Saako raskausaikana pelätä?

Tänään löysin itseni surffailemasta kohtukuolemaa käsitteleviltä sivustoilta. Traagisia tarinoita ja lämmin osanottoni jokaiselle, joka tämän kamalan kokemuksen on kokenut.

En voi väittää ettenkö nauttisi raskausajastani. Olen tehnyt hankintoja ajatellen tulevaa lasta, puhun hänestä, olen ylpeä vatsastani ja ajattelen lämmöllä tulevaa vauvaamme. Toisinaan kuitenkin menetyksen pelko valtaa mieleni.

Muistan alkuraskauden ultran, johon menimme varmana siitä, ettei kyydissäni taaskaan olisi ketään. Helpotus oli valtava, kun pieni alkio tärisi ruudulla ja sydänäänet saatiin kuuluville.

Nt-ultraan mennessä olin ehtinyt lukea lähemmäs kaiken keskenmenoista ja keskenmenokokemuksista, jotka netistä vain löysin. Näistä suurimman osan olinkin lukenut jo tuulimunaraskauden jälkeen, kun etsin vertaiskokemuksia. 

Rakenneultraa ennen luin kaiken myöhäisistä keskenmenoista ja kromosomipoikkeavuuksista. Ja nyt kun raskautta on takana yli 22 viikkoa, luin kaiken mahdollisen kohtukuolemasta.

En varsinaisesti sano lukeneeni näitä, koska pelkään jatkuvasti vauvamme kuolemaa, vaikka tietysti pelkään sitä. Luin ne siitä syystä, että olisin varautuneempi jos näin kävisi. Tuskin sellaisiin asioihin voi todella etukäteen varautua, mutta tällä kertaa olen ainakin etukäteen jo sisäistänyt sen tosiasian, että jokin voi todellisuudessa mennä vikaan. Toimisinko näin, jos ensimmäinen raskaus olisi sujunut, niin kuin piti? Ehkä en. Mutta nyt ainakin tiedän, mistä lähtisin hakemaan apua kokemuksen käsittelyyn, mikäli sellainen tilanne tulisi vastaan.

Palatakseni otsikon kysymykseen, vastaukseni on kyllä. Minä pelkään raskausaikanani lapseni kuolemaa ja sitä, että oma kehoni pettää minut, joku toinen pelkää jotain muuta. Terve varovaisuus, pelko ja ajatukset menetyksestä ovat varmasti täysin luonnollista. Jos pelosta kuitenkin tulee ylitsevuotavaa, vallitsevaa tai pakkomielteistä tai se saa odottavan äidin mielialan masentumaan, kannattaa asia ottaa neuvolassa puheeksi. Terveydenhuollon henkilökunta on täällä meitä varten, joten olkaamme rohkeita ja hakekaamme heiltä apua, mikäli koemme sitä tarvitsevamme.

Kirjeitä vauvalle

Omassa perheessäni tunteista puhuminen on ollut vähän mitä sattuu, eli niistä ei suuremmin ole puhuttu. Muistan hyvin, kuinka vanhojen tansseissa taisin ensimmäistä kertaa isälleni sanoa kasvotusten, kuinka tärkeä hän on minulle. Olen yrittänyt ottaa askelta eri suuntaan ja olla avoimempi tunteideni kanssa. Siitä huolimatta ei aina ole helppoa pukea sanoiksi sitä mitä ajattelee.

Muistan saaneeni 15-vuotiaana isältäni kirjeen. Olin silloin alkanut juuri seurustella ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja voitte arvata mitä kirje käsitteli. Kirje liikutti minua silloin ja liikuttaa yhä edelleen monin tavoin. Harmittaa, ettei monien ikävien tapahtumien jälkeen, minulla ole sitä enää tallessa. Vaikka olen päättänyt, että omassa kasvatuksessani pyrin panostamaan vuorovaikutukseen, päätin silti alkaa kirjoittamaan kirjeitä lapselleni.

Hei pikkuinen,

Täällä sinua jo kovasti odottavat äiti, isi, suku, ystävät ja nelijalkainen siskosi. Olet ollut mahassani 24 viikkoa ja olet muodostunut meille jo kovin rakkaaksi ja tärkeäksi. Teet minut onnelliseksi tuntiessani liikkeesi ja elämäsi sisälläni. Toivon, että onnistumme saattamaan sinut tähän maailmaan ongelmitta, terveenä ja saat hyvän sekä onnellisen elämän.

Elämäsi varrelle tulee varmasti ylä- ja alamäkiä, niin kuin meidän kaikkien, mutta toivottavasti pystyt aina tukeutuman läheisiisi, vaikeimmissakin asioissa. Toivottavasti pystymme tarjoamaan sinulle turvallisen, kannustavan, iloisen ja tukevan kasvuympäristön. Toivon että pystymme opettamaan sinulle tervettä itsetuntoa ja itsevarmuutta, ihmisrakkautta, empatiaa, avarakatseisuutta ja positiivista elämänasennetta. Toivottavasti arvoihisi tulee kuulumaan luonnonläheisyys, toisten arvostus sekä suvaitsevaisuus.

Sinua odottoen,

Äiti, isi ja karvasisar

Kerro, kerro kuvastin... -Testissä uusi kasvojenpuhdistusaine

Olen jo pitkään yrittänyt pienentää synteettistä kemikaalikertymää ja vuosien varrella on tullut kokeiltua jos jonkinmoista tuotetta. Syyt eivät ole olleet pelkästään ekologisia (vaikka kuulunkin luonnonsuojeluliittoon) tai kemikaalikammoisia, vaan herkkä ihoni reagoi helposti erilaisiin asioihin (parhaillaan ainakin hormoneihin, mutta tämä vaiva ei taida poistua kuin synnyttämällä). Syyt taitavat siis olla ennemminkin itsekkäät, kuin maailmantuskan värittämät, vaikka toki koen sitäkin aina ajoittain.

Olen kahlannut läpi laajan määrän tavallista kosmetiikkaa ja sekä erilaisia luonnonkosmetiikan tuotteita etsiessäni parhaita vaihtoehtoja juuri minun iholleni. Tämä ei ole mainospuhe luonnonkosmetiikan puolesta, sillä suhtaudun mielelläni kriittisesti kaikkeen mitä tunnutaan lobattavan turhan agressiivisesti. Käytän myös tavallista kosmetiikka ja puhdistusaineita kotona, vaikkakin yritän kaupassa hieman tutkia, mitä käyttämäni tuotteet sisältävät.

Nyt posti toi tullessaan LUSH:hin postipaketin. Liikkeessä piipahtaminen saa pääni särkemään, sillä tuotteet tuoksuvat todella vahvoilta. Pidän kuitenkin valtavasti kyseisen merkin palashamppoista, ja nyt päätin testata tuotemerkiltä kasvojen pesuun tarkoitettua tuotetta. Vähän jo jännittää kuinka tämän testin kanssa taas käy. Toisinaan sitä mennään perse edellä puuhun, mutta ei kai mitään uutta hyvääkään voi kokeilematta löytää😊

Neuvolakäynti ja alakäyrillä kasvaminen

Tänään oli ns. pidempi neuvolakäynti, jolla siis sain esitteen kela-asioista ja muutamista muista jutuista ja sain raskaustodistuksen, joka tarvitaan kela-asioita varten. Edellisellä neuvola kerralla esitettiin toive, että myös puoliso olisi mukana tällä käynnillä, mikä ei meidän kohdallamme tietenkään ole mahdollista. Enkä kyllä järin ymmärrä miksi olisi pitänyt, sillä käynti ei juurikaan eronnut muista neuvolakäynneistäni ja oli nopeasti ohi. Ensikerralla sitten pitäisi neuvolaan olla jo palanneena virkaa hoitava työntekijä. Huoh, hieman ärsyttää, sijaisuutta aina painotetaan.

Täyttämäämme voimavarakaavakettakin käytiin lävitse vain auttavasti, vaikka tuskin vastauksemme ovat mitään riskivastauksia ovatkaan ja arviomme mukaan meillä menee elämässä ihan hyvin. Mielialaani mitattiin masennustestillä, joka kattoi muutamia kysymyksiä mielialasta ja isyyden tunnustamisesta protokollasta puhuttiin hieman. Kyselin synnyttämisestä, synnytysvalmennuksesta ja synnäriin tutustumisesta, mutta paikkakunnallamme ei ole ainakaan kunnallista valmennusta ja synnäriinkin pääsee tututstumaan ehkä minun raskausolo aikani tai sitten ei. Oikeastaan ainut mielenkiintoinen kaavake oli suostumuskysely harvinaisten synnynnäisten aineenvaihduntasairauksien seulontaan vastasyntyneiltä. Tähän ajateltiin suostua.

Ehdin jo lähteä neuvolasta, kun parin tunnin päästä tämä terveydenhoitaja soitti perääni, että jos sittenkin voisin tulla kontrolliajalle ennen seuraavaa lääkärineuvolaa. ÄLÄ HUOLESTU! Näin on, sano nyt odottavalle äidille, että älä huolestu, niin kuin se nyt olisi edes mahdollista. Omakannasta sitten kurkistin, mitä käynnistäni oli kirjoitettu ja siellä todettiin sf-mitan olevan niukka ja alakäyrillä, mitään varsinaista mittaa ei kuitenkaan mainita.

Tottahan toki sitten hieman googlettelin asiaa. Tarinat olivatkin yllättäen melko positiivissävytteisiä ja useat vauvat, jotka kasvavat alakäyrillä, ovat syntyneet normaaleina, normaalisti ja ilman mitään komplikaatioita. Monessa tarinassa oli myös kyse mittausvirheistä tai sikiö on ottanut myöhemmillä viikoilla kasvuspurtin. Myös ilmeisesti sikiön asento voi vaikuttaa mittaustulokseen, meilläkin kun viihdytään aivan alavatsalla.

Sitten oli negatiivisemmalta kuulostaviakin uutisia. Terveyskirjaston mukaan n. 3% vuosittain syntyneistä lapsista on viikkoihinsa nähden pienipainoisia. Kolmasosa näistä perintötekijöistä johtuen ja loput johtuen äidin elintavoista tai istukan ongelmista. No mitään jättiläisiä ei isimiehen kanssa olla kumpikaan, eikä lihoaminen ole meille kummallekaan helppoa. Elintapani ovat hyvät, en ole raskausaikana juonut enkä polttanut ja syön monipuolisesti ja säännöllisesti. Istukkakin vaikutti vielä rakenneultrassa normaalilta, tai ainakaan kukaan ei sanonut siinä olevan mitään vikaa.

Eipä tässä siis nyt auta kuin odotella ja katsoa miten tilanne sitten kehittyy. Onneksi joka tapauksessa ehdin ottamaan jo vakuutuksen, jos jotain poikkeavaa tästä seuraakin. Kyllä tämä lasten hankkiminen tuntuu toisinaan olevan yhtä hullujen ihmisten hommaa ja stressitekijästä stressitekijään siirtymistä. Se mikä on postiivista on, että vointi sentään pysynyt hyvänä ja fyysinen toimintakyky on erinomainen. Ei ole huono olo, ei särje paikkoja, ei väsytä eikä kolota turhia!

Pray for.... Millaiseen maailmaan lapseni synnytän?

Tämä on varmana tulenarka aihe, mistä taatusti saa aina lokaa niskaansa, julkaisipa siitä mitä tahansa. En kaipaa kannanottoja, sillä tämä on vain minun mielipiteeni, ja muilla ihmisillä saa olla omansa! En halua provosoida tai opettaa ketään elämään minun tavallani. Otan kuitenkin riskin.

Viimeisten kuluvien vuosien aikana on sosiaalisessa mediassa saanut rukoilla melkoisen monta kertaa. Nyt viimeisimpänä Turun puolesta. Kamalia tapahtumia kaikki. Toivottavasti olisivat jääneet tapahtumatta! Suuret ja lämpimät osanotot kaikille ja kaikkialle!

Kuulun eräälle vauvapalstalle, jossa ymmärretysti podettiin maailmantuskaa Turun tapahtumista. Varmasti ikävät tapahtumat saavat monet miettimään, miten tulevia lapsiaan lähtee kasvattamaan. Miten tällaisten tapahtumien jälkeen voi luoda uskoa hyvään, suvaitsevaisuuteen ja ennakkaluulottomuuteen?

Jokainen tietysti kasvattaa lapsensa parhaakseen katsomallaan tavalla, enkä minä ole siihen kukaan puuttumaan, mutta itse aion ainakin yrittää kasvattaa lapseni yllämainittuihin asioihin! Toki myös minun on ymmärrettävä, että yllämainitut asiat ovat arvoasioita ja täysin subjektiivisia. Se mikä minulle tarkoittaa yhtä, voi toisella tarkoittaa aivan muuta.

Maailmassa on tapahtunut toinen toistaan kamalampia asioita läpi historian. Yk-liiton mukaan maailmassa on ollut 33 (2013) käynnissä olevaa aktiivista konfliktia ja lukema on ollut melko samankaltainen viimeiset kymmenen vuotta. Näissä konflikteissa ihmisiä (myös siviilejä) kohdellaan raakalaismaisesti. Konfliktien syntyyn ovat vaikuttaneet monet erilaiset asiat mm. uskonto, politiikka, maailmantalous, nälänhätä, kuivuus jne jne. Toiset ihmiset elävät ääriolosuhteissa päivästä toiseen, eikä tätä asiaa tule täällä rauhallisella Suomen kamaralla harvemmin edes pohdittua. Se, että todellisuudessa todellakin ponnistamme eri lähtökohdista tässä maailmassa, on taivaan tosi asia.

Itse toivon, että kokonaista kansakuntaa ja uskontoa ei leimattaisi niitä edustavien ääriajattelijoiden takia. Eihän kaikkia meitäkään leimata äärioikeistolaisiksi, siksi, että heitäkin joukostamme löytyy. Toivon pystyväni elämäni loppuun saakka kantamaan sydämessäni uskoa ja toivoa paremmasta huomisesta. Vihalla ei varmasti voiteta vihaa! Jos kohtaamme vihalla kaikki yhteiskunnassamme asuvat erimaalaiset ihmiset, siitä ei voi syntyä mitään hyvää. Itse mieluummin mietin, mitä voisin itse tehdä toisin, jotta meillä kaikilla olisi hyvä olla, elää ja yritää täällä. Itse mieluummin osallistun talkoisiin sen puolesta, miten kotouttaminen saadaan onnistumaan paremmin, kuin rajat kiinni talkoisiin!

Mitä meillä syödään -tämän hetken herkkuresepti.

Vasta reilusti raskauden puolivälin jälkeen minulle on alkanut tulla pakottavia mielitekoja. Yhtenä päivänä himoitsin kesäkeittoa, yhtenä mutakakkua. Toistaiseksi himonaiheet ovat olleet helposti toteutettavissa, ilman hurjaa omantunnon pistosta liiasta mässäilystä.

Nyt himoitsin siemennäkkäriä. Tein taannoisen vaelluksellemme ruoat kuivaamalla. Vakuumiin pakkasin aina kulloisenkin aterian kaikki ainekset lisää vain vesi politiikalla ja hyvää oli! Lisänä leivoin mukaan siemennäkkileipää. Tästä on tullut meidän perheen hitti vaelluksen jälkeenkin. Jopa isimies, jonka suhtautuminen siemeniin on yleensä melkoisen nuiva ja skeptinen, pyysi, voisinko tehdä tätä näkkileipää hänelle töihin mukaan. Ajattelinpa siis jakaa tämän nyt tännekin, sillä tekeminen on äärimmäisen helppoa ja lopputulos on hyvä ja täyttävä.

Siemennäkkäri 1 pelti

2,5 dl vettä

0,5 dl öljyä

2dl maissitärkkelystä tai maissijauhoja (itse lisäsin joukkoon myös hieman ruisjauhoja)

4dl erilaisia siemeniä (esim. kurpitsansiemen, pinjansiemen, seesaminsiemen, auringonkukansiemen, pellavansiemen jne.) Itse ostin siemensekoituspussin, joka sisälsi myös karpaloita.

Sormisuolaa

1.Kiehauta vesi ja sekoita siihen öljy.

2. Sekoita kulhossa maissijauho ja siemenet. Lisää neste ja sekoita. Levitä leivinpaperille uunipellille. Ripottele pinnalle sormisuola.

3. Paista 150 asteisessa uunissa n. 1 tunti ja anna näkkileivän kuivua n. 1 vuorokausi.

Toinen ehdoton suosikkini on erilaiset smoothiet. Jos en syö aamuisin puuroa (nam, ja nyt varsinkin satokauden aikaan marjoilla), niin smoothie on erinomainen korvike. Yleensä smoothieni sisältää banaanin ja joko vanilja tai mantelimaitoa, chian siemeniä ja maustamatonta jugurttia. Loppu voi olla mitä tahansa, pinaattia, kurkkua, appelsiinia, mangoa, luumua, ananasta, melonia jne jne. mikä nyt sattuu yleensä satokaudellansa olemaan kaupan hyväään hintaan. Yleensä minulla on pakastimessa jo valmiina smoothieannospusseja, jossa on sekaisin erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, jolloin minun ei tarvitse kuin kaataa pussin sisältö blenderiin, lisätä nesteet ja siemenet ja surauttaa smoothie valmiiksi.

Ja nam nam, sitten vaan nauttimaan.

DIY: vauvan villasukkatehdas

Olen aina ollut kova suunnittelemaan ja aloittamaan erilaisia projekteja. Ne ovat voineet liittyä mihin tahansa, entisöitiin, sisustukseen, käsitöihin, ruokaan, ihan mihin tahansa. Harmillisen usein projekteistani kuitenkin tulee niin sanotusti ikuisuus projekteja, eli aloitan innolla, mutten saata asiaa loppuun, ennen kuin aloitan jo uutta. Siksi yleensä harva projektini todellisuudessa koskaan valmistuu.

Vauvalle haluaisin kuitenkin tehdä jotain myös itse. Anopilla on hyvä ompelukone ja saumuri, jota saan varmasti tarvittaessa lainata. Osaan myös neuloa ja virkata ihan kohtalaisesti ja upeita langasta tehtyjä vauvan asioita on pilvin pimein toteutettavaksi. Toivottavasti ennen syntymää saisin edes jotain suunnitelmistani tehdyksi.

Hieman sain aloiteltuakin. Nimittäin parit villasukat sain neulottua. On ihana neuloa pieniä sukkia, koska ne valmistuvat hetkessä, eivätkä siksi jää niin helposti roikkumaan keskeneräisiksi. Tässä kolmet erilaiset sukat:

Ruskeat villasukat olivat Novitan 7 veljestä lapsen pitkävartiset sukat. Tein pienimmän ohjeen mukaan, mutta mielestäni nämä kuitenkin näyttivät aika reilun kokoisilta. Lanka oli lampaanvillalankaa käsityöläismuseosta.

Vihreät villasukat vauvansukkia sairaalaan sivuston ohjeiden mukaan, jossa sukat on tarkoitettu 50-70 senttimetriselle vauvalle.

Sitten löysin ihanan norsuvillasukkien ohjeen Kun äiti kelaa -blogista. Tästä ohjeesta tein itselleni hieman sovelletun version, jotta sukat olivat hieman pienemmät.

Löysin myös paikkakunnaltani ihanan käsityökerhon, joka kokoontuu kerran kuukauteen. Siellä olen yrittänyt viimeistellä ikuisuusprojektiani isoäidin neliöistä. Neliöitä minulla piisaa, mutta yhteen liitämisen kanssa kipuilen. Josko niistä nyt tämän kerhon myötä saisi vauvalle torkkupeiton valmiiksi.

Seuraavaksi voikin sitten suunnata kangaskaupoille ja alkaa suunnittelemaan unipesää. 

Voiko raskaana oleva nainen olla eroottinen?

Tätä kysymystä olen pohtinut läpi raskauden. En pidä itseäni minään maailman kauneimpana ihmisenä, mutta ei voi väittää, että potisin huonoa itsetuntoakaan. Suhtaudun ulkonäkööni positiivisesti ja olen tyytyväinen. En koe wau -elämystä peiliin katsoessani, mutta en myöskään koe tarvetta oksentaa. Ja mm. painooni olen aina ollut melko tyytyväinen, joskin muutamaa ekstrakiloa olenkin aina tavoitellut poikamaisen runkoni pehmikkeeksi. Olen myös urheillut aina, joten , joten olen ollut enemmänkin jäntevä ja lihaksikas, kuin naisellisen kurvikas. Noh, nythän niitä kiloja ja kurveja olen saanut. Toisaalta edelleen vähemmän, kuin olin odottanut.

Isimies on ollut alusta asti kovin sujuva kasvavan ulkomuotoni kanssa, vaikka henkensä uhallakin kutsuu minua paksuksi. Ei siis pahantahtoisesti, kunhan tahtoo esittää jotakin, nyt kun vihdoinkin pääsee sanomasta. Molemminpuolinen hyväntahtoinen naljalu kuuluu läheisesti arkeemme ja kummankin itsetunto kestää (yleensä) huumorin itsestä. 

Isimies on pikemminkin ollut vain avoimen kiinnostunut kasvavista muodoista ja mutkattomasti hoitaa tilanteen vauvamasusta huolimatta. Aivan alkuraskaudessa peiton heiluttaminen ei juuri itseäni kiinnostanut. Pelkäsin koko ajan jonkin tekemiseni aiheuttavan sen, että vauva ei selviydy alkua pidemmälle. Onneksi kuitenkin sain taottua järkeä päähäni tässä asiassa. 

Joskus tekisi mieli kysyä, mikä ihme raskaana olevassa naisessa sitten oikein kiinnostaa? Mutta olen päättänyt jättää kysymyksen odottamaan toista hetkeä, jolloin en ole raskaana ja nauttia ehdottomasti tilanteeni tuomista hyödyistä. Minä hupsu kun pelkäsin yhdeksän kuukauden kuivaa kautta. Itse ajattelen pyöreää vatsaani vauvan kotina, enkä näe siinä mitään eroottista. Rinnoissa toki on mukavaa muhkeutta, pitänee ottaa nyt ilo irti siitä, ennen kuin ne tuhoutuvat imetyksessä, niin kuin minua on peloteltu. En myöskään usko siihen paljon puhuttuun raskauden hehkuun, mitä se sitten onkin. Itselleni jää siis toistaiseksi mysteeriksi, onko tämä jotain alkukantaista tarpeiden tyydytystä vai pitävätkö miehet todellakin raskaana olevia naisia eroottisina?

Rakenneultrasta terveisiä

Nyt on sitten tämäkin merkkipaalu takana. En tiedä miksi olin varannut rakenneultran ajan iltapäivälle, sillä nyt minulla oli yllin kyllin liikaa aikaa panikoida tulevaa koitosta. Nukuin huonosti ja aamusta asti koin paniikinomaisia tuntemuksia tulevasta. Onneksi isimies oli kuitenkin saanut töistä vapaata ja oli tulossa mukaani. Muutoin yksi kaverini olisi tullut. Jo nt:ssä meinasin heittää u-käännöksen autolla sairaalan pihasta ja kaasutella tieheni. Nyt olin kaukaa viisas ja päätin etten halua mennä ultrattavaksi yksin.

Siinä missä toiset odottajat hinkuvat ylimääräisiä ultria, minä olen tyytyväinen siitä, ettei minun tarvitse mennä ultrattavaksi enää tässä raskaudessa, jos kaikki menee loppuun saakka hyvin. Ultrakammo johtuu edellisestä raskaudesta, joka nt:ssä todettiin tuulimunaksi. Jotenkin sitä asiaa käsiteltiin niin tylyn tuntuisesti silloin, että ultraamaan meneminen on siitä asti tuntunut enemmän lopulliselle tuomiolle menolta, kuin ihanalta perhetapahtumalta. Asia ei ole muuttunut, vaikka tässä raskaudessa kaikki on ollut hyvin ja palvelukin ystävällisempää.

Nytkin meidät ultrasi aivan ihanan tuntuinen kätilö. Ultraaminen kesti kauan. Vauva majaili aivan alavatsalla sellaisessa kippurassa, että mittojen ottaminen ja tutkiminen oli vähintäänkin hankalaa. Ultrasta saadut kuvatkin olivat sen mukaisia, että ei niissä juuri mitään näytettävää ole. Jossain on palanen selkärankaa, päälaki tai jotain muuta epämääräistä. Se nyt kuitenkin on sivuseikka. Pääasia että kaikki oli normaalia ja sikiö kasvoi keskikäyrillä.

Sukupuolikin jäi aikalailla arvailujen varaan. Sikiö oli siveellinen ja kieltäytyi itsepintaisesti kääntymästä sopivaan asentoon, vaikka mahaa kuinka yritettiin hölskytellä. Lopulta päästin kätilön pälkähästä ja sanoin, että antaa olla vaan, pissaan kohta housuun, jos vielä paljon hölskytetään. Pääasia kuitenkin meille oli se, että sikiö oli hengissä ja kaikki oli hyvin.

Maanantaina kumminpoikani syntymäpäivillä tuli jutuiksi kohtukuolemat ja kätkytkuolemat. Kohta sitä voikin alkaa sitten näitä stressailemaan. Huokaisinkin, että tämä taitaakin sitten olla yhtä pelkäämistä hamaan hautaan saakka. Ei kai, musta huumori on ollut se, mikä on pitänyt itseni kasassa raskauden ajan. Minä arvostan sitä, että kavereiden kanssa pystyy puhumaan myös ikävistä fiiliksistä (ja nauraa niille), koska tuskin kenenkään raskaus on jatkuvasti yhtä pilvilinnassa asumista.

Tuoko haikara tytön vai pojan?

Rehellisesti sanottuna tulevan lapsemme sukupuolella ei ole yhtään mitään merkitystä. Eikä minulla ole koko raskauden aikana ollut tyttö tai poika oloja. Voin myöntää salaa naureskelleeni erilaisilta foorumeilta vastaan tulleille leikkimielisille testeille, joilla voit arvailla tulevan lapsesi sukupuolta. Olen pitänyt testintekijöitä hellyttävinä, mutta itse en ole vaivautunut kyseisiä testejä aikaisemmin tekemään. Nyt kun huomisessa rakenneultrassa on ehkä mahdollisuus saada selville kumpi sieltä on tulossa, niin ajattelin, että miksipäs ei sitä sitten paria testiä kokeilisi.

Ensimmäisenä testasin kiinalaista syntymäkalenteria, joka legendan mukaan ennustaa lapsen sukupuolen 90% oikein. Testi löytyy ainakin osoitteesta: http://www.vau.fi/raskaus/Poika-vai-tytto/Kiinalainen-syntymakalenteri/. Tämä testi ennustaa meille tyttöä.

Raskausoireista ennustetaan tyttöä tai poikaa. Joskin prosentuaaliset erot eri sukupuolten välillä ovat minimaalisia. Jos kärsit raskauspahoinvoinnista, on hieman todennäköisempää saada tyttölapsi (Okei, siis tyttöä meille).

Koska poikalapset ovat keskimäärin suurempia, jos syöt enemmän, on todennäköistä saada poika (Eli poika meille). 

Iän ja stressitason uskotaan myös vaikuttavan sukupuoleen. (Näistä ei meille viisari värähdä kummankaan puolelle). Ja ovulaation ajankohdan uskotaan myös vaikuttavan sukupuoleen. Lähellä ovulaatiota olisi ennemmin poika, koska poikasiittiöt ovat nopeita ja pidempänä ovulaatiosta tyttö, koska tyttösiittiöt ovat kestävämpiä. Tästäkään on mahdoton sanoa mitään, sillä tikkujen mukaan minulla ei ollut koko ovulaatiota.

Iho-ongelmat (jotka ovat nyt onneksi helpottaneet) viestivät tytöstä. Mutta tuuheat ja elinvoimaiset hiukset pojasta. Jos vasta on levinnyt sivuille on luvassa tyttöä. Jos olet pyöristynyt vain eteenpäin niin poikaa (eli poika). Linea nigra, vatsan läpi pystysuunnassa kulkeva viiva kertoo pojasta (Eli tyttö tulee). Jos lapsen syke on yli 140 tulossa on tyttö, jos alle poika. (Meillä sykkeet olleet aina 140, eli kumpi vaan).

Sormustestiin tarvitaan sormus ja yksi hius. Sormusta roikotetaan odottavan äidin vatsan päällä yrittäen pitää käsi mahdollisimman vakaana. Jos sormus pyörii, tulee tyttö, jos heiluu, poika. Meillä testi oli sekalaista sillisalaattia. Sormus heilui ja pyöri, että kumpi vaan tämänkin mukaan.

Soodatestiin tarvitaan ruokalusikallinen ruokasoodaa ja päälle virtsaa. Jos kuplii, tiedossa on poika. Jos ei tapahdu mitään, tyttö. Tämän mukaan tuloillaan on tyttö.

Myös mieliteoista on ennustettu tyttöä tai poikaa. Jos mieli tekee makeaa, on tiedossa tyttö. Jos suolaista, niin poika. Minulla ruokavalio on ollut sama tuttu, turvallinen ja tylsä niin kuin ennenkin, joten ei apua tästäkään.

Oli miten oli, mieleni näiden testien tarpeellisuudesta ei muuttunut miksikään. Tässä nyt kuitenkin meni yksi sadeaamu näppärästi erilaisia testejä räpeltäessä. Huomenna se sitten toivottavasti selviää, sillä tiede sen pystyy melko suurella todennäköisyydellä selvittämään, mikäli vauva suostuu itseään esittelemään. Ennen kaikkea kuitenkin toivon, että huomisessa ultrassa selviää, että kaikki olisi kunnossa. Muulla ei ole väliä.

Luoko raskaus mielleyhtymiä?

Ah, paluu arkeen ja loman jälkeinen masennus. Joka kerta Lapista tultuaan sitä toivoo, että olisi voinut olla siellä vielä vähän pidempään. Tietysti on mukavaa myös päästä perus fasiliteettien pariin. Nautin kuumasta suihkusta, ihokarvojen ajelusta ja puhtaasta tuoksusta ihollani. Siitä huolimatta erämaa elämässä on oma viehätyksensä.

Reissu meni oikeinkin mukavasti. Yllättävän hyvin sitä jaksoi päivittäin liikkua raskaassa maastossa ja nukkua yönsä teltassa mahankin kanssa. Oikeastaan koko reissu menikin ilman mitään kipuja tai kolotuksia. Vain viimeisen 300 kilometrin ajomatkan ajan jalat tuntuivat puutuvan koko ajan ja alkoivat kipuilemaan.

Paluu matkalla ostin isälleni paikallisesta kaupasta muutaman keskiolutpullon kiitokseksi koirieni, tai no nyt enää yhden koiran, hoitamisesta. En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi asiaa, ennen kuin kanssa kansalaisten silmät kääntyivät uteliaina suuntaani. Luoko raskaus minusta jotain mielikuvia? Entä raskaus ja kolmos olut? Normaali olosuhteissa muutaman erikoisoluen ostaminen olisi viestittänyt sivistyneistä juomatavoistani. Enhän sentään ostanut litran lekaa halvinta suomi viinaa. Mutta nyt, vatsa pyöreänä, se tuntui yhtäkkiä viestittävän minun olevan täysin edesvastuuton ja suurinpiirtein maailman suurin juoppo. Voi kyllä minua huvitti. Opinpahan itsestänikin taas jotain. Salaa nimittäin sain tyydytystä kanssa ihmisten mielentilan pahanpäiväisestä järkyttämisestä.