Alakäyrillä kasvaminen on tuonut mukanaan ikäviä epäilyksiä.
Ehkä epäilykseni ovat osittain myös korvieni välissä ja pelkään vartaloni
kettuilevan minulle jälleen. Minusta tuntuu myös, että neuvolan nuori sijainen
on sitä mieltä, että aiheutan alakäyrillä kasvamisen itse omalla toiminnallani.
Hän tuntuu yhtenään tivaavan, olenko varmasti lopettanut tupakoinnin.
Tupakoinnin lisäksi mm. päihteiden käytön ja ravitsemuksen tiedetään
vaikuttavan sikiön kasvuun. Nämä kaikki yllä mainitut ovat kuitenkin kohdallani
hyvin, en polta, en juo ja syön monipuolisesti ja riittävästi. Sikiölläkin
tuntuu olevan kaikki ok, joten ehkä meidän ei vain ole tarkoitus saada
jättiläisvauvaa. Isimiehen isä löysi taannoin sattumalta isimiehen
syntymätodistuksen. Hänkin on ollut syntyessään siro vauva, samoin kuin
minäkin. Toisinaan myös mietin, voiko ikäni olla rasite, vaikka tiedänkin
ensisynnyttäjien keski-iän olevan kolmenkympin korvilla. En siis ole mitenkään ”liian”
myöhässä liikkeellä😊
Ihan vaan pari faktaa päihteiden käytöstä, vaikka
saarnaamista inhoankin. Taannoin Iltalehdessä oli juttua päihteiden vaurioittamien
lasten määrän kasvusta. Iltalehti puhui juomakulttuurin muutoksen vaikutuksesta.
Varmasti näin on, että juomakulttuuri onkin muuttunut. Naisten ja miesten
välisen tasa-arvon myötä, myös juomakulttuuri on tasa-arvoistunut. Mutta tuskin
tämä selittää aivan kaikkea. Toki myönnän itsekin raskauden aikana pohtineeni,
jäänköhän jostain paitsi, kun en voi käyttää alkoholia. Kokemuksella kuitenkin
tiedän, etten jää paitsi yhtään mistään. Sitä paitsi, mikään ei ole estänyt
ainakaan itseäni osallistumasta festareille, häihin, risteilylle, keikoille,
tapahtumiin tai terassille hengailuun selvinpäin.
Mielestäni parempi selitys on riippuvuus, joka on vakava
psyykkinen ongelma, jonka katkaiseminen ei ole helppoa. Ei varsinkaan yksinään,
siksi toivonkin, että asiaan kiinnitetään huomiota ja hoitoa tarvitsevia
henkilöitä kannustettaisiin rohkeasti ottamaan yhteyttä (syyllistämättä!)
päihdepalveluihin. Ei päihdepalveluissa syyllistetä tehdyistä virheistä, vaan
autetaan parantumaan. Ja voin uskoa, että jokaista päihderiippuvaista vaivaa
valmiiksi syyllisyyden tunto, ainakin ajoittain, vaikka riippuvuus olisikin niin
kova, että ajaisi syyllisyydentunnon edelle. Täytyy muistaa, että
riippuvuuksista voi aina parantua!
Sikiöaikainen alkoholialtistus voi johtaa FASD diagnoosiin
(fetal alcohol spectrum disorders), joka on ilmiötä kuvaava kattotermi.
Pahimmillaan alkoholin käyttö raskauden aikana johtaa sikiön kasvun
hidastumaan, aivojen kasvuhäiriöihin, rakennepoikkeamiin, keskushermoston
vaurioihin (kuten oppimisvaikeudet) tai kehitysvammaisuuteen. Siinä on jo monta
pirun hyvää syytä jättää juoma ostamatta, sillä lasten kasvatus tulee
koettelemaan hermoa ja erityislapsen kasvattaminen saattaa koetella sitä entistä
enemmän.
Itse kamppailin pitkään tupakoinnin lopettamisen kanssa.
Ensimmäisessä raskaudessani poltinkin (vaikka huomattavasti vähemmän kuin
normaalisti), sillä koin, että en vain pystynyt lopettamaan tupakointia. No,
tuo raskaushan päättyi nt:ssä tuulimunadiagnoosiin ja voitte olla varmoja,
miten paljon syytin itseäni ja tupakointia tästä. Ihan vaikka tiedän, että
tuulimunaraskauksia voi tulla kelle tahansa. Silloin tein viimeisen
lopettamispäätökseni. Aluksi kokeilin nikotiinikorvaustuotteita, mutta vaikka
nämä veivät pahimman tupakanhimon, olin edelleen nikotiiniriippuvainen. Kun
yritin päästä korvaushoidosta eroon ei mennyt kauaakaan, kun poltin taas.
Silloin ajattelin, että turha yrittää vaikuttaa fyysisiin oireisiin
korvaustuotteilla kun ongelma on selkeästi enemmän psyykkinen. Kehotankin
kaikkia kanssasisaria lukaisemaan Stumppaa tähän! -kirjaa. En itse lopettanut
heti kirjan luettuani, mutta kyllä se aivopesi minut miettimään tupakointiani
hieman tarkemmin. Ja niinhän siinä kävi että hieman ennen uudelleen raskautumista,
lopetin.
Ja ihan vaan tiedoksi ja tsempiksi jokaiselle joka
kamppailee asian kanssa. En ikinä tule väittämään, että olisi ollut helppoa,
koska se ei ollut. Kun on yli puolet elämästään polttanut, on riippuvuus
iskostunut melko syvälle aivoihin. Lopettaessani mietin tupakointia lähes
jatkuvasti. Vielä neljän kuukauden jälkeenkin näin unta tupakoinnista ja sen
tuomasta mielihyvästä. Oli valtava psyykkinen kamppailu päästä irti tupakasta,
mutta nyt voin hyvin mielin sanoa olleeni yli puoli vuotta polttamatta.
Toivotan sinullekin tsemppiä, joka vasta aloitat tämän kamppailun. Kannattaa
yrittää! Yrittää vaikka kuinka monesti (tiedän kokemuksesta, että
epäonnistumisetkin on sallittava). Iloista ja päihteetöntä syksyä
saarnapenkistä😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti