Liitos- ym. vatsakivut

Kohdun ympärillä on siteitä ja jänteitä, jotka pitävät kohtua paikoillaan. Kun kohtu kasvaa, nämä tietysti venyvät ja tämä voi sattua. Kovin yksilöllistä kai tämäkin, mutta minulla näitä kipuja on alkanut nyt tulemaan. Tai ainakin oletan mahakipujeni olevan näitä ns. liitoskipuja. Kipu voi tuntua kuin puukoniskuna alavatsalla lähellä nivusia, kun niistää tai yskäisee kovaa, nousee nopeasti ylös tai vaihtaa äkkinäisesti asentoa. Nämä kivut menevät onneksi nopeasti ohi.

Myös sellaista jomotuskipua on aika ajoin. Nahka vain venyy, kun sikiö nauttii ja venyttelee kohdussa. Varsinkin navan seutu on toisinaan todella herkkä ja kipeä, kun vatsalihakset ovat väistyneet sivuille ja navan kohdalle on jäänyt pelkkä pehmeä, tyhjä kohta. Siihen kun pikkuinen napakasti potkaisee, niin ai että kun tuntuu siltä, että koko napa (tai se mitä siitä on jäljellä) repeää. Raskausarvilta olen toistaiseksi välttynyt. Mutta tiuha rasvaaminenkaan ei ole tehnyt ihosta yhtään sen elastisempaa tai venytyksestä nauttivampaa.

Eräs äiti kertoi saaneensa liitoskipuja maidon juonnista. En tiedä voiko se pitää paikkansa, itse en ole ikinä ollut mikään maidon ystävä. Maitoa olen juonut vain kahvissa ja sekin laktoositonta. Nyt olen yrittänyt opetella juomaan edes pari lasillista päivässä maitoa. Yllätykseksi se ei olekaan niin pahaa. Toisinaan vatsakipu johtuu myös mahavaivoista. Eräinä päivinä sitä on kuin ilmatyyny. Monet ruoka-aineet, kuten herneet, kaalit ja palkokasvit muun muassa aiheuttavat itselleni vatsanväänteitä.

Tietysti kaikenlaiset kivut aina pistävät miettimään, mitä jos jotakin on vialla. Mutta toistaiseksi ne ovat mennet nopeasti ohitse. Särkylääkkeitä en ole käyttänyt raskausaikana. Toisinaan kun napaan oikein sattuu, mietin, voiko sikiö potkaista niin, että nahka todella repeää? Mutta tuskin kai sentään😊 Ehkä voisi kokeilla jotakin tukivyötä tai navan teippaamista, jos se saisi pidettyä napakivut poissa.

Vanhat vs uudet ystävät

Olen kuullut tarinoita siitä, miten ystävät voivat hylätä sinut, kun tulet raskaaksi. Olen ajatellut sen olevan lähinnä nuorien äitien ongelma, mutta joutunut myös havaitsemaan sen, että näin voi käydä, vaikka on melkein yhtä lähellä eläkeikää kuin omaa syntymäänsä. Itse olen ollut raskausmahani kanssa mukana monenmoisissa tapahtumissa, risteilyillä, keikoilla, polttareissa, terassilla, illanistujaisissa, messuilla ja monissa muissa jutuissa, eikä minulle ole kertaakaan tullut ulkopuolinen olo tai minua ole haitannut osallistua selvinpäin. Tästä huolimatta eräs pitkäaikainen ystäväni on lähes kokonaan lopettanut yhteydenpidon raskausuutiseni jälkeen. Aluksi yritin pitää sitkeästi yhteyttä ja hienotunteisesti jopa kyselin mikä vialla, mutta vastakaiun oltua erittäin laimeaa, päätin antaa olla. Ehkä hän joskus sitten kertoo, mikä on ollut ongelmana.

Ystävien vaihtuminen ei sinänsä ole itselleni mikään uusi asia. Olen elämäni aikana vaihtanut kahteen kertaan asuinkuntaa ja aloittanut tavallaan tutustumisen uuteen paikkaan ja ihmisiin täysin nollasta. Uuteen paikkaan muuttaessa jotenkin lähes väistämättä tapahtuu niin, että osa ihmisistä vain karsiutuu elämästä. Uuden edessä olemisen on tehnyt helpommaksi se, että kuitenkin on ystäviä ja turvaverkkoa, joihin saa aina yhteyttä tarvittaessa. Ja todelliset ystävät eivät ole vuosien saatossa hävinneet minnekään, oli asuinpaikka tai elämäntilanne mikä tahansa.

Ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen liityin vau.fi foorumille, facebook ryhmiin ja aloitin tutustumisen uusiin äiti ihmisiin. Kaikella rakkaudellani ystäviäni kohtaan, en vaihtaisi heitä mihinkään! Mutta tällä hetkellä tuttavapiirissämme ei ollut montaakaan sellaista perhettä, kenellä olisi pieniä lapsia. Suurin osa ystäviemme lapsista ovat jo paljon (PALJON!) vanhempia tai sitten niitä ei vielä ole ollenkaan. Kaipasin raskauteen vertaistukea, vaikka tietysti sain keskusteluapua ystäviltäni. En kuitenkaan jaksa väsyttää ystäviäni pelkällä vauvahöpinällä. Heidän kanssaan voin puhua sitten jostain muustakin, sillä kyllähän elämässäni muutakin tapahtuu kuin vauvoja. Toivottavasti yhä edelleen vauvan syntymän jälkeenkin.

Ylhäällä mainitut tavat ovat osoittautuneet hyviksi kanaviksi vertaistukeen (älä kuitenkaan lue foorumeita kuin raamattua!). Toiset facebookryhmät ovat hieman liikaa itselleni, pidän pienistä ja kannustavista ryhmistä. Äitiysjooga on ollut kiva paikka tavata toisia odottavia äitejä. Myös mll:n perhekahvilassa varmasti tulen vierailemaan useasti vauvan synnyttyä. Lisäksi törmäsin kerhoilmoitukseen tuleville ensisynnyttäjille paikkakunnallamme, johon liityin. Toki omaa osallisuuttani ja aktiivisuuttani on auttanut se, että olen ollut työttömänä kohta kolme kuukautta ja minulla on ollut voimia ja tarmoa tehdä kaikenlaista. Kannustan kuitenkin osallistumaan, tekemään ja liikkumaan ihan jokaista, jos yhtään vaan pystyy, sillä uskon sen kyllä vaikuttaneen positiivisesti omaan kuntooni ja jaksamiseeni.

Työttömyys sinällään on myös ollut yhdenlainen kriisi. Varsinkaan kun en ole tottunut olemaan työttömänä. Olen ollut aina kova tekemään ja kehittämään itseäni. Aluksi tunsin itseni aivan hyödyttömäksi ja turhaksi, vaikka en edes liiemmin pitänyt edellisestä työstäni. Nyt minulla on kuitenkin ollut paljon aikaa ajatella tulevaisuutta. Olenkin ehkä jopa lieventänyt mielipiteitäni tulevaisuuteni suhteen. Jos ennen ajattelinkin olevani vain väärällä alalla, en enää usko niin. En ehkä olekaan väärällä alalla, minun pitäisi vaan lähteä jalostamaan itseäni ja koulutustani sopivammaksi niihin työelämän tavoitteisiin, mihin haluaisin tulevaisuudessa tähdä, ala sinänsä on oikea. Ehkä näin ollen kevään yhteishaussa voisi pyrkiä jopa opiskelemaan, mikäli lapsivuodeaika antaa sen verran armoa minulle😊 Innolla ja riskillä vaan kohti uusia haasteita, koska miksei!

Viimeinen raskauskolmannes

Hupskeikkaa ja niin lähdettiin taivaltamaan viimeistä raskauskolmannesta. Viimeistään 3 kuukauden kuluttua meitä on kolme, mikäli kaikki sujuu loppuun saakka odotetusti. Hui, miten aika onkin kulunut niin kovin nopeasti?? Toisaalta odotan jo innolla, että pääsisin näkemään pienen ihmisen, joka on puoliksi minun ja puoliksi isimiehen geeneistä rakennettu. Toisaalta voisin jatkaa tätä raskausaikaa vielä vaikka toiset kuusi tai yhdeksän kuukautta ja kerätä voimia ja rohkeutta tulevaan elämän muutokseen.

Sikiö on nyt noin 32cm pitkä ja painaa noin kilon. Siis yhden kilon! Ja oma ruhoni on kerännyt kiloja yli 10😊 Ystäväni ja tuttavani yrittävät lohduttaa, ettei minusta kyllä huomaa sitä, mutta millään ihmeelläkään en usko, ettäkö 10 kiloa olisi vain vatsassani tai rinnoissani. Noh, onpahan sitten tavoitevaatteita kaappi pullollaan synnytyksen jälkeen. Oikeastaan jopa yllätyin tästä valtavasta painon noususta, sillä olen mielestäni viettänyt melko aktiivista raskausaikaa. Käyn kerran viikkoon uimassa ja joogassa, lenkkeilen päivittäin useamman kilometrin lenkkejä, treenaan lantionpohjaa ja teen lihaskuntoa. Olen ollut onnekas, koska minua eivät ole vaivanneet mitkään perinteiset raskausajan krempat kuten harjoitussupistukset, selkäkivut tai muutkaan vaivat.

Keskimäärin paino nousee raskausaikana 10-16kg. Toisilla enemmän ja toiset pysyvät lähes entisessä painossaan koko raskausajan. Paino jakautuu:

·         lapsi n.3,6kg, lapsivesi n. 0,8kg

·         rinnat n. 0,4kg

·         kudoksissa oleva neste n.1,2kg

·         istukka n.0,6kg

·         kohtu n.1kg

·         Verimäärä n. 1,2kg

·         rasva n.3,5kg

Sikiö on hyvin aktiivinen tapaus. Sillä alkaa olla havaittavissa jonkin sortin rytmiä. Iltaisin hän on kaikkein vilkkaimmillaan. Myös öisten vessareissujen jälkeen alkaa aina riehuminen. Unettomuus on alkanut vaivaamaan, enkä saa helposti enää unta yöllisten vessareissujen jälkeen. Päivisinkin sikiö muistaa ilmoitella itsestään säännöllisesti. Sikiö tuntuu reagoivan myös erilaisiin tutuksi käyneisiin ääniin liikkein. Raskauden puolen välin paikkeilla hän oli pitkään todella alhaalla perätilassa ja polki monta viikkoa kohti alapäätä. Yhtäkkiä hän kuitenkin tajusi käytettävissä olevan tilan ja nykyään liikkeet tuntuvat missä päin vatsaa hyvänsä ja miten päin tahansa. Toisinaan on myös päiviä, milloin liikkeet eivät tunnu niin selvästi. Hän ei ole kamalan aktiivinen tai on kääntynyt sellaiseen asentoon, että liikkeet eivät tunnu kovin hyvin.

