Lapsiperheeksi kasvaminen -päihteettömyys asiaa


Alakäyrillä kasvaminen on tuonut mukanaan ikäviä epäilyksiä. Ehkä epäilykseni ovat osittain myös korvieni välissä ja pelkään vartaloni kettuilevan minulle jälleen. Minusta tuntuu myös, että neuvolan nuori sijainen on sitä mieltä, että aiheutan alakäyrillä kasvamisen itse omalla toiminnallani. Hän tuntuu yhtenään tivaavan, olenko varmasti lopettanut tupakoinnin. Tupakoinnin lisäksi mm. päihteiden käytön ja ravitsemuksen tiedetään vaikuttavan sikiön kasvuun. Nämä kaikki yllä mainitut ovat kuitenkin kohdallani hyvin, en polta, en juo ja syön monipuolisesti ja riittävästi. Sikiölläkin tuntuu olevan kaikki ok, joten ehkä meidän ei vain ole tarkoitus saada jättiläisvauvaa. Isimiehen isä löysi taannoin sattumalta isimiehen syntymätodistuksen. Hänkin on ollut syntyessään siro vauva, samoin kuin minäkin. Toisinaan myös mietin, voiko ikäni olla rasite, vaikka tiedänkin ensisynnyttäjien keski-iän olevan kolmenkympin korvilla. En siis ole mitenkään ”liian” myöhässä liikkeellä😊

Ihan vaan pari faktaa päihteiden käytöstä, vaikka saarnaamista inhoankin. Taannoin Iltalehdessä oli juttua päihteiden vaurioittamien lasten määrän kasvusta. Iltalehti puhui juomakulttuurin muutoksen vaikutuksesta. Varmasti näin on, että juomakulttuuri onkin muuttunut. Naisten ja miesten välisen tasa-arvon myötä, myös juomakulttuuri on tasa-arvoistunut. Mutta tuskin tämä selittää aivan kaikkea. Toki myönnän itsekin raskauden aikana pohtineeni, jäänköhän jostain paitsi, kun en voi käyttää alkoholia. Kokemuksella kuitenkin tiedän, etten jää paitsi yhtään mistään. Sitä paitsi, mikään ei ole estänyt ainakaan itseäni osallistumasta festareille, häihin, risteilylle, keikoille, tapahtumiin tai terassille hengailuun selvinpäin.

Mielestäni parempi selitys on riippuvuus, joka on vakava psyykkinen ongelma, jonka katkaiseminen ei ole helppoa. Ei varsinkaan yksinään, siksi toivonkin, että asiaan kiinnitetään huomiota ja hoitoa tarvitsevia henkilöitä kannustettaisiin rohkeasti ottamaan yhteyttä (syyllistämättä!) päihdepalveluihin. Ei päihdepalveluissa syyllistetä tehdyistä virheistä, vaan autetaan parantumaan. Ja voin uskoa, että jokaista päihderiippuvaista vaivaa valmiiksi syyllisyyden tunto, ainakin ajoittain, vaikka riippuvuus olisikin niin kova, että ajaisi syyllisyydentunnon edelle. Täytyy muistaa, että riippuvuuksista voi aina parantua!

Sikiöaikainen alkoholialtistus voi johtaa FASD diagnoosiin (fetal alcohol spectrum disorders), joka on ilmiötä kuvaava kattotermi. Pahimmillaan alkoholin käyttö raskauden aikana johtaa sikiön kasvun hidastumaan, aivojen kasvuhäiriöihin, rakennepoikkeamiin, keskushermoston vaurioihin (kuten oppimisvaikeudet) tai kehitysvammaisuuteen. Siinä on jo monta pirun hyvää syytä jättää juoma ostamatta, sillä lasten kasvatus tulee koettelemaan hermoa ja erityislapsen kasvattaminen saattaa koetella sitä entistä enemmän.

Itse kamppailin pitkään tupakoinnin lopettamisen kanssa. Ensimmäisessä raskaudessani poltinkin (vaikka huomattavasti vähemmän kuin normaalisti), sillä koin, että en vain pystynyt lopettamaan tupakointia. No, tuo raskaushan päättyi nt:ssä tuulimunadiagnoosiin ja voitte olla varmoja, miten paljon syytin itseäni ja tupakointia tästä. Ihan vaikka tiedän, että tuulimunaraskauksia voi tulla kelle tahansa. Silloin tein viimeisen lopettamispäätökseni. Aluksi kokeilin nikotiinikorvaustuotteita, mutta vaikka nämä veivät pahimman tupakanhimon, olin edelleen nikotiiniriippuvainen. Kun yritin päästä korvaushoidosta eroon ei mennyt kauaakaan, kun poltin taas. Silloin ajattelin, että turha yrittää vaikuttaa fyysisiin oireisiin korvaustuotteilla kun ongelma on selkeästi enemmän psyykkinen. Kehotankin kaikkia kanssasisaria lukaisemaan Stumppaa tähän! -kirjaa. En itse lopettanut heti kirjan luettuani, mutta kyllä se aivopesi minut miettimään tupