Mitä kuuluu kesäkunto? -Uudenvuodenlupaus


11 kuukautta synnytyksestä koitti päivä, jolloin vedin ensimmäistä kertaa ennen raskautta käyttämäni farkut jalkaan. Joo, hieman puristaa ja päivän päätteeksi varmaan jalat olivat tyyliin kuoliossa, mutta kumminkin😊 Eli pääsi joulupöytään mässäämään hyvällä omalla tunnolla.

Lähtöpainoon on tällä hetkellä noin 4kg. Ihan ok omaan mieleeni, koska lähtöpainoni oli melko alhainen. Ehkä pari kiloa voisi vielä pudota. Viimeisellä fyssarikäynnilläni mittailtiin vielä erkauma ja todettiin sen olevan jo melko hyvällä mallilla. Jatkan kuitenkin edelleen jumppaamista asian tiimoilta. Saapahan samalla hieman tuntumaa keskivartaloon, ennen kuin lähtee kovemmille treeneille. Salilla olen kyllä käynyt ja muutamalla ohjatulla tunnilla. Mutta ohjatut tunnit tuntuvat edelleen vähän kohtuuttoman raskailta omalle vartalolle. Täytyy vielä hankkia vähän lisää peruskuntoa.

Myös lantionpohja on onnistuttu treenaamaan kuntoon fysioterapian avulla. Ongelmana oli liiallisen kireyden tuomat ongelmat, kuten virtsankarkailu ponnistuksia vaativissa tilanteissa ja esim. liikuntaa harrastaessa sekä yhdyntäkivut. Näitä ei enää juurikaan ole, onneksi.

Enpä tiedä onko viimeisten sitkeiden kilojen syynä vähentynyt imetys. Koulun takia nimittäin imetän enää n. 3 kertaa päivässä, kaksi aamulla, kerran illalla. Koska ennen tätä kaikesta liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta huolimatta kilojen tiputtaminen oli erittäin haastavaa. Tai ehkä kyse on hormoneista. Johtui mistä hyvänsä, niin olen ihan tyytyväinen, että viimeinkin pääsen käyttämään taas vaatekaappini sisältöä. Tein nimittäin periaatepäätöksen, etten osta kamalasti uusia vaatteita siksi, etten mahdu vanhoihin😊

Toki vartalo on vain muisto siitä, mitä se oli ennen raskautta, synnytystä ja imetystä, mutta mitäpä tuosta. Tähän ikään mennessä osaa jo olla tyytyväinen itseensä, vaikkei kaikki niin sileää ja täydellistä olisikaan. Vartaloni on täyttänyt sen fysiologiset tehtävänsä ja itsekin viihdyn siinä, vaikka se ei ihannevartalon mittoja täyttäisikään. Se on pääasia, että itse viihtyy omassa nahassaan😊 Vielä on tekemistä, mutta olkoon, kaikki aikanaan😊 
Uudenvuodenlupauksena voisin kylläkin aloittaa jonkin ryhtiä parantavan harrastuksen. Olen ajatellut mahdollisesti pilatesta. Toinen uuden vuoden lupaus voisi olla pitää enemmän yhteyttä ystäviin. Välillä tuntuu siltä, että tulee kaiken kiireen keskellä välillä laiminlyötyä. Lisäksi tavoite voisi olla loppu vuoteen mennessä terästäytyä työrintamalla. Ellei sitten  kävisi niin onnekkaasti, että loppu vuodesta olisi taas äitiyslomalla. Saahan sitä haaveilla. Toinen joulukuinen siis tilaukseen... Vaikkakin ensimmäisestä jo tiedänkin, ettei niitä vauvoja meidän perheessä ihan niin vain tilaillakaan.  

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...