Eli ei muuta kun innolla viimeiselle kolmannekselle. Toivottavasti aktiivisuustaso säilyy yllä tämänkin kauden ylitse. Nyt jos sikiö lähtisi syntymään, olisi sillä jo kohtalaiset mahdollisuudet selvitä hengissä koettelemuksesta. Tavallisimpia ennenaikaisen synnytyksen oireita ovat kipeät supistukset, lapsiveden meno ja kohdunsuun avautuminen. Paineen tunne alaspäin ja verinen vuoto ovat merkki ottaa lääkäriin heti yhteyttä. Toivottavasti pikkuinen sinnittelisi kohdussa mahdollisimman pitkään. Meilläkin on vielä paljon tekemistä tässä kotona, ennen vauvan tuloa. Perjantaina olin neuvolalääkärin luona, jossa todettiin kaiken olevan niin kuin pitääkin, joten toistaiseksi olen ainakin luottavaisin mielin asian suhteen.

PS. Ihanat syysilmatkin hellivät. Ylös, ulos ja metsään lenkkeilemään😊

Älkää hylätkö kirjoja

Olin eilen käymässä tuoreen kummityttöni luona, eräällä hyvin pienellä paikkakunnalla, josta olen alun perin kotoisin ja jossa olen itse viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni. Kylä on ihanan idyllinen ja aina kun sinne palaa, tuntuu kuin palaisi ajassa taaksepäin. Siellä aika tuntuu pysähtyneen ja kaikki säilyneen ennallaan viimeiset yli 15 vuotta, kun en siellä ole enää asunut.

Kun tein lähtöä takaisin kotiin, kummityttöni viisi vuotias sisarus lähti kirjastoon satutunnille. Hän esitteli ylpeänä satukorttiaan. Fiilistelin innoissani värikästä kartonginpalaa, johon oli liimattu tarroja satutunti kerroilta. Kerroin innoissani, että minulla on 25 vuotta sitten ollut täysin samanlainen kortti kuin hänelläkin. Rakastin satutunteja ja meillä kotonakin oli paljon kirjoja. Opin lukemaan jo ennen esikoulua, sillä pari vuotta vanhempi ystäväni osasi lukea ja olin hänelle niin kateellinen, että päätin oppia lukemaan. Samalla päätöksellä olen myös joskus oppinut uimaan. En yritä kehuskella päättäväisyydelläni ja voin paljastaa, että päättäväisyys ei ole pelkästään hyve. Se on edesauttanut myös monia vääriä päätöksiä.

Ystäväni kertoi, että satutunneilla ei käy hänen lapsensa lisäksi juuri kourallista enempää lapsia. Olin pöyristynyt. Kylässä, jossa kaikki palvelut ovat muutaman sadan metrin säteellä. Omana aikani satutunnit olivat piukassa lapsia. Toki aika on eri ja syntyvyyskin on laskenut parissa kymmenessä vuodessa (ei nyt kuitenkaan sentään noin paljoa). Lankapuhelimet on heitetty nurkkaan ja älyvempeleet ovat korvanneet perinteiset viestimet. TV on ainut, joka yhä edelleen on säilyttänyt suosionsa. Tämä näkyykin alati lisääntyvänä kanavatarjontana, kun lapsuudessani vaihtoehtoja ei ollut kuin kourallinen.

En suoranaisesti kapinoi tv:tä, tabletteja ja puhelimia vastaan. Näissä on myös lukuisia mahtavia ja kehittäviä sovelluksia. Toisinaan myös nonstoppina pyörimään saatavat lastenohjelmat ovat joidenkin hetkien välttämätön pelastus. Lukemisella on kuitenkin merkitystä aivojen kehittymiselle ja sen uskotaan mm. hidastavan muistin rappeutumista ja hillitsevän stressiä. Pienelle lapselle lukeminen on oiva keino kehittää mielikuvitusta, luovuutta ja oppia tarinoiden kautta elämän perusasioita. Kuunteleminen vaatii myös keskittymiskykyä. Luetun ymmärtäminen on myös tärkeää tulevaisuuden kannalta ja parantaa opiskeluvalmiuksia. Mutta ennen kaikkea lukeminen voi parhaimmillaan olla arvokasta yhteistä, jakamatonta aikaa lastemme kanssa. Se mahdollistaa keskustelun ja läsnäolon ja yhteisen tekemisen samalla kerralla. Älkää lopettako lukemista😊

Lapsiperheeksi kasvaminen -päihteettömyys asiaa

Alakäyrillä kasvaminen on tuonut mukanaan ikäviä epäilyksiä. Ehkä epäilykseni ovat osittain myös korvieni välissä ja pelkään vartaloni kettuilevan minulle jälleen. Minusta tuntuu myös, että neuvolan nuori sijainen on sitä mieltä, että aiheutan alakäyrillä kasvamisen itse omalla toiminnallani. Hän tuntuu yhtenään tivaavan, olenko varmasti lopettanut tupakoinnin. Tupakoinnin lisäksi mm. päihteiden käytön ja ravitsemuksen tiedetään vaikuttavan sikiön kasvuun. Nämä kaikki yllä mainitut ovat kuitenkin kohdallani hyvin, en polta, en juo ja syön monipuolisesti ja riittävästi. Sikiölläkin tuntuu olevan kaikki ok, joten ehkä meidän ei vain ole tarkoitus saada jättiläisvauvaa. Isimiehen isä löysi taannoin sattumalta isimiehen syntymätodistuksen. Hänkin on ollut syntyessään siro vauva, samoin kuin minäkin. Toisinaan myös mietin, voiko ikäni olla rasite, vaikka tiedänkin ensisynnyttäjien keski-iän olevan kolmenkympin korvilla. En siis ole mitenkään ”liian” myöhässä liikkeellä😊

