Menninkäinen -9 months in, 9 out!

Millainen hän on?

Eloisa ja liikkuvainen. Liikkeelle lähdön jälkeen vauhti on ollut kova ja kiire valtava. Näin ollen painon kehityskin on hidastunut. Tästä syystä menemme 10kk neuvolaan painonkontrolliin ja aloitimme päivittäisen öljylisän. En kuitenkaan ole huolissani. Menninkäinen on hyvä syömään. Myös tissille rauhoittuminen ja juominen ovat nyt sujuneet taas paljon paremmin, sillä oli vaihe, milloin hän ei olisi malttanut juoda juuri ollenkaan. Hän on myös kunnon papupata ja puhuu myös unissaan😊 Omia mielipiteitäkin alkaa jo löytymään ja niistä ilmoitetaan kovaäänisesti.

Mistä hän pitää?

Leikkimisestä ja musiikista. Kaikkien pimputtavien lelujen, mainoskappaleiden, musiikin ja äidin laulujen tahtiin pitää tanssia. Menninkäinen käy myös muskarissa ja rakastaa muskarinopettajaa ja hänen kaunista ääntään yli kaiken. Menninkäinen pitää toisista lapsista ja puuhailee mielellään muiden ihmisten kanssa. Hän pitää kaikkea vasten ylös kiipeämisestä ja tiskikoneen tutkimisesta. Hän suorastaan syöksyy tiskikoneelle, kun näkee sen luukun aukeavan😊 Menninkäinen pitää meidän (ja muiden) koirista, mutta tunne ei aina ole molemminpuolinen. Menninkäinen nimittäin on melkoisen raju rakastaja. Hän pitää myös halailuista ja pussailuista. Onkin valtavan hellyyttävää palata koulusta kotiin, kun toinen kiitää ovelle vastaan antamaan halipusut äidille. Myös vilkuttaminen ja vitosten heitto onnistuu ja hän ylpeänä esitteleekin taitojaan ja paistattelee mielissään, kun kehuu <3

Mistä hän ei pidä?

Pukemisesta. Oli jo vaihe, milloin tämäkin oli ihan siedettävää menninkäisen mielestä. Nykyään taas ei. Myöskin housuvaipat alkavat olla monesti kätevämpiä kuin tavalliset teippivaipat. Hän ei pidä kieltämisestä (kukapa pitäisi). Menninkäinen tietää, että koiran vesikuppi on koiran, tietokone äidin, pleikkari isin, mutta aina silmän välttyessä niihin on kuitenkin päästävä koskemaan. Samoin lattiakaivot, kengät, rattaiden pyörät, pistorasiat ja sähköjohdot ovat aivan liian mielenkiintoisia. Omat lelut taas…. Menninkäinen ei myöskään tutin vieroituksen jälkeen ole juuri välittänyt automatkoista kaukalossa. Täytyykin katsoa, jos sitä kohta siirtyisi isompaan penkkiin, josko se helpottaisi tilannetta. Eikä menninkäinen juuri perusta isimiehen ystävistä tai oikeastaan muistakaan vieraista miehistä (vierastus). Ainoastaan isimies, vaari ja pappa ovat siedettäviä, kaikille muille itketään ja kovaa.

Pystyasento on tämän hetken hittituote. Menninkäinen on ollut helppo nukahtamaan ja salaa toivoinkin, ettei hän ehkä ikinä ymmärtäisi, että pinnansängyn pinnathan ovat mitä parhain kiipeilyväline. Vaan niinhän sitä taas luuli päässeensä pälkähästä. Menninkäinen totesi, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja nykyään nukahtamiseen menee ainakin tupla ellei tripla määräkin aikaa, kun toinen kerta toisensa jälkeen löytyy seisomasta omassa sängyssään. Noh, vaiheita, vaiheita vaan. Kyllähän kai tämäkin uutuuden viehätys menee aikanaan ohitse.

Sellainen on meidän menninkäinen yhdeksän kuukauden vanhana. Se olisi sitten yhdeksän kuukautta masussa, yhdeksän ulkona. Hui, äitiyslomakin päättyy virallisesti kuun loppuun. Mihin ihmeeseen tämä aika kuluu? Kohta sitä saattaa toisen ensimmäistä kertaa kouluun, järjestää valmistujaisia, häitä, APUA! Aika, hidasta!

Hermoja raastava vitsaus -tahrat lapsen vaatteissa!

Itse en lukeudu henkilöihin jotka kulkevat mopin tai imurin jatkeena päivittäin, vaikka siisteydestä pidänkin. En myöskään kylään mennessä tutki muruja, käden jälkiä tai villakoiria toisten nurkissa, enkä arastele laskea menninkäistä hiekkalaatikolle tai kauppakeskuksien leikkihuoneiden lattialle tai mitä näitä nyt on. Tässähän sitä vastustuskykyä hankitaan:)

Asioilla on kuitenkin myös varjopuolensa, nimittäin tahrat, jotka tuntuvat imeytyvän vauvan vaatteiden kankaisiin ja sitkeästi. Nämä pirulaiset! Eivät tahdo luovuttaa millään! Pahimpia tahroja tulee julkisten alueiden lattioista, joissa kävellään kengät jalassa, tomaattipohjaisista ruoista, marjoista, banaanista, avokadosta ja monista muista asioista.

Olen viettänyt tovin jos toisenkin taistellen erinäköisten ja kokoisten tahrojen parissa. Myös pyykinpesuainetta on vaihdettu useasti ja kohta on testattu koko repertuaari lävitse. Kyllä tässä taitaa tukka harmaantua, ennen kuin pyykistä tulee puhdasta.

Usein tahrojen poiston niksinä on nopea reagointi, koska tahran poisto on sitä hankalampaa, mitä kauemmin tahra on saanut vaatteessa kuivua. Mutta todellisuudessa tähän ei aina ole kuitenkaan mahdollisuuksia.

Mitä tahroille voi sitten tehdä?

1. Kaataa päälle kuumaa vettä, esim. vedenkeittimisestä. Mutta huomioi, että kaikki tekstiilit eivät kestä kiehuvaa vettä. Puuvilla kestää suhteellisen hyvin.

2. Auringonvalo ja uv-säteet. Toimivat yleensä melko hyvin puna- ja keltasävyisiin tahroihin. Pese vaate ja laita aurinkoon kuivumaan, tahrat aurinkoon päin. Huom! Auringonvalo voi haalistaa vaatteita! Vaikeissa tapauksissa voi kokeilla sitruunan hierontaa tahraan ennen aurinkokylpyä.

3. Sappisaippua! Tähän tuotteeseen olen rakastunut. On toiminut paljon paremmin kuin perinteiset tahranpoistoon tarkoitetut aineet. Sappisaippuaa voi vain hieroa tahraan ja jättää vaikuttamaan! Helppoa ja tehokasta, mutta myös luonnonmukaisempaa kuin tahranpoistoon tarkoitetut perus aineet.

Iso peukku tälle!

Ps. vaikka sappisaippua poistaa monia tahroja, ei se mikään ihmeaine ole. Yhä edelleen kamppailen mm. sohvan päällyskankaan puklutahrojen parissa. Ensimmäisinä kuukausina imetin selvästi jotain kermaakin rasvaisempaa tavaraa, sillä näitä tahroja ei aivan helposti poisteta. Näitä ei sappisaippuakaan poistanut. Kaverin kanssa sovimme, että ennen joulua vuokraamme tekstiilinpuhdistuskoneen, katsotaan josko sillä saisi sohvan viimein puhtaaksi.

Diy: Ruskamekkomania jatkuu...

Mä omistan muutaman muunkin mekkokaavan, mutta näiden ruskamekkojen malliin olen aivan ihastunut.

Ihanat kankaat ovat seliashopista ja sinisestä merinovillakankaasta oli tarkoitus tehdä menninkäiselle välikerrasto, mutta koska seliashop lähetti kankaan pakanpohjaa runsain mitoin, niin siitä tulikin sitten äidille imetysmekko. Täytyykin siis tehdä uutta tilausta talvea ajatellen, että menninkäinen saa kerrastonsa.

