Menninkäinen 11kk -kohta taapero!

Apua, onko minut teleportattu tulevaisuuteen tai jotakin? Voiko todella olla, että oma rakas vauvani on kuukauden kuluttua taapero? Mitä tässä pitäisi tehdä, itkeä vai nauraa? Ehkä molempia. Tehdä uusi vauva? Toisaalta on todella huippua, kun pikkuisesta avuttomasta kääröstä on kuoriutunut nauravainen, omatahtoinen, utelias, kova ääninen, nopea ja aivan huippu kiva pikku vintiö, toisaalta taas ajatus hirvittää ja pelottaa ja saa kaihon mielen.

Millainen hän on?

Nyt maaninen joka paikkaan seisomaan nousu on vaihtunut reippaisiin sivuaskeliin. Alas tulo on hiottu huippuunsa ja onnistuu nykyään useimmiten muutoin kuin takaraivo edellä. Toisinaan käy lipsahduksia, etenkin väsyneenä. Siitä on tälläkin hetkellä muisto toisessa poskessa, joka otti kosketusta vessan kaakelilattian kanssa. Kaikkialle kiivetään, minne vaan päästään ja taaperokärryillä on maailman hauskinta työnnellä äidin kahvakuulaa edes takaisin asuntoa. Polvi-istunta on vaihtunut ihan oikeaan istuma-asentoon ja tämä on tehnyt vauvasta yhä enemmän taaperon oloisen.

Onneksi menninkäinen on kuitenkin enimmäkseen rauhallinen ja varovainen tekijä, kuin suin päin syöksyjä. Siksi esimerkiksi emme ole tarvinneet juurikaan kypärää tai muita varotoimia. Menninkäinen on yleensä huutanut aina apua, kun on halunnut alas seisomasta, silloin kun ei itse osannut vielä laskeutua. Hän usein tuntuu laskelmoivan ja pohtivan tarkasti vaihtoehtojaan, eikä ota turhia riskejä. Poikkeus kuitenkin vahvistaa sääntöä, niin kuin aina 😊

Lempipuuhaa on laulaminen. Tämän hetken huippukappaleita ovat mm. pikkuiset kultakalat ja sen tahdissa leikkiminen. Myös tuiki tuiki tähtöstä hän yrittää leikkiä. Muskarissa kuitenkin laulamista enemmän kiinnostaa ulko-ovelle pyrkiminen (?)😊 Myös rytmimunat ja helistimet ovat äärihauskoja. Ja nuppipalapelit, etenkin yksi kissapalapeli. Ja kaiken maailman erilaisia palikoita on tutkittava tarkoin ja tungettava niitä kaikkiin mahdollisiin koloihin, läpiin ja laatikoihin.

Mistä hän ei tykkää?

Hereillä autossa matkustamisesta. Tylsää, sanoi menninkäinen! Nyt onkin tullut eteen se tosiasia, että turvakaukalo onkin vaihdettava turvaistuimeen tässä pikku hiljaa. Toivottavasti lisätila auttaisi edes hieman asiaa. Olemme yrittäneet opettaa menninkäistä matkustamaan myös yksinään takapenkillä, mutta lopputulos on sama, kun istuisi vieressä ja viihdyttäisi, eli kiukuttelua. Pitkillä matkoilla hän usein alku räyhän jälkeen kuitenkin rauhoittuu, ainakin joksikin aikaa. Menninkäinen ei edelleenkään tykkää pukemisesta, eikä myöskään turhanpäiväisestä makoilusta. Turhanpäiväinen sylissä pötköttelykin on melko out. Myös odottaminen tuottaa tuskaa nykyään. Yllättävän hyvin hän kuitenkin uskoo kieltoja, vaikkei meillä olekaan kovin montaa totaalikiellettyä asiaa. Esimerkiksi koiran ruoka- ja vesikipot saavat olla rauhassa lattialla, samoin ruukkukasvit. Tietokoneet ja puhelimet on kuitenkin yritettävä räplätä aina tilaisuuden tullen.

Näihin sanoihin on hyvä lähteä ottamaan vastaan viimeistä kuukautta vauvana ja pian toivottaa tervetulleeksi taapero. Joulun odotus on jo alkanut. Diy kalenteri viritelty. Meillä roikkuu joulupussukat ikkunalla ja pussukoihin on kirjoitettu 24 erilaista, lyhyttä joululorua. Uuden asunnon avaimet saatiin tänään ja huomenna alkaa vimmattu remontointi. Tuskin pääsemme jouluksi kotiin, mutta yrittänyttä ei laiteta😊 Joululahjat on ostettu ja ensimmäiset pikkujoulut on vietetty. Kiirettä piisaa myös koulurintamalla, niin kuin tyypillistä. Kaiholla muistelen äitiyslomaa, kun sai vaan olla ja touhottaa vauvan kanssa miettimättä juuri mitään muuta. Mutta sitten taas muistan, että kuitenkin rakastan tavoitteita ja uusia asioita. Ja kohtahan on joululomakin😊 Nyt vaan toivotaan paljon lunta ja pikkuisen pakkasta, niin on kiva puuhailla touhutyttösen kanssa uudella takapihalla. Kiireestä huolimatta elämä on tällä hetkellä iso <3

Vauvakuumeilua?!

Voi jehna! Nyt on tultu siihen tulokseen, kun ensimmäiset joulukuussa myöskin synnyttäneet tuttavani ovat ilmoitelleet uusista vauvauutisistaan. Olen itkeä vollottanut onnesta, vaikka monia näistä ihmisistä en ole koskaan edes henkilökohtaisesti tavannut. On se ihmeellinen asia, miten internetin vauvakeskustelupalstoilta tutuksi tulleet ihmiset ovat kuitenkin muodostuneet omalla tavallaan niin läheisiksi tämän yhteisen elämäntilanteen myötä, että voin rehellisesti sanoa itkeneeni onnesta heidän puolestaan. Olemme kuitenkin tehneet pitkän yhteisen taipaleen ensin läpi raskausajan ja nyt lähes ensimmäisen vauvavuoden.

Voin siis vain lämmöllä suositella Vaun keskustelupalstaa ihan jokaiselle, vaikka tästä aiheesta aina naureskellaankin. Itse olen tutustunut tätä kautta aivan huikeisiin tyyppeihin. Jakanut monia erittäin henkilökohtaisia asioita, joita en ehkä muuten olisi ikinä kehdannut jakaa, saanut apua ja tukea erilaisiin kysymyksiin, saanut vertaistukea ja saanut rauhassa hehkuttaa ensin omaa raskauttaan ja sittemmin omaa lastaan muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Näin ei ole tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä, että tylsistyttäisi liveystävänsä, jotka eivät ole samassa elämäntilanteessa, iänikuisilla raskaus- ja vauvajutuilla, vaan pystyn heidän kanssaan sitten keskustelemaan sitten muita asioita😊

Viimeisimmän vauvauutisen jälkeen oma vauvakuume nosti toden teolla päätään. Olin jo jossain vaiheessa suunnitellut seuraavaa vauvaa aikaisintaan kesälle 2020. Näin tämä sopisi omiin muihin suunnitelmiini ja kuvioihini kaikista parhaiten. Mutta, koska elämä on elämää, niin kuin olen monesti joutunut todistamaan, se ei aina suju suunnitellusti. Vastoinkäymisiä, takaiskuja ja odottamattomia yllätyksiä (niin positiivisia kuin negatiivisiakin) tulee vastaan aina. Siksi tavallaan mietinkin, että haluanko sitten kuitenkaan odottaa niin pitkälle uutta tulokasta vai antaisiko sille sitten luvan vain tulla jo, jos on tullakseen? Koska eihän sitä voi tietää, että jos ei sitten vaikka tulisikaan. Tai jos siinä kestäisi taas yhtä kauan kuin ensimmäisessä raskautumisessani. Tai jos tulee taas tuulimunia tai keskenmenoja. Eihän yksi onnistunut raskaus tarkoita sitä, että kaikki raskaudet tämän jälkeen onnistuisivat. Äh, apua. Koska olen järjestelmällinen ja suunnitelmallinen henkilö, haluaisin tietenkin pystyä suunnittelemaan tämän alusta loppuun etukäteen ja itseäni parhaiten hyödyttävällä tavalla. Harmi vaan, ettei se taida todellakaan olla mahdollista. Pitäisikö siis vain antaa palaa ja katsoa mitä tapahtuu? Isimies ainakin on sitä mieltä😊

Asiaa lapsiperheen ensiavusta

Asiaa lapsiperheen ensiavusta.  Aina, kaikissa tapaturmatilanteissa, nopea reagointi on tärkeää. Lapsiperheissä voi sattua ja tapahtua ja tapaturman sattuessa on hyvä tietää kuinka toimia.

Tapaturmilta tuskin kukaan lapsiperhe välttyy. Tai tämä ainakin vaatii valtavasti hyvää tuuria. Siksi onkin hyvä osata pieniä arkisia tapaturmatoimenpiteitä!

Palovammat

·         Yksi yleisimmistä lapsiperheiden tapaturmista.

·         1. asteen palovammassa iho on punoittava

·         2. asteen palovammassa iholla on rakkuloita

·         3. asteen palovamma vaatii aina lääkärin hoitoa. Iso tulehdusriski. Vamma ulottuu ihon alla oleviin lihaksiin ja kudoksiin saakka.

·         Huuhtele palovamma välittömästi viileällä vedellä vähintään 20 minuuttia. Kylmä estää vamman pahenemista.

·         Älä riko rakkuloita

·         Käytä ilmavia, puhtaita siteitä ja siteen alla rasvalappua.

·         Älä käytä rasvaisia voiteita/suihkeita, koska voivat hidastaa paranemista.

·         Kipulääkkeen antaminen voi olla perusteltua

Vie lapsi lääkäriin mikäli:

·         Rakkuloita on kämmentä suuremmalla alueella

·         Palovamma sijaitsee kasvojen, käsien tai nivelten alueella

·         Palovamma on tullut sähköstä, paistinrasvasta, öljystä tai sulasta metallista

·         Palovamma on tulehtunut tai ei parane kahden viikon kuluessa

Kun lapsi unipussiin sujahti

Ostimme menninkäiselle unipussin jo ennen hänen syntymäänsä. Talvivauva, varmasti kylmissään, ajattelimme. Tosiasiassa pidin tätä ostosta täytenä turhakkeena näihin päiviin saakka. Kalliskin vielä.

Unipussi oli auttamatta aivan liian suuri vastasyntyneelle. Ja oli muutoinkin helpompi kietaista viltistä vain löyhä kapalon tyylinen juttu ympärille ja pistää pienokainen tuhisemaan omaan unipesäänsä. Viltti pysyikin suhteellisen kivasti, koska vastasyntynyt ei vielä hirveästi liikuskellut.

Mutta nyt! Kun peitto ei todellakaan pysy vauhdikkaan kymmenkuukautisen päällä, eikä esimerkiksi sukat jalassa, eikä makuuhuoneessakaan viitsi unen laadun takaamiseksi pitää aivan päättömiä lämpötiloja, muistin pussin uudestaan. Huikea ostos!

Nyt se on juuri sopiva. Ihanan pehmeä ja lämmin. Mahdollistaa liikkumisen, jättää kädet vapaaksi, mutta kuitenkin hillitsee suurimpia menohaluja. Ainakin jatkuva seisomaannouseminen rauhoittui huomattavasti. Eikä aamuöisinkään ole taas herätty juttelemaan itsekseen. Liekö heräsi huoneen viileyteen vai mihin. Tiedä näistä. Menninkäisestä on myös aivan huippuhauskaa sujahtaa illalla pussukkaan. Hän tietää, että se on lähes viimeinen toimenpide, ennen kun hän pääsee iltatissille, joka on ehkä päivän paras hetki. Siitä hammaspyykki ja unilelun pöllyytys ja päivän asioiden kertaus ja unta. Niin suloinen<3

Kun isä lapsensa puki...

Mietitkö joskus jossain tilanteessa, että wtf? Hyvä, niin minäkin😊 Hieman taustaa. Eli isimies on tällä hetkellä isyyslomalla kotona ja minä olen päivät koulussa. Yleensä isimies on toisella paikkakunnalla monta kuukautta töissä, joten on ihanaa, että vastapainona hän voi sitten myös viettää pidempiä aikoja kotona. Ja silloin kun meillä on molemmat vanhemmat kotona, meillä on varsin tasapuolinen järjestys kodinhoidossa.

Tuossa taannoin oli muutamia huomattavasti kylmempiä päivä, joten eräs aamu kaivoin kaapista äitiyspakkauksen mukana tulleen villahaalarin. Vielä silloin en tiennyt miten paljon sahasin itseäni jalkaan, pyytämällä isimiestä pukemaan sen menninkäiselle alle, tuodessaan hänet jumpalle, jonne itse kaahasin suorinta tietä koululta. Isimies nappasi auton ja lähti asioille, minä menninkäisen ja menin hänen jumpalleen.

Haalareita riisuessa vastaan tuli pienoinen järkytys. Olen siis tottunut siihen, että kun isi pukee, voi lopputulema olla lähes tulkoon mitä vaan, joten en ihan pienistä edes säikähdä. Mutta tämä oli jo jotakin! Aivan alimmaisena heti vaipan jälkeen oli laitettuna äitiyspakkauksen villahaalari, jonka olin pyytänyt laittamaan alle (olin siis tarkoittanut haalarin alle, mutta en nyt jostain syystä ollut sanonut että minne alle, sillä rehellisesti ei käynyt mielessäkään, että olisi pitänyt😊). Seuraavana villahaalarin päälle oli ängettynä tavallinen body. Jonka jälkeen sitten villahousut, villasukat, villatakki, ja haalari plus pipo. Ei jösses!! Lapseni muistutti lähinnä pellehermannia.

Eikä matkaan tietenkään ollut otettu hoitoreppua missä olisi ollut vaihtovaatteet. Noh, eihän siinä paljon auttanut kun ottaa lapsi nakuksi ja katsoa millähän osalla tätä vaatetusta sitten jumpattaisiin, kun ainoa normaali vaate oli body.

Kotona ihmettelin, että wtf? Vastaus oli, että sähän sanoit alle. Kyllähän hänkin käyttää kerrastoa alimmaisena ja lätkätreeneissäkin alimmaisena on kuulemma joku villahaalari. Kyllä äidillä alkoi hieman päätä tässä särkemään. Mä voin ostaa tämän selityksen, jos joku onnistuu vakuuttamaan, että tällainen käytänne on täysin normaalia alle vuoden ikäiselle lapselle, joka ei ole menossa lätkätreeneihin… vielä vuosiin. Siihen saakka meillä puetaan villahaalari päivävaatteiden päälle haalarin alle😊