Ihan vaan pari faktaa päihteiden käytöstä, vaikka saarnaamista inhoankin. Taannoin Iltalehdessä oli juttua päihteiden vaurioittamien lasten määrän kasvusta. Iltalehti puhui juomakulttuurin muutoksen vaikutuksesta. Varmasti näin on, että juomakulttuuri onkin muuttunut. Naisten ja miesten välisen tasa-arvon myötä, myös juomakulttuuri on tasa-arvoistunut. Mutta tuskin tämä selittää aivan kaikkea. Toki myönnän itsekin raskauden aikana pohtineeni, jäänköhän jostain paitsi, kun en voi käyttää alkoholia. Kokemuksella kuitenkin tiedän, etten jää paitsi yhtään mistään. Sitä paitsi, mikään ei ole estänyt ainakaan itseäni osallistumasta festareille, häihin, risteilylle, keikoille, tapahtumiin tai terassille hengailuun selvinpäin.

Mielestäni parempi selitys on riippuvuus, joka on vakava psyykkinen ongelma, jonka katkaiseminen ei ole helppoa. Ei varsinkaan yksinään, siksi toivonkin, että asiaan kiinnitetään huomiota ja hoitoa tarvitsevia henkilöitä kannustettaisiin rohkeasti ottamaan yhteyttä (syyllistämättä!) päihdepalveluihin. Ei päihdepalveluissa syyllistetä tehdyistä virheistä, vaan autetaan parantumaan. Ja voin uskoa, että jokaista päihderiippuvaista vaivaa valmiiksi syyllisyyden tunto, ainakin ajoittain, vaikka riippuvuus olisikin niin kova, että ajaisi syyllisyydentunnon edelle. Täytyy muistaa, että riippuvuuksista voi aina parantua!

Sikiöaikainen alkoholialtistus voi johtaa FASD diagnoosiin (fetal alcohol spectrum disorders), joka on ilmiötä kuvaava kattotermi. Pahimmillaan alkoholin käyttö raskauden aikana johtaa sikiön kasvun hidastumaan, aivojen kasvuhäiriöihin, rakennepoikkeamiin, keskushermoston vaurioihin (kuten oppimisvaikeudet) tai kehitysvammaisuuteen. Siinä on jo monta pirun hyvää syytä jättää juoma ostamatta, sillä lasten kasvatus tulee koettelemaan hermoa ja erityislapsen kasvattaminen saattaa koetella sitä entistä enemmän.

Itse kamppailin pitkään tupakoinnin lopettamisen kanssa. Ensimmäisessä raskaudessani poltinkin (vaikka huomattavasti vähemmän kuin normaalisti), sillä koin, että en vain pystynyt lopettamaan tupakointia. No, tuo raskaushan päättyi nt:ssä tuulimunadiagnoosiin ja voitte olla varmoja, miten paljon syytin itseäni ja tupakointia tästä. Ihan vaikka tiedän, että tuulimunaraskauksia voi tulla kelle tahansa. Silloin tein viimeisen lopettamispäätökseni. Aluksi kokeilin nikotiinikorvaustuotteita, mutta vaikka nämä veivät pahimman tupakanhimon, olin edelleen nikotiiniriippuvainen. Kun yritin päästä korvaushoidosta eroon ei mennyt kauaakaan, kun poltin taas. Silloin ajattelin, että turha yrittää vaikuttaa fyysisiin oireisiin korvaustuotteilla kun ongelma on selkeästi enemmän psyykkinen. Kehotankin kaikkia kanssasisaria lukaisemaan Stumppaa tähän! -kirjaa. En itse lopettanut heti kirjan luettuani, mutta kyllä se aivopesi minut miettimään tupakointiani hieman tarkemmin. Ja niinhän siinä kävi että hieman ennen uudelleen raskautumista, lopetin.

Ja ihan vaan tiedoksi ja tsempiksi jokaiselle joka kamppailee asian kanssa. En ikinä tule väittämään, että olisi ollut helppoa, koska se ei ollut. Kun on yli puolet elämästään polttanut, on riippuvuus iskostunut melko syvälle aivoihin. Lopettaessani mietin tupakointia lähes jatkuvasti. Vielä neljän kuukauden jälkeenkin näin unta tupakoinnista ja sen tuomasta mielihyvästä. Oli valtava psyykkinen kamppailu päästä irti tupakasta, mutta nyt voin hyvin mielin sanoa olleeni yli puoli vuotta polttamatta. Toivotan sinullekin tsemppiä, joka vasta aloitat tämän kamppailun. Kannattaa yrittää! Yrittää vaikka kuinka monesti (tiedän kokemuksesta, että epäonnistumisetkin on sallittava). Iloista ja päihteetöntä syksyä saarnapenkistä😊

Raskaushehku -Suolisto solmussa

Täällä taas raskaus hehkuu eli olo on kuin valaalla. Aamuisin vatsa on yleensä vielä kiva, sievä pallo, mutta iltaa kohden turvotus kasvaa valtavasti. Toisinaan nahkan venyminen tuntuu jopa tukalalta. Yritän lohduttautua sillä, että tämä johtuu estrogeeni- ja proesteronihormonin vaikutuksesta sileään lihaskudokseen. Koska sileälihas on veltompaa, ruoka kulkeutuu hitaammin ruoansulatuskanavan lävitse. Tämä puolestaan on hyväksi kasvavalle sikiölle, koska ravintoaineet imeytyvät paremmin.

