sanoja menninkäisen vaiheviidakossa seikkaillessani. Yhdessä puhumme, mietimme, valitsemme ja kokeilemme perheellemme sopivia asioita ja käytänteitä. Toisinaan menemme perse edellä puuhun, toisinaan onnistumme. Sellaista se elämä on😊 Ihana, hankala ja toisinaan kovin väsyttävä, mutta erittäin palkitseva elämä! Onneksi saan jakaa sen hänen kanssaan. Liian harvoin tulee sanottua: Onneksi olet olemassa <3

Kyllä isimies osaa!

No nyt ollaan oltu jännän äärellä kulunut viikko, kun pikkumenninkäistä tissille nukahtamisesta vieroitettiin. Olen ehkä päästänyt itseni (turhan) helpolla ja antanut hänen nukahtaa iltaisin tissilleni ennen omaan sänkyyn siirtämistä. Toisinaan hän on saattanut hieman havahtua siirrosta, useimmiten ei. Nyt siihen kuitenkin tuli loppu. Syitä on monia, mutta muun muassa se, että tämä äiti lähti juhlimaan polttareita yön yli reissulle ja isi sai jäädä nukuttamaan vauvaa.

Lueskelin Uni Hiekkaa etsimässä kirjaa, koska eräs äiti oli tästä kirjasta puhunut kuin raamatusta ja saanut mielenkiintoni heräämään. Mikä ihme voi olla tuo taikakirja? Toki jo silloin aavistelin sen liittyvän jotenkin unikouluihin. Ennen pelihousujen repimistä, mainittakoon, että ennen pienen lapsen unikouluttamaan joutumista (jos ikinä kokee tämän tarpeelliseksi) on monia asioita tehtävissä lapsen yöunien parantamiseksi. Niistä puhuu myös tämä kirja. Ja niin kuin olen joskus ennenkin sanonut, oikeastaan kaikki lähtee pitemmän päälle joka ilta samana toistuvista rutiineista, jotka ehdollistavat lapsen oppimaan, milloin nukahtaminen tulee tapahtumaan.

Kirjaa lukiessani törmäsin kommenttiin, joka jotakuinkin otti kantaa siihen, että mikäli lapsi vielä 6 kuukauden jälkeen ei ole oppinut nukahtamaan itse ilman esimerkiksi tissille nukahtamista, on todennäköistä, että myöhemmin saattaa joutua turvautumaan johonkin unikoulumenetelmään. Tästä on tietysti olemassa kommentteja puolesta ja vastaan, enkä ota kantaa siihen kuka on oikeassa, koska jälleen kerran, jokaisen perheen tilanne on yksilöllinen ja jokainen tekee, miten parhaaksi näkee. Se sanottakoon, että alle 6 kuukauden ikäisille vauvoille ei kuitenkaan unikouluja suositella. Ja sanonpa vielä senkin, että vaikka unikoulusta tulee ensimmäisenä mieleen rankka huudatusunikoulu, on unikouluja erilaisia, joten turha tyrmätä sanaa heti kättelyssä, koska se herättää ensimmäisenä mielikuvan itkevästä vauvasta.

Noh, niin tai näin, itse toivon selviäväni tulevaisuudesta ilman unikoulua. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja aloimme menninkäisen kanssa harjoittelemaan uutta iltarutiinia. Iltarutiineihimme kuuluu iltapuuro, vauvahieronta, pesut, yöpaidan vaihto ja iltatissi. Nyt muutin tätä niin, että iltatissin jälkeen, kun menninkäinen on torkahtamassa tissille, vaihdan vielä hänelle kuivan vaipan. Tällöin hän havahtuu ennen sänkyyn siirtämistä. Lisäksi muutin pinnasängyn sisustusta niin, että unipesä sai väistyä odottamaan seuraavaa käyttäjää, jotta sängyssä on sitten tilaa peuhata unikaverin kanssa ja harjoitella opittuja taitoja. Otettiinpa käyttöön oikein isojen tyttöjen peittokin, kun ennen hän on nukkunut pesässä viltin kanssa.

Voi tietenkin arvata, että eihän tästä muutoksesta aivan kivuttomasti selvitty. Pari ensimmäistä iltaa olivat pahimmat. Pikkuinen oli tyrmistynyt joutuessaan sänkyyn ja vaatimalla vaati päästä takaisin tissille. Sitkeästi nostin häntä syliin, kun hän alkoi itkemään ja laskin takaisin alas, kun hän rauhoittui. Tämä varmasti ainakin kertaa kymmenen ennen kuin uni tuli ja korjasi. Joka ilta kuitenkin vähän vähemmän. Edellisenä yönä ennen reissuani pääsimme kokeilemaan käytännössä, miten nukutus isimiehen kanssa sujuu. Ja arvatahan saattaa, että ei tästä ilman itkua selvitty. Mutta kuinkas ollakaan isimies onnistui. Salaa hieman huokaisin helpotuksesta, vaikka tietenkin jännitin, miten tuleva yö tulee sujumaan. Onhan isimies siis päivisin hoitanut menninkäistä, että olen päässyt käymään asioilla ja liikkumassa. Myös isovanhemmat ja isimiehen veljen perhe ovat häntä hoitaneet, joten hoitoon jättäminen ei sinänsä ollut mikään uusi asia. Mutta en usko, että löytyy kovin montaa äitiä, jota ei jännittäisi ensimmäinen yönyli hoito😊

Innoissani ja kauhuissani starttasin aamulla auton. Toisaalta oli äärimmäisen tervetullutta päästä viettämään aikuisten aikaa ja aukaista muutama sihijuomakin. Tiesin, että tulisin nauttimaan siitä. Toisaalta mieleen eksyi aina välillä ajatus, kuinkahan siellä pärjätään. Mutta kuten niin monesti aikaisemminkin, isimies osoitti olevansa aivan täydellinen isi. Ja hyvinhän he olivat pärjänneet. Menninkäinen sai syödäkseen (niin kiinteät ruoat kuin pakastetut maidot), puhtaat vaipat, rakastavaa seuraa ja pääsi ajallaan nukkumaan. Ja nukkui koko yön kuten ennenkin heräten vain kahdesti nopeasti syömään. 

Summasummaarum, äidin reissu siis taisi olla traumaattisempi😊 Imetys ja pitkä aika erossa vauvasta eivät ole mitenkään erityisen miellyttävä yhdistelmä. Eikä rintapumppu tietenkään ole yhtä tehokas rintojen tyhjentäjä kuin vauva. Mutta hauskaa oli ja äiti on virkistynyt ja onnellinen. Koska tämä meni näin hienosti, voipi olla että pitää lähteä ulos joskus toistekin😊 Ps. Nykyään nukahtaminen ilman tissiä sujuu jo todella mallikkaasti. Enää ei itkusteta iltaisin eikä tarvitse nostaa lohdutukseen sängystä. Riittää kun on lähettyvillä. Jopa tutti on alkanut kelpaamaan sängyssä! Muutoin se on kyllä edelleenkin turhake.