Taapero ruokailee... Vai ruokaileeko?

Me olimme lähes viisi viikkoa anoppilassa evakossa, kun kotonamme remontoitiin kylpyhuonetta. Taustana lisään, että menninkäinen on ollut isovanhempien hoidossa päivisin, kun isimies on ollut töissä ja minä koulussa. Näin on menty koko alku vuosi ja voin nyt kokemuksesta kertoa, että muutamassa kuukaudessa voi saada aika paljon hallaa aikaiseksi.

Muistutan vielä itsestäni. Olenhan ollut alusta asti melkoinen rutiinien orja. Menninkäisellä on alusta saakka ollut selvä päivärytmi ja olen melko ehdoton struktuurin kannattaja. Uskon vakaasti sen pitävän perhe-elämämme suhteellisen helppona, mitä tietenkin tarvitsen ollessani yksinhuoltajana yli puolet vuodesta.

Tietenkin isovanhemmilla on hieman erilaiset ajatukset lapsen hoidosta. Se ei varmasti ketään yllätä. Ja silloin, kun lapsi on isovanhemmillaan kylässä, se heille suotakoon. Mutta pitkäaikaisen hoidon kannalta tilanne eskaloitui melkoisen pahaksi. Niin pahaksi, että lopulta menninkäinen ei syönyt enää juuri mitään ja huusikin jo melkein kun näki syöttötuolin. Isoimpina ongelmina mainittakoon, tahtotaapero, joka pyörittää isovanhempiaan mennen tullen. Ruokailut olivat lähinnä sirkustapahtumia, lapsi määritti täysin mitä syö ja milloin ja levottomat isovanhemmat sinkoilevat ympäriinsä ymmärtämättä mistään mitään. Täytyy sanoa, että laskeskelin päivä kesälomaan ja olin pakahtua onnesta, kun sain kuulla menninkäisen saaneen syksyksi hoitopaikan.

Lähes kaikki vanhemmat ja hoitajat joutuvat kokemaan sen, että lapsi kieltäytyy syömästä, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kenenkään ruokahalu ei pysy päivästä toiseen samana. Toisaalta ruokahalun muutokset voivat johtua kehityksellisistä tekijöistä ja tilannetekijöistä. Joskus saattavat vaivata hampaat, joskus väsyttää, joskus jokin muu on mielenkiintoisempaa, jotkut lapset kieltäytyvät syömästä lisääntyvän itsenäisyyden julistuksena ja joskus vaan kuun tai tähtien asento on yksinkertaisesti väärä.

Myös toiselle ikävuodelle siirryttäessä ruokahalu yleensä vähenee ratkaisevasti. Ei siis kannata ihmetellä, että ahmattivauva lakkaa ahmimasta, sillä vauvavuotena vauvahan lähes triplaa syntymäpainonsa. Tämän jälkeen painonnousu hidastuu.

Jos vanhemmat alkavat stressaamaan ruokailua, välittyy asenne helposti lapseen ja noidankehä on valmis. Kun lapsi aistii vanhempien stressin, hän ei ainakaan syö. Maanittelu, pakottaminen ja turhautuminen vain pahentavat tilannetta.

Alla listattuna muutamia vinkkivitosia ongelmallisten ruokailutilanteiden helpottamiseksi:

·         Älä hermostu. Suuttumisella on usein päinvastainen vaikutus. Silloin lapsi voi ajatella hallitsevansa vanhempaa kieltäytymällä syömästä. Tätä tahtojen taistoa vanhempi ei voi voittaa pakottamalla lasta syömään. Rauhoitu, mieti miksi asia suututtaa, onko se ravinnon puute? Tunne kiittämättömyydestä? Pelkäätkö elinikäisten syömisongelmien syntyä? Kun ymmärrät, miksi suutut, on suuttumusta helpompi hallita.

·         Poista häiriötekijät ruokapöydästä. Kerro, että ruoan jälkeen pääsee taas leikkimään. Hyvä keino on myös antaa lapselle rauha lopetella leikit ennen ruokailua. Vanhempana tietenkin näytät erimerkkiä. Ei puhelimen selaamista tai tv:n vilkuilua ynnä muuta turhaa, ole läsnä.

·         Pidä kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista, äläkä napostele turhia aterioiden väleillä. Napostelemalla lapsi ei opi tulkitsemaan kehonsa nälkäviestejä.

·         Syökää koko perhe yhdessä, tämä vähentää taaperon halua tulla maistelemaan väärinä aikoina vanhempien lautaselta.

·         Ruokailulle voi asettaa jonkin kohtuullisen aikarajan. Esim. 20-30 minuuttia, nuoremmille jopa 10 minuuttia voi olla ihan riittävä aika, jonka jälkeen lautaset korjataan pois. Älä jankuta ajankulusta. Tee ruokailusta rento ja mukava.