Ravintoaineiden hitaalla imeytymisellä on myös kääntöpuolensa, nimittäin ummetus. Ja tätä on itsellänikin toisinaan, vaikka miten paljon yritän päivän mittaan juoda vettä tai syödä kuituja (kuten täysjyvää, hedelmiä ja vihanneksia). Liikunnan pitäisi myös auttaa suolistoa toimimaan paremmin. Mutta päivittäisestä liikunnasta huolimatta suolisto voi olla jumissa. Ruokavaliooni olen lisännyt päivittäin käytettäväksi luumut ja päärynän. Nämä ovatkin kivasti satokaudellansa parhaillaan, joten näitä saa kaupoista hyvään hintaan.

Ystäväni sai raskausaikanaan pahoja suonikohjuja, joten olen myös yrittänyt käyttää tukisukkia raskauden aikana, varsinkin jos tiedän istuvani pitkiä aikoja. Tukisukat kuitenkin tuntuvat aiheuttavan enemmän tukalaa olotilaa jaloilleni, kuin ilman niitä olo. Toisaalta ei niitä suonikohjujakaan ole toistaiseksi näkynyt. Raskausarvetkin ovat pysytelleet poissa. Olenkin koko raskausajan rasvannut itseäni päivittäin runsaskätisesti. Vatsan ja muun olemuksen kasvaessa on joutunut tutkimaan ja tutustumaan omaan kehoonsa aivan eri tavalla. Toisaalta viihdyn raskausvatsani kanssa, mutta toisinaan ikävöin entistä ulkomuotoani ja pelkään sitä, mitä siitä on jäljellä raskauden jälkeen. Vaikka olen kuvitellut päästäneeni irti ulkonäkökeskeisyydestä, toisinaan huomaan turhamaisten ajatusten nostavan päätään vilkaistessani peiliin.

Miten minä voin auttaa?

Olen kiinnostunut erilaisista tavoista, jolla minä voin jotenkin auttaa jotakuta toista ihmistä. Teen hyväntekeväisyystyötä aina kun minulla vain on aikaa. Annan lahjoituksia mikäli minulla on siihen varaa (varsinkin brother christmas on yksi suosikkini). Myös vaatelahjoituksiin on helppo osallistua. Joulu- ja syntymäpäivälahjat saatan antaa vaikkapa rokotuslahjoituksena. Olen täyttänyt elintenluovutus kortin, jotta elimeni voidaan kuoltuani hyväksikäyttää lääketieteellisiin tarkoituksiin. Olen yrittänyt käydä luovuttamassa verta, mutta kun käyntini kerta toisensa perään päättyivät tajun menetykseen, neuvottiin minua etsimään muita keinoja😊

Viime päivinä somessa on tullut useaan otteeseen vastaan kantasoluluovutus. Niinpä päätin ilmoittautua kantasolurekisteriin. Kantasolusiirto on potilaalle usein viimeinen mahdollisuus pelastua. Läheskään kaikki eivät koskaan saa kutsua luovuttamaan kantasolujaan rekisterissä olonsa aikana, mutta jos minulla on mahdollisuus pelastaa jonkun toisen ihmisen henki, olen mielelläni osa tällaista rekisteriä. Jos sinäkin kiinnostuit, käy punaisen ristin veripalvelun sivuilla tsekkaamassa tarkempaa tietoa kantasolurekisteristä! https://www.veripalvelu.fi/kantasolurekisteri/liity-rekisteriin/nain-liityt

Isyyspakkaus

Isyyspakkaus on aihe, joka saa mielipiteet jakautumaan. Toisilla ihmisillä nousee karvat pystyyn pelkästä ajatuksesta, kun toiset taas innostuvat mielettömästi. Itse sijoitun ehkä siihen keskiväliin. Idea ei saa itseltäni täystyrmäystä siksi, että eiväthän miehetkään hanki naisilleen välttämättä yhtään mitään ja äitiyspakkauskin on vain tavaraa vauvalle. Mutta en myöskään kolunnut kaupoissa riemusta kiljuen, vaikka pidänkin paljon lahjojen antamisesta.

Isimiehen syntymäpäivä lähestyy ja pääni on aivan tyhjä lahjaideoista. Ensin ajattelin, että olisin ostanut meille jotain yhteistä tekemistä, kuten vaikkapa keikkaliput. Mitään mielekästä keikkaa ei kuitenkaan tuntunut olevan tarjolla (paitsi pari viikkoa ennen laskettua aikaa Tukholmassa), joten hylkäsin idean. Mietin pääni puhki, ja lopulta päädyin tekemään isimiehelle isyyspakkauksen.

En siis todellakaan ollut varma isyyspakkauksen tarpeellisuudesta ennen tätä, mutta lopulta se alkoi tuntumaan ihan hyvältä ja hauskalta lahjaidealta. Myös siksi, että tiesin isimiehen pitävän siitä. 

Isyyspakkauksien sisällöistä on monta blogillisista tekstiä, joten ei muuta kuin oman mieltymyksen mukaan sitten valitsemaan tarvikkeita.

Isimiehen isyyspakkauksen sisällöksi tuli:

• konjakkia ja sikari varpajaisiin (tai johonkin muuhun tarkoitukseen), 
• vauvanharsoja 
• vauvan unilelu
• i<3dad sukkia
• isimiehen toivomat villasukat (samanlaiset kun tein vauvalle)
• isimiehen lempisuklaata
• leffaliput
• tutteja ja tuttipullo
• Paaperon kotimainen luomupuuvillainen metsäneläin pipo vauvalle
• Hillan kotimainen luomupuuvillainen vauvan body

Eli meidän isyyspakkaus sisälsi paljon juttuja vauvalle, koska niinhän äitiyspakkauskin sisältää. Mutta myös jotain omaa isimiehelle, koska on hänen syntymäpäivänsä.

Vanhemmaksi kasvaminen -perhevalmennusta??

NEGATIIVISUUS VAROITUS! Nyt täytyy kyllä myöntää, että meni itselläni pahasti tunteisiin. Miten toiset kunnat voivat tarjota näin laadutonta valmennusta perheeksi kasvamisesta? Kenellekään ei nykymaailmassa pitäisi tulla uutisena ruokapyramidi, päihteidenkäytön vaarat tai suun hygieniasta huolehtimisen tärkeys. Toki tiedän, etteivät kaikki näitä asioita noudata. Se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö he olisi ikinä kuulleetkaan asiasta.

Esikoista odottavat vanhemmat voivat olla melko tiedonhaluisia (eivät tietenkään kaikki) ja voiko heitä syyttää tästä? Heidän myös useimmiten kannattaisi olla tiedonhaluisia. He ovat astumassa elämänvaiheeseen, joka usein on heille kuin hyppy tuntemattomaan. Miksi tähän asiaan ei tartuta paremmin? Sanotaan vaan, että kyllä se siitä ja kaikki omalla painollaan ja luennoidaan täysin päivänselvistä asioista. Kaikki menee hyvin! Miksi sitten niin monet äidit itkevät väsyneinä kun kaikki ei sujukaan itsestään, kun eivät tiedä mitä tehdä, mikä on normaalia tai kuinka jossain tilanteessa tulisi menetellä ja mistä hakea apua?

Moni asia voi muuttua lapsia hankittaessa. Raskaus ja lapsivuodeaika voivat olla haasteita parisuhteelle ja kahdelle aikuiselle ihmiselle, jotka ovat tottuneet tietyn tyyliseen elämään ennen vauvaa. Imettäminen, tämäkään ei välttämättä aina suju. Miksi muuten olisi perustettu imetystukiryhmiä? Miksi tästä ei puhuta mitään? Päihteiden käytön vaarallisuudesta kyllä saarnattiin, mutta sanallakaan ei mainittu, minkä instituutio puoleen kääntyä, mikäli kokee päihteidenkäyttönsä ongelmaksi. Jep, saarna varmasti rohkaisee päihdeäitejä hakemaan apua!

Ja entä missä on puheet synnyttämisestä? Missä on puheet vanhempien ja vauvan vuorovaikutussuhteen tärkeydestä ja sen rakentamisesta? Missä on puheet eri sidosryhmistä ja palveluista paikkakunnalla? Sitten ihmetellään kun pienten äitien vanhemmat masentuvat ja kokevat itsensä yksinäisiksi. Niinpä, kun tässä yksilöllisessä ja itsenäisessä maailmassa, voit itse hakea tiedon internetistä. Mutta entä kun olet jo väsynyt ja viimeinen asia, jota jaksat vaivalla lähteä etsimään verkosta on vertaistuki tai yrittää opiskella niistä loputtomilta tuntuvita artikkeleista itsellesi helpotusta arkeen? Lisäksi tulisi huomioida se tosiasia, ettei kaikilla tulevilla äideillä ole vertaisverkostoa lähipiirissä, jolloin valmennukset ovat oiva tapa tutustua muihin ihmisiin, jotka ovat juuri tällä hetkellä samassa elämäntilanseessa kuin itse on! Pliis, jotkut kunnat, omani mukaan lukien, HERÄTKÄÄ!!!

No, kuinkas ollakaan, tätä asiaa mielessä päristyäni ajauduin synnytyksenabc.fi sivustolle, jossa oli tehty 51 kätilölle kyselyä asiasta, onko synnytykseen valmistautuminen riittävällä tasolla. Kappas vaan, 80,4% vastaajista oli sitä mieltä, että EI! Syitä oli monia, mutta mainittakoon mm. kuntien valmennusten laatutaso sekä se tosiasia, ettei neuvolan perhevalmennus ole riittävällä tasolla. Oletetaan, että kyllä siellä sairaalassa sitten kätilö kertoo, mutta ei oteta huomioon faktaa, että tämä voi olla todella kuluttavaa puuhaa niin kätilölle, kuin kivuista kärsivälle synnyttäjällekin, joka todennäköisesti ei ole enää synnytyksen hetkillä kaikkein vastaanottavaisimmassa tilassa. 

Laadukkaan valmennuksen tulisi kattaa myös tietoa elämästä synnytyksen jälkeen.

Mielestäni valmistautumisen karattua nettiin kuluttajien itseopiskelumateriaaliksi, on iso syy siihen, minkä takia synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan ei enää valmistauduta. Itseopiskelumateriaali on liian helppo sivuuttaa minkä tahansa muiden syiden takia. Toki myös tällöin virallisten instituutioiden on helppo syyttää äiti parkaa, joka ei ole itsenäisesti valmistautunut mihinkään. Karu fakta, kaikki eivät vain ole tässä itseohjautuvuuteen kannustavassa maailmassa kaikkein omimmillaan! Itse käyn istumassa tietoiskuluennoilla musta angstipilvi ympärilläni saamatta näistä luennoista juuri mitään, niinpä tilasin itselleni sähköpostiin ilmaisen synnytyksen minikurssin (www.synnytyksenabc.fi) sekä Synnytyksen Abc e-kirjan ja toivon lukevani sen ennen omaa synnytystäni.

Kiitos ja anteeksi! Hyvää maanantaita!

Äitiysavustus

Sain eilen viestiä Kelalta, että äitiyspakkaukseni on saapunut. Suorastaan ryntäsin hakemaan pakettia ja koko eilisen päivän vietinkin äitiyspakkaus moodissa. Isimieskin jo naureskeli puhelimen välityksellä, että on minusta vaan äitihöösääjä tullut, vaikka kukapa sitäkään olisi vielä hetki takaperin uskonut. Vähiten ehkä minä!

Sormet syyhysivät jo eilen kirjoittamaan, mutta yllätys yllätys, tietokoneeni teki jotain megalomaanista päivitystä itseensä. Se kirjaimellisesti päivitti itseään koko päivän. Illalla aloin olla jo epätoivoinen, sillä katson aina ennen nukkumaan menoa muutaman jakson jotakin sarjaa läppäriltä. Tällä hetkellä Sinkkuelämäätä (jotain ehkä kymmenettä kertaa)😊

Äitiysavustus on ollut lakisääteistä jo vuodesta 1937. Sisältö on jalostunut vuosien mittaan ja tänä päivänäkin joka vuosi pakkauksen vaatteissa on hieman erilaiset kuosit. Tänä vuonna oltiin suosittu kirkkaita värejä ja ainakin itseäni pakkauksen sisältö miellytti kovasti. Varsinkin näin esikoista odottaessa ei käynyt mielessäkään ottaa avustusta rahana. Ehkä sitten jos meille joskus toinen lapsi suodaan.

Miksi siis äitiyspakkaus? Siksi, että esikoista odottaessa itselläsi harvemmin on kotona ennestään mitään lapsiin viittavaakaan. Ei meillä ainakaan! Välillä kyllä tuntuu siltä, että raskauden aikana meille on dumpattu kaikkien muiden lasten pieniksi jääneet vaatteet😊 Eikä siinä mitään, itse arvostan kierrätystä suuresti! Mutta siitä huolimatta äitiyspakkaus tuntui henkilökohtaiselta lahjalta ja oli ihana päästä hypistelemään uusia, värikkäitä vaatteita. Toki hieman reilun kokoisen näköisiä oli suurin osa. 

Esikoisen odotus voi tulla kalliiksi. Riippuu täysin siitä, miten hankintansa hoitaa. Minkälainen tukiverkko on. Saako lahjoituksia, ostaako kirpputorilta vai hankkiiko kaiken uutena. Varsinkin vähävaraisemmille äitiyspakkaus voi olla erittäin arvokas lahja auttamaan alkuun uuden elämän kanssa. Varsinkin nykyisessä kulutusyhteiskunnassa, joka markkinoi meille, tuleville äideille, vaikka minkälaista ”välttämätöntä” tilpehööriä, mitä ilman et varmasti ikinä tule lapsesi kasvattamisesta selviämään. Tietoisku, materian määrä ei tee kenestäkään yhtään parempaa vanhempaa😊

Minkälainen äiti minusta tulee?

Olin kirpputorikierroksella ja satuin kuulemaan erään äidin ja pojan tiukkasanaisen keskustelun, mikä omaan korvaani särähti melko pahana. En tuomitse ketään, tiedän ettei lasten kasvatus ole helppoa ja aurinkoista joka päivä. Tämä kuitenkin sai itseni pohtimaan, minkälainen äiti toivon minusta tulevan.

Minun omat vanhempani erosivat kun olen ollut kolmen vanha. Olen tavallaan saanut kaksi täysin erilaista kasvatusta. Isälleni olen ainoa, eikä hän ottanut koskaan itselleen uutta naisystävää, joten olen saanut häneltä erityiskohtelua. Etten sanoisi, että jopa hieman lellitty ja lähes kaikki oikut periksi annettu kasvatus. Isälläni olin kuitenkin vain joka toinen viikonloppu (yläasteella en enää sitäkään), joten tuskin sitä liikaa lellitelyä sai osakseen.

Äitini puolelta kasvatus taas on ollut kovasti toisenlainen, jopa traumaattinen, niin minulle kuin hänellekin. Olen äitini kolmas, mutta molemmat veljeni ovat minua huomattavasti vanhempia, eikä meille koskaan ole syntynyt mitään kummoistakaan sisarussuhdetta. Äitini tapasi nopeasti uuden miehen, joka kuitenkin osoittautui yhdeksi hänen elämänsä suurimmista virheistä. Mies kärsi vakavista mielenterveydenongelmista ja lopulta epävakaa arki sai äitini juomaan, jotta hän kestäisi elämäänsä päivästä toiseen tämän miehen kanssa. Miten paljon yhteinen talovelka ja äidin silloinen työ kotona saavatkaan ihmisen kestämään. Muistot äidistäni on lähinnä humalaisena saunassa piilossa polttamassa ketjussa tupakkaa. 

Omaa lapsuuttani täten leimasi epävarmuus, turvattomuus, hylkäämisen tunne, epävakaat kasvuolosuhteet sekä ajoittainen väkivaltaisuus. Tässä kasvatuksessa ei tukkapöllyä ja remmiä säästelty, jos kiukutteli. Ensimmäinen muistoni uudesta isäpuolestani on humalaisena sepalus auki. Kun kysyin häneltä miksi hänen vetoketjunsa on auki, hän löi minua kämmenellä kasvoihin. Opinpahan olemaan kyselemättä. Yksi kurituskeinosta oli sulkea minut pimeään vinttikomeroon. Siellä oli sellainen noita vappunaamari, mitä pelkäsin kuollakseni. Onneksi kaikki päivät eivät kuitenkaan olleet tällaisia.

Heidän tiensä erosivat ikävien sattumien kautta viimein kun täytin 15 vuotta ja se on parasta mitä minulle ja äidilleni on ikinä tapahtunut. Harmi, että se tapahtui niin myöhään. Monesti äitini on sanonut, ellei minua olisi ollut, hän olisi mennyt junan alle jo ajat sitten. Ei se varmaan minullakaan kaukana ollut, sillä teininä oireilin melko pahasti lapsuudentraumojani. Muistan mm. yläasteen rehtorini minulle kerran sanoneen, että minusta ei tule koskaan yhtään mitään. Onneksi hän oli väärässä! Mutta kun mietin teini-ikäistä itseäni, en yhtään ihmettele hänen sanojaan, kaikki vaaran merkit oli nähtävissä. Tulevaisuuteni olisi voinut olla kovin kurja, ellen olisi järkiintynyt ajoissa.

Nyttemmin äidilläni on uusi mies, joka on hyvä hänelle ja hän on onnellinen. Kaikesta kokemastamme huolimatta, meistä on lopulta kasvanut kaksi tasapainoista, elämänmyönteistä, hyvin pärjäävää naista. Jo oman koulutukseni puolesta olen joutunut paljon reflektoimaan itseäni ja menneisyyttäni ja olen sen kanssa sinut, enkä kanna äidilleni kaunaa. Tietenkään me emme ole niin läheisiä, kun voisimme olla. Kyllä vuosia jatkunut katkos kiintymyssuhteessa on jättänyt jälkensä nykyiseen suhteeseemme.

Ehkä juuri omat lapsuuden kokemukseni aiheuttivat sen, etten ole ikinä kärsinyt varsinaisesta vauvakuumeesta ja lapsien saaminen on enemmänkin saanut minut vain kauhistumaan. En ikimaailmassa toivoisi omalle lapselleni sellaisia lapsuudenkokemuksia, joita itselläni on. Tiedän miten tärkeää lapsen ja huoltajan välinen kiintymyssuhde on ja siksi toivon, että pystyn itse tarjoamaan omalle lapselleni hyvän, rakastavan ja turvallisen kodin. Kuitenkin haluan, että lapsellani on selkeät kasvun rajat, joista ei kuitenkaan pidetä IKINÄ kiinni väkivallalla. Haluaisin että hän oppisi kunnioittamaan vanhempiaan sekä kanssa ihmisiään. Että hänestä kasvaisi ulospäin suuntautunut, ystävällinen sekä erilaisuuden hyväksyvä. Haluan, että hän oppii jo varhain ymmärtämään tunteita ja käsittelemään niitä, niin hyviä kuin pahojakin. Toivon, etten pelkää tuottaa lapselleni myös pettymyksiä, sillä myös ne kasvattavat ihmistä ja kuuluvat elämään. Toistaiseksi minulla on oikein positiiviset odotukset tulevasta, uskon meidän olevan ihan hyviä vanhempia ja toivon meidän onnistuvan kasvatustyössämme hyvin. Isimies on maailman lepsuin mies, joten minusta taitaa tulla se inhottava äiti, joka kieltää kaiken kivan ja isimiehestä se tyyppi keneltä kysytään lupa kaikkeen.

DIY: Vauvan unipesä

Olen jo pitkään katsellut ihania kuvia vauvan unipesistä. En tiedä, kapistus kuulostaa melkoiselta turhakkeelta, mutta päätin kuitenkin tehdä sellaisen. Tuttavani työskentelee jättirätissä, joten sain tykötarpeet edullisesti. Ostin kahta erilaista kangasta reilut palaset. Vaikken ole syntynyt täysin peukalo keskellä kämmentä, pelaan mieluummin varmanpäälle. Nyt minulla oli ainakin varaa tumpeloida.

Unipesän suunnittelussa apuna käytin näitä blogeja:

http://dofanne.blogspot.fi/2015/07/diy-time-babynest.html

http://www.lily.fi/blogit/regina-j/diy-baby-nest

https://friskochlycklig.se/tag/babynest-monster/

Kaavoja hieman muuntelin mieleiseksi. Kaavan piirsin lahjapaperin toiselle puolen. Lahjapaperi oli valmiiksi sopivan leveää, joten ei tarvinnut piirtää kaavoja alusta loppuun mitan kanssa. 

Polvet kipeänä vietin yhden illan lattialla piirtäen kaavoja, leikellen kankaita, tuskaillen ja puhisten. Työskentelin sellaisessa kippurassa, että vauvakin potki kiukkuisesti mahaa koko ajan. Lopulta sain kuin sainkin unipesät siihen kuntoon, että voisin seuraavaksi suunnata anoppilaan ompelukoneen luokse. 

Lopputuloksena sain kankaistani juuri ja juuri kaksi unipesää. Tämä oli oikeastaan erinomainen asia, koska uusin kummityttöni oli juuri saapunut maailmaan ja lahjoitin toisen hänelle. Nyt oma unipesäni jää odottamaan tuhisiaansa. Toivottavasti hän viihtyy siinä. Karvasisarelle ainakin unet maistuivat.