Nämä ruskamekot ovat isompaa kokoa kuin edelliset tekemäni ruskamekot, joten ehkäpä siis joulupukin konttiin tai jotain, sillä vasta edellisellä kerralla ompelemani ruskamekot ovat nyt sopivia. Jätin myös helmakuminauhan toistaiseksi pujottamatta, katsotaan kumpi sitten lopulta on kivampi, helmakuminauhalla vai ilman.

Joku kiva ja helppo paidan kaava kelpaisi, saa vinkata:)

Nuku yö ulkona!

Viikko sitten lauantaina kiersi haaste viettää syys yö ulkona. Mikä loistava ajatus! Pieni irtiotto arkeen.

Tosin itse en toteuttanut tätä haastetta silloin. Siksi, koska pitkästä aikaa meillä oli isimiehen kanssa treffi-ilta ja mummilan apujoukot olivat meillä nukuttamassa menninkäisen uneen, sillä aikaa kun nautimme korkeakulttuurista.

Mutta toteutin tämän jälkikäteen kuluneella viikolla. Eihän asian toteuttamiseen mitään erillistä tempausta tarvita! Vain väsynyt äiti, hampaita tekevä pikku lapsi ja omat unensa uhraava isimies. Olisin toki mieluusti toteuttanut haasteen muutenkin ja ehkä jopa hieman eri tyylisesti, mutta yhtä kaikki.

Itse nukuin yöni meidän katetulla parvekkeella vanhalla kulahtaneella nahkasohvallamme makuupussiin kieroutuneena. Syys yö oli kirpeän raikas, mutta ei yhtään liian kylmä. Juuri sopiva! Nukuin erinomaisesti, ainut miinus näin kaupunkialueella on melusaaste, joka, jos ei nyt jatku läpi yön, niin loppuu melkoisen myöhään alkaakseen taas aamulla aikaisin. Muutoin ei valittamista.

Aina ei ole mahdollista lähteä kauas, eikä edes lähelle, ei välttämättä edes metsään. Mutta joskus se pakopaikka raikkaaseen ilmaan voi olla vaikkapa parveke tai takapiha. Aina asioiden ei tarvitse olla suuria ja ihmeellisiä ollakseen kutkuttavia tai rentouttavia. Nuku sinäkin yö ulkona! Tässä haaste, lue ja toteuta tämä ja miksei joku muukin luontohaasteen tehtävistä.

Äidin ensimmäinen viikko opiskelijana

Ensimmäinen viikko opiskelijana on nostattanut pintaan ristiriitaisia tunteita.

Toisaalta on ollut kivaa, kun on ollut koko viikon täysin omaa tekemistä. Ei sillä, kotiäidin elämäni oli hyvinkin aktiivista aikaa, eikä tylsyyteen hukkunut silloinkaan. Toisaalta takaraivossa piiskaa ajoittainen p*ska mutsi fiilis, joka soimaa itseä siitä, ettei ole vauvan kanssa kotona.

Yhtä kaikki, menninkäisen viikko on mennyt loistavasti ja lähipiirille iso kiitos siitä, että hänen päivänsä ovat olleet huippuja, vaikka maanantaina koulusta palasikin hormonihuuruista kärsivä äidin kuvajainen, joka hetken jo harkitsi koko homman kesken jättämistä😊 Yllättävän koville otti hoidon aloittaminen, vaikkei mistään kunnallisesta tai yksityisestä vieraista hoitajista olekaan kysymys. Ja vaikka isovanhemmat ovatkin olleet alusta asti paljon menninkäisen elämässä ja isona apuna arkipäiväyksinhuoltajuuteni keskellä.

Viikon vieriessä loppua kohden oma olotilakin alkoi helpottamaan ja pystyin rentoutumaan. Toki koulun aloitus on tuntunut tuoneen myös kiireen tuntua arkeen, kun kotitöille ja muille asioille on vähemmän aikaa. Koko viikon onkin tullut kaaduttua uupuneena sängynpohjalle ja vaivuttua uneen suurin piirtein ennen kuin pää on ehtinyt tyynyä koskettamaan. Että sillä tavalla kyllä arjen hallintaa tulee vielä paljon kehittää, ettei vuoden loppuun mennessä ole aivan burnoutin partaalla.

Kaiken väsymyksen keskellä kuitenkin ehdin huomata, että syksy saapuu ja pihlajien lehdet ovat alkaneet punertamaan. Ihanaa, syksy on itselleni mieluista vuodenaikaa. Rakastan värejä ja sitä, että saa kaivaa villasukat esille. Arjen hektisyyttä on ihana paeta syksyiseen metsään menninkäinen repussa ja tutkia yhdessä sammalmättäitä, syödä marjoja ja etsiä sieniä. Hyvää syksyä <3

DIY: Rusettipipo ja tuubihuivi

Huhhuh, on elämä tuntunut kiireiseltä uusien aikataulujen myötä. Mutta eiköhän se taas siitä, kun tottuu... Toivottavasti!

Kaiken kiireen keskellä syksy jatkaa tuloaan ja käsityövimma painaa päälle. Pakko oli tekaista jotakin nopeaa.

Tähän rusettipipoon piirtelin kaavat eräästä olemassa olevasta pipostamme vähän sinne päin tyylillä. Päätin tehdä vuorillisen ja olinpa kerrankin niin fiksu, että olin jopa tajunnut jättää kääntöaukon vuorin puolelle:) Jostain rusettipannasta otin sinne päin mallin pipon sivuilta tuleviin rusettinauhoihin. Ompelin ne kokoon ja yhdistin pipon saumoihin samalla kun ompelin pipon saumat. Helppo ja nopea!

Samoin kuin tuubihuivi. Pala suorakaiteenmuotoista jämäkangasta ja saumat yhteen! Näitä tein muutamankin erilaisen.

Mutta näitä ihania talvihanskoja en sentään itse tehnyt, ne tarrautuivat mukaan käsityöläismuseolta:) Talvi saa tulla!

Katse tulevaisuuteen

Nyt täytyy kyllä sanoa, että aika on mennyt hurjalla vauhdilla. Tuntuu, että siitä on vasta pieni hetki, kun katsoin kahta viivaa raskaustestissä ja nyt tuo melkein kahdeksan kuinen tuhisee unta sängyssään. Muistan, miten pohdin, selviänkö äitiyden tuomista haasteista tai äitiyslomasta. Itseni kaltaiselle suorittajalle, ja spontaanille oman ajan rakastajalle ajatus aikansa jakamisesta, jonkun toisen asettamisesta itsensä edelle ja jopa itsensä unohtamisesta arkipäivä yksinhuoltajana, tuntui alusta saakka melkoisen vieraalta ajatukselta.

Mutta äitiys opettaa. Ja muokkaa ihmistä. Monissa asioissa tunnen olevani nykyään paranneltu versio itsestäni, vaikka toisinaan pinnaa kiristää, väsymys vaivaa ja äitiaivot tekevät itsenikin hulluiksi. Vaikka uskottelin itselleni aina, että minusta ei tule äitiä, joka puhuu vain lapsestaan, joudun ikävikseni toteamaan, että kyllä sitä siitä puhuu, mitä elämässä tapahtuu. Äitiyslomalla se on ollut lähinnä oman lapsen hoito ja kehitys, valitan.

Äitiyslomalla tekemistä on siis riittänyt. Ja erityisen ylpeä olen itselleni siitä, että olen päässyt vanhoista tavoistani eroon. Ennen en oikein itse tehnyt aloitteita ihmisten näkemisen suhteen, vaan odottelin itsekeskeisesti milloin minuun otetaan yhteyttä. Nyt osaan kaivaa puhelimen esille ja kysyä ja järjestellä tapaamisia itsekin😊 Entisessä elämässäni olin myös hieman sulkeutunut ja varauksellinen, enkä mielelläni puhunut erityisemmin omista asioistani. Entisellä ja nykyisellä minälläni on aika paljonkin eroavaisuuksia😊 Ajattelinkin aina, että lapsen saamisen myötä varmasti avautuu ovia uusille asioille. Ja näin totisesti on käynyt. Ja onneksi onkin. Elämääni on tullut paljon uusia ihania tuttavuuksia, joihin en ikinä olisi törmännyt ilman menninkäistä.

Toki joudun myöntämään, että erilaisessa elämätilanteessa olevat lapsettomat ystävät ovat olleet valitettavasti vähemmällä näkemisellä, sillä kun itse olisi viikonloppuna innoissaan tekemässä jotakin, toiset potevat krapulaa sänkyjensä pohjalla. Kyllä, sellaista on myös kolmikymppistenkin elämä. Mutta onneksi on aikansa ja paikkansa, milloin näitäkin ystäviä ehtii nähdä. Yhtä kaikki, ovat yhä tärkeitä, vaikka harvemmin nähdäänkin. Isimiehelle tämä on varmasti ollut vaikeampi asia kuin itselleni, sillä minullahan on omat mammaystäväni ja liuta muitakin ystäviä, joiden kanssa muutoinkin puuhailen selvinpäin. Isimies taas yllämainittu saattaa olla vaikeampi asia.  Hän kun joutuu viikonloppuisin tasapainottelemaan ystävien ja perheen välillä, sillä on viikot kaukana molemmista. Tiedä häntä, suomalainen mies kun ei liikaa tunteista puhu😊

Mutta niin ovat menneet viikot ja kuukaudet ja joudun toteamaan, että minulla on enää pari viikkoa aikaa nauttia kotiäidin tehtävästäni, ennen kuin joudun jakamaan kasvatusvastuuni ja siirtymään koulun penkille. Kuvittelin äitiyslomani olevan pitkä ja tylsä, mutta se olikin nopea ja tekemistä täynnä. Nyt kun mietin äitiyslomaani ja sitä, miten nopeasti se kului, niin en haluaisikaan sen loppuvan. Tekisi mieli pysäyttää kello, nauttia vaan tästä tässä ja nyt. Mutta toisaalta, olen silti iloinen, että saan elämääni taas uudenlaista sisältöä. Tiedän, että menninkäinen on hyvässä hoidossa isonvanhempiensa tykönä silloin kun itse olen koulussa ja tiedän, että sisimmässäni olen iloinen siitä, että saan mahdollisuuden kehittää itseäni.

Siitä huolimatta ajatus hirvittää. Mitä jos joku toinen näkeekin ensiaskeleet tai kuulee ensi sanat. Joku toinen viettää lapseni kanssa ison osan päivää. Ja jotakuta toista menninkäinen alkaa rakastamaan ja ihannoimaan, matkimaan ja kunnioittamaan. Entä jos lapseni unohtaa minut? Tietysti tiedän, että mustasukkaisuus omasta lapsestani ei pidemmän päälle johda mihinkään. Tietenkään hän ei unohda minua😊 Ja edelleenhän minä itse hoidan häntä suurimman osan ajasta.

Syksyn pimetessä ja isimiehen kausitöiden päätyttyä isimies jää sitten menninkäisen kanssa kotiin. Onkin hauskaa, millaisena hän tulee koti-isän roolinsa ottamaan. Ainakin tällä hetkellä hänen puheistaan saa melkoisen ruusuisen vaikutelman. Toisinaan jopa hieman rivien välistä tulkittuna kuulostaa siltä, että hän kuvittelee minun olevan viiden tähden lomalla. Ai että nauran, kun todellisuus hänellekin valkenee. Tietysti hän on hoitanut menninkäistä kotona ollessaan viikonloppuisin. Mutta on ihan eri asia hoitaa toista muutamia tunteja, kun pyörittää arkea ja arkiaskareita päivästä toiseen😊 Sittenpähän sen näkee.

Näin paljon ei syksy ole vielä koskaan jännittänyt, vaikka melkoinen jännittäjä toisinaan olenkin. Kun uusien tuulien puhallus ei kosketa enää vain itseäni, tuulee välillä niin, että niskakarvat nousevat pystyyn. Mutta tiedän että me selviämme, niin kuin kaikki muutkin ovat selvinneet. Hauskaa sinänsä on se, että en ikinä ole nähnyt itseäni minään kotiäiti tyyppinä, mutta kieltämättä näinä kuukausina olen harkinnut asiaa reilusti useammin kuin kerran. Jos nyt silti ei kuitenkaan😊