·         Myös saman ruoan syöminen kannattaa. Lapset, jos ketkä, kärsivät pahasta annoskateudesta. Tarjota voi myös jotain vaihtoehtoista. Anna esimerkiksi yksi terveellinen vaihtoehto, mikäli lapsi on kovin valikoiva ja kieltäytyvä syömään samaa ruokaa. Vaihtoehdon tulisi olla selvillä ennen ruoka-aikaa, ettei kokin tarvitse ryhtyä uudestaan hommiin. 

·         Tarjoa pieniä annoksia. Ruokaa voi aina antaa lisää, mikäli se maistuu hyvin. Pienemmän annoksen roskiin heittäminen suututtaa todennäköisesti itseäsi vähemmän. Sitä paitsi pienen annoksen syöminen voi olla lapselle onnistumisen kokemus.

·         Älä syötä lasta, mikäli hän on kykenevä syömään itse.

·         Kehu onnistumisia, jätä huomioimatta epäonnistumiset.

·         Älä yritä pakottaa lasta syömään, tämä vain pahentaa syömisvaikeuksia.

·         Luovuus on sallittua. Uusia ruokia tai ruokia, jotka jäävät helposti syömättä, voi tarjota yhdessä lempiruoan kanssa. Anna lasten osallistua ostosten ja ruoan tekoon. Ruokaa voi esitellä lautasella erikoisilla, mielenkiintoisilla ja värikkäillä tavoilla. Taivas on rajana.

Tsemppiä kaikille ruokaongelmien kanssa painiskeleville vanhemmille. Kun lopetat stressaamasta ja sallit lapselle mahdollisuuden osaltaan hallita ruokailua, ongelmatkin yleensä katoavat muutamassa viikossa. Meillä huima ero edelliseen tapahtui aivan muutamassa päivässä.

Puoli vuotta -Mihin katosit?

Noh, viimeisestä postauksesta ei ole ihan puolta vuotta, mutta ei paljoa puutukaan. Talvi ja kevät ovat menneet kohinalla ohi ja nyt on aika vähän pysähtyä ja miettiä kuluneita kuukausia. Nyt pieni raapaisu pintaa, tulevaisuudessa avaudun varmasti enemmän. Kiireistä? Niin meilläkin!

Marraskuun alussa aloimme vilkuilemaan isompia asuntoja. Meidän piti ihan vain vilkuilla. Kaksio toki alkoi käymään pieneksi pian yksi vuotta täyttävän pikkuihmisen kanssa, mutta mikään paniikki ei ollut. Mitä jos kävisimme vain vähän myös katsomassa asuntonäytöissä? Ihan vaan jotta tietäisimme paremmin minkälainen tarjonta on. Ensimmäisen näytön jälkeen huomasimme hakevamme asuntolainaa ja myymässä vanhaa pois.

Tietenkin olimme etukäteen aikoneet muuttaa täysin muuttovalmiiseen kotiin. Ilmeisesti aika kultaa muistot, sillä viimeksi muuttaessamme olimme päättäneet, ettemme muuta enää täyttä entisöintiä vaativaan kotiin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Emme voineet vastustaa suurella pihalla varustettua maalämmöllä varustettua yksitaso rivitaloa. Paha vain, että entiset omistajat olivat yli 80 vuotiaita. Siinä missä he kuvittelivat meidän vain "pistävän taulut valmiisiin nauloihin" revimme kaiken maan tasalle.

Alku sujui mukavasti. Isimies remontoi isyyslomallaan ja pystyimme asumaan entisessä kodissamme. Yhtäkkiä koti kävikin kaupan, isimies vaihtoi lennossa työtä ja yhtäkkiä tajusin olevani uudessa, täysin keskeneräisessä kodissa taaperon kanssa. Muutto tapahtui niin, että tammikuun puolessa välissä tavarat kannettiin sisään ja seuraavana aamuna isimies lähti neljän viikon työkomennukselle ulkomaille. Siinä olikin vähän sulateltavaa. Sen jälkeen isimies oli viikon kotona ja viisi viikkoa uudella komennuksella. Kotona ei ollut juuri muuta valmista kuin keittiö, sänky ja vessa. Mutta kaikesta ollaan selvitty.

Pikku kakkoselle annoimme luvan tulla saapuvaksi marraskuussa. Tällä tiellä ollaan edelleen. Toki hyvänä ehkäisynä toimii isimiehen reissutyökin, mutta ei ole tärppiä kuulunut niinäkään kieroina, kun mahdollisuudet on hyödynnetty. Imetys päättyi taaperon toiveesta tammikuun lopulla ja sen jälkeen oma kiertoni on ollut erittäin hankala. Tiputtelu alkaa lähes välittömästi ovulaation jälkeen, joten ei liene kumma, ettei tärppiä tule. Muutenkin todennäköisyydet ovat laimeat, kun esikoistakin tehtiin useampi vuosi. Mutta tietenkin sitä toivoi, että olisi ollut yksi niistä, joilla toinen kuitenkin tulee lähes automaattisesti. Tämän asian tiimoilta on lääkärikäyntejä luvassa.

