Olen kuullut tarinoita siitä, miten ystävät voivat hylätä
sinut, kun tulet raskaaksi. Olen ajatellut sen olevan lähinnä nuorien äitien
ongelma, mutta joutunut myös havaitsemaan sen, että näin voi käydä, vaikka on
melkein yhtä lähellä eläkeikää kuin omaa syntymäänsä. Itse olen ollut
raskausmahani kanssa mukana monenmoisissa tapahtumissa, risteilyillä,
keikoilla, polttareissa, terassilla, illanistujaisissa, messuilla ja monissa muissa jutuissa, eikä minulle ole kertaakaan tullut ulkopuolinen olo tai minua ole
haitannut osallistua selvinpäin. Tästä huolimatta eräs pitkäaikainen ystäväni
on lähes kokonaan lopettanut yhteydenpidon raskausuutiseni jälkeen. Aluksi yritin
pitää sitkeästi yhteyttä ja hienotunteisesti jopa kyselin mikä vialla, mutta
vastakaiun oltua erittäin laimeaa, päätin antaa olla. Ehkä hän joskus sitten
kertoo, mikä on ollut ongelmana.
Ystävien vaihtuminen ei sinänsä ole itselleni mikään uusi
asia. Olen elämäni aikana vaihtanut kahteen kertaan asuinkuntaa ja aloittanut
tavallaan tutustumisen uuteen paikkaan ja ihmisiin täysin nollasta. Uuteen
paikkaan muuttaessa jotenkin lähes väistämättä tapahtuu niin, että osa
ihmisistä vain karsiutuu elämästä. Uuden edessä olemisen on tehnyt helpommaksi
se, että kuitenkin on ystäviä ja turvaverkkoa, joihin saa aina yhteyttä
tarvittaessa. Ja todelliset ystävät eivät ole vuosien saatossa hävinneet
minnekään, oli asuinpaikka tai elämäntilanne mikä tahansa.
Ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen liityin vau.fi
foorumille, facebook ryhmiin ja aloitin tutustumisen uusiin äiti ihmisiin.
Kaikella rakkaudellani ystäviäni kohtaan, en vaihtaisi heitä mihinkään! Mutta
tällä hetkellä tuttavapiirissämme ei ollut montaakaan sellaista perhettä,
kenellä olisi pieniä lapsia. Suurin osa ystäviemme lapsista ovat jo paljon
(PALJON!) vanhempia tai sitten niitä ei vielä ole ollenkaan. Kaipasin
raskauteen vertaistukea, vaikka tietysti sain keskusteluapua ystäviltäni. En
kuitenkaan jaksa väsyttää ystäviäni pelkällä vauvahöpinällä. Heidän kanssaan
voin puhua sitten jostain muustakin, sillä kyllähän elämässäni muutakin
tapahtuu kuin vauvoja. Toivottavasti yhä edelleen vauvan syntymän jälkeenkin.
Ylhäällä mainitut tavat ovat osoittautuneet hyviksi
kanaviksi vertaistukeen (älä kuitenkaan lue foorumeita kuin raamattua!). Toiset facebookryhmät ovat hieman liikaa itselleni,
pidän pienistä ja kannustavista ryhmistä. Äitiysjooga on ollut kiva paikka
tavata toisia odottavia äitejä. Myös mll:n perhekahvilassa varmasti tulen
vierailemaan useasti vauvan synnyttyä. Lisäksi törmäsin kerhoilmoitukseen
tuleville ensisynnyttäjille paikkakunnallamme, johon liityin. Toki omaa
osallisuuttani ja aktiivisuuttani on auttanut se, että olen ollut työttömänä
kohta kolme kuukautta ja minulla on ollut voimia ja tarmoa tehdä kaikenlaista.
Kannustan kuitenkin osallistumaan, tekemään ja liikkumaan ihan jokaista, jos
yhtään vaan pystyy, sillä uskon sen kyllä vaikuttaneen positiivisesti omaan
kuntooni ja jaksamiseeni.
Työttömyys sinällään on myös ollut yhdenlainen kriisi. Varsinkaan
kun en ole tottunut olemaan työttömänä. Olen ollut aina kova tekemään ja
kehittämään itseäni. Aluksi tunsin itseni aivan hyödyttömäksi ja turhaksi,
vaikka en edes liiemmin pitänyt edellisestä työstäni. Nyt minulla on kuitenkin
ollut paljon aikaa ajatella tulevaisuutta. Olenkin ehkä jopa lieventänyt
mielipiteitäni tulevaisuuteni suhteen. Jos ennen ajattelinkin olevani vain väärällä alalla, en enää usko niin. En ehkä olekaan väärällä
alalla, minun pitäisi vaan lähteä jalostamaan itseäni ja koulutustani
sopivammaksi niihin työelämän tavoitteisiin, mihin haluaisin tulevaisuudessa
tähdä, ala sinänsä on oikea. Ehkä näin ollen kevään yhteishaussa voisi pyrkiä jopa
opiskelemaan, mikäli lapsivuodeaika antaa sen verran armoa minulle😊
Innolla ja riskillä vaan kohti uusia haasteita, koska miksei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti