Vanhat vs uudet ystävät


Olen kuullut tarinoita siitä, miten ystävät voivat hylätä sinut, kun tulet raskaaksi. Olen ajatellut sen olevan lähinnä nuorien äitien ongelma, mutta joutunut myös havaitsemaan sen, että näin voi käydä, vaikka on melkein yhtä lähellä eläkeikää kuin omaa syntymäänsä. Itse olen ollut raskausmahani kanssa mukana monenmoisissa tapahtumissa, risteilyillä, keikoilla, polttareissa, terassilla, illanistujaisissa, messuilla ja monissa muissa jutuissa, eikä minulle ole kertaakaan tullut ulkopuolinen olo tai minua ole haitannut osallistua selvinpäin. Tästä huolimatta eräs pitkäaikainen ystäväni on lähes kokonaan lopettanut yhteydenpidon raskausuutiseni jälkeen. Aluksi yritin pitää sitkeästi yhteyttä ja hienotunteisesti jopa kyselin mikä vialla, mutta vastakaiun oltua erittäin laimeaa, päätin antaa olla. Ehkä hän joskus sitten kertoo, mikä on ollut ongelmana.

Ystävien vaihtuminen ei sinänsä ole itselleni mikään uusi asia. Olen elämäni aikana vaihtanut kahteen kertaan asuinkuntaa ja aloittanut tavallaan tutustumisen uuteen paikkaan ja ihmisiin täysin nollasta. Uuteen paikkaan muuttaessa jotenkin lähes väistämättä tapahtuu niin, että osa ihmisistä vain karsiutuu elämästä. Uuden edessä olemisen on tehnyt helpommaksi se, että kuitenkin on ystäviä ja turvaverkkoa, joihin saa aina yhteyttä tarvittaessa. Ja todelliset ystävät eivät ole vuosien saatossa hävinneet minnekään, oli asuinpaikka tai elämäntilanne mikä tahansa.

Ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen liityin vau.fi foorumille, facebook ryhmiin ja aloitin tutustumisen uusiin äiti ihmisiin. Kaikella rakkaudellani ystäviäni kohtaan, en vaihtaisi heitä mihinkään! Mutta tällä hetkellä tuttavapiirissämme ei ollut montaakaan sellaista perhettä, kenellä olisi pieniä lapsia. Suurin osa ystäviemme lapsista ovat jo paljon (PALJON!) vanhempia tai sitten niitä ei vielä ole ollenkaan. Kaipasin raskauteen vertaistukea, vaikka tietysti sain keskusteluapua ystäviltäni. En kuitenkaan jaksa väsyttää ystäviäni pelkällä vauvahöpinällä. Heidän kanssaan voin puhua sitten jostain muustakin, sillä kyllähän elämässäni muutakin tapahtuu kuin vauvoja. Toivottavasti yhä edelleen vauvan syntymän jälkeenkin.

Ylhäällä mainitut tavat ovat osoittautuneet hyviksi kanaviksi vertaistukeen (älä kuitenkaan lue foorumeita kuin raamattua!). Toiset facebookryhmät ovat hieman liikaa itselleni, pidän pienistä ja kannustavista ryhmistä. Äitiysjooga on ollut kiva paikka tavata toisia odottavia äitejä. Myös mll:n perhekahvilassa varmasti tulen vierailemaan useasti vauvan synnyttyä. Lisäksi törmäsin kerhoilmoitukseen tuleville ensisynnyttäjille paikkakunnallamme, johon liityin. Toki omaa osallisuuttani ja aktiivisuuttani on auttanut se, että olen ollut työttömänä kohta kolme kuukautta ja minulla on ollut voimia ja tarmoa tehdä kaikenlaista. Kannustan kuitenkin osallistumaan, tekemään ja liikkumaan ihan jokaista, jos yhtään vaan pystyy, sillä uskon sen kyllä vaikuttaneen positiivisesti omaan kuntooni ja jaksamiseeni.

Työttömyys sinällään on myös ollut yhdenlainen kriisi. Varsinkaan kun en ole tottunut olemaan työttömänä. Olen ollut aina kova tekemään ja kehittämään itseäni. Aluksi tunsin itseni aivan hyödyttömäksi ja turhaksi, vaikka en edes liiemmin pitänyt edellisestä työstäni. Nyt minulla on kuitenkin ollut paljon aikaa ajatella tulevaisuutta. Olenkin ehkä jopa lieventänyt mielipiteitäni tulevaisuuteni suhteen. Jos ennen ajattelinkin olevani vain väärällä alalla, en enää usko niin. En ehkä olekaan väärällä alalla, minun pitäisi vaan lähteä jalostamaan itseäni ja koulutustani sopivammaksi niihin työelämän tavoitteisiin, mihin haluaisin tulevaisuudessa tähdä, ala sinänsä on oikea. Ehkä näin ollen kevään yhteishaussa voisi pyrkiä jopa opiskelemaan, mikäli lapsivuodeaika antaa sen verran armoa minulle😊 Innolla ja riskillä vaan kohti uusia haasteita, koska miksei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...