Taapero on nyt reilu vuoden ja neljä kuukautta. Juoksee jo kovaa vauhtia. Onneksi on kovin varovainen ja pahemmilta haavereilta on säästytty. Syksylle on päiväkoti paikkaa haettu. Tämän kevään hän on saanut nauttia isovanhempien hemmottelevasta kotihoidosta:)

Odotan jo kovasti kesää. Enää pitäisi rutistaa itsestään irti tämä toukokuu. Kouluvuosi on loppusuoralla. Töitäkin on tullut tehtyä silloin tällöin. Kesän olen kotona ja toivon, että saamme tehtyä remontin valmiiksi! Myös ompelutöitä ja neulomista odotan jo sormet syyhyten. Ja sitä, että jos viimeinkin olisi edes hetki aikaa pysähtyä ja rauhoittua. Täytynee avata kulunutta kevättä vielä erikseen, muutoin postauksesta tulee aivan sairaan pitkä. Aurinkoista (ja toivottavasti pian taas lämmintä) kevään jatkoa:)

Mitä kuuluu kesäkunto? -Uudenvuodenlupaus

11 kuukautta synnytyksestä koitti päivä, jolloin vedin ensimmäistä kertaa ennen raskautta käyttämäni farkut jalkaan. Joo, hieman puristaa ja päivän päätteeksi varmaan jalat olivat tyyliin kuoliossa, mutta kumminkin😊 Eli pääsi joulupöytään mässäämään hyvällä omalla tunnolla.

Lähtöpainoon on tällä hetkellä noin 4kg. Ihan ok omaan mieleeni, koska lähtöpainoni oli melko alhainen. Ehkä pari kiloa voisi vielä pudota. Viimeisellä fyssarikäynnilläni mittailtiin vielä erkauma ja todettiin sen olevan jo melko hyvällä mallilla. Jatkan kuitenkin edelleen jumppaamista asian tiimoilta. Saapahan samalla hieman tuntumaa keskivartaloon, ennen kuin lähtee kovemmille treeneille. Salilla olen kyllä käynyt ja muutamalla ohjatulla tunnilla. Mutta ohjatut tunnit tuntuvat edelleen vähän kohtuuttoman raskailta omalle vartalolle. Täytyy vielä hankkia vähän lisää peruskuntoa.

Myös lantionpohja on onnistuttu treenaamaan kuntoon fysioterapian avulla. Ongelmana oli liiallisen kireyden tuomat ongelmat, kuten virtsankarkailu ponnistuksia vaativissa tilanteissa ja esim. liikuntaa harrastaessa sekä yhdyntäkivut. Näitä ei enää juurikaan ole, onneksi.

Enpä tiedä onko viimeisten sitkeiden kilojen syynä vähentynyt imetys. Koulun takia nimittäin imetän enää n. 3 kertaa päivässä, kaksi aamulla, kerran illalla. Koska ennen tätä kaikesta liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta huolimatta kilojen tiputtaminen oli erittäin haastavaa. Tai ehkä kyse on hormoneista. Johtui mistä hyvänsä, niin olen ihan tyytyväinen, että viimeinkin pääsen käyttämään taas vaatekaappini sisältöä. Tein nimittäin periaatepäätöksen, etten osta kamalasti uusia vaatteita siksi, etten mahdu vanhoihin😊

Toki vartalo on vain muisto siitä, mitä se oli ennen raskautta, synnytystä ja imetystä, mutta mitäpä tuosta. Tähän ikään mennessä osaa jo olla tyytyväinen itseensä, vaikkei kaikki niin sileää ja täydellistä olisikaan. Vartaloni on täyttänyt sen fysiologiset tehtävänsä ja itsekin viihdyn siinä, vaikka se ei ihannevartalon mittoja täyttäisikään. Se on pääasia, että itse viihtyy omassa nahassaan😊 Vielä on tekemistä, mutta olkoon, kaikki aikanaan😊 

Uudenvuodenlupauksena voisin kylläkin aloittaa jonkin ryhtiä parantavan harrastuksen. Olen ajatellut mahdollisesti pilatesta. Toinen uuden vuoden lupaus voisi olla pitää enemmän yhteyttä ystäviin. Välillä tuntuu siltä, että tulee kaiken kiireen keskellä välillä laiminlyötyä. Lisäksi tavoite voisi olla loppu vuoteen mennessä terästäytyä työrintamalla. Ellei sitten  kävisi niin onnekkaasti, että loppu vuodesta olisi taas äitiyslomalla. Saahan sitä haaveilla. Toinen joulukuinen siis tilaukseen... Vaikkakin ensimmäisestä jo tiedänkin, ettei niitä vauvoja meidän perheessä ihan niin vain tilaillakaan.