Vanhemmaksi kasvaminen -perhevalmennusta??

NEGATIIVISUUS VAROITUS! Nyt täytyy kyllä myöntää, että meni itselläni pahasti tunteisiin. Miten toiset kunnat voivat tarjota näin laadutonta valmennusta perheeksi kasvamisesta? Kenellekään ei nykymaailmassa pitäisi tulla uutisena ruokapyramidi, päihteidenkäytön vaarat tai suun hygieniasta huolehtimisen tärkeys. Toki tiedän, etteivät kaikki näitä asioita noudata. Se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö he olisi ikinä kuulleetkaan asiasta.

Esikoista odottavat vanhemmat voivat olla melko tiedonhaluisia (eivät tietenkään kaikki) ja voiko heitä syyttää tästä? Heidän myös useimmiten kannattaisi olla tiedonhaluisia. He ovat astumassa elämänvaiheeseen, joka usein on heille kuin hyppy tuntemattomaan. Miksi tähän asiaan ei tartuta paremmin? Sanotaan vaan, että kyllä se siitä ja kaikki omalla painollaan ja luennoidaan täysin päivänselvistä asioista. Kaikki menee hyvin! Miksi sitten niin monet äidit itkevät väsyneinä kun kaikki ei sujukaan itsestään, kun eivät tiedä mitä tehdä, mikä on normaalia tai kuinka jossain tilanteessa tulisi menetellä ja mistä hakea apua?

Moni asia voi muuttua lapsia hankittaessa. Raskaus ja lapsivuodeaika voivat olla haasteita parisuhteelle ja kahdelle aikuiselle ihmiselle, jotka ovat tottuneet tietyn tyyliseen elämään ennen vauvaa. Imettäminen, tämäkään ei välttämättä aina suju. Miksi muuten olisi perustettu imetystukiryhmiä? Miksi tästä ei puhuta mitään? Päihteiden käytön vaarallisuudesta kyllä saarnattiin, mutta sanallakaan ei mainittu, minkä instituutio puoleen kääntyä, mikäli kokee päihteidenkäyttönsä ongelmaksi. Jep, saarna varmasti rohkaisee päihdeäitejä hakemaan apua!

Ja entä missä on puheet synnyttämisestä? Missä on puheet vanhempien ja vauvan vuorovaikutussuhteen tärkeydestä ja sen rakentamisesta? Missä on puheet eri sidosryhmistä ja palveluista paikkakunnalla? Sitten ihmetellään kun pienten äitien vanhemmat masentuvat ja kokevat itsensä yksinäisiksi. Niinpä, kun tässä yksilöllisessä ja itsenäisessä maailmassa, voit itse hakea tiedon internetistä. Mutta entä kun olet jo väsynyt ja viimeinen asia, jota jaksat vaivalla lähteä etsimään verkosta on vertaistuki tai yrittää opiskella niistä loputtomilta tuntuvita artikkeleista itsellesi helpotusta arkeen? Lisäksi tulisi huomioida se tosiasia, ettei kaikilla tulevilla äideillä ole vertaisverkostoa lähipiirissä, jolloin valmennukset ovat oiva tapa tutustua muihin ihmisiin, jotka ovat juuri tällä hetkellä samassa elämäntilanseessa kuin itse on! Pliis, jotkut kunnat, omani mukaan lukien, HERÄTKÄÄ!!!

No, kuinkas ollakaan, tätä asiaa mielessä päristyäni ajauduin synnytyksenabc.fi sivustolle, jossa oli tehty 51 kätilölle kyselyä asiasta, onko synnytykseen valmistautuminen riittävällä tasolla. Kappas vaan, 80,4% vastaajista oli sitä mieltä, että EI! Syitä oli monia, mutta mainittakoon mm. kuntien valmennusten laatutaso sekä se tosiasia, ettei neuvolan perhevalmennus ole riittävällä tasolla. Oletetaan, että kyllä siellä sairaalassa sitten kätilö kertoo, mutta ei oteta huomioon faktaa, että tämä voi olla todella kuluttavaa puuhaa niin kätilölle, kuin kivuista kärsivälle synnyttäjällekin, joka todennäköisesti ei ole enää synnytyksen hetkillä kaikkein vastaanottavaisimmassa tilassa. 

Laadukkaan valmennuksen tulisi kattaa myös tietoa elämästä synnytyksen jälkeen.

Mielestäni valmistautumisen karattua nettiin kuluttajien itseopiskelumateriaaliksi, on iso syy siihen, minkä takia synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan ei enää valmistauduta. Itseopiskelumateriaali on liian helppo sivuuttaa minkä tahansa muiden syiden takia. Toki myös tällöin virallisten instituutioiden on helppo syyttää äiti parkaa, joka ei ole itsenäisesti valmistautunut mihinkään. Karu fakta, kaikki eivät vain ole tässä itseohjautuvuuteen kannustavassa maailmassa kaikkein omimmillaan! Itse käyn istumassa tietoiskuluennoilla musta angstipilvi ympärilläni saamatta näistä luennoista juuri mitään, niinpä tilasin itselleni sähköpostiin ilmaisen synnytyksen minikurssin (www.synnytyksenabc.fi) sekä Synnytyksen Abc e-kirjan ja toivon lukevani sen ennen omaa synnytystäni.

Kiitos ja anteeksi! Hyvää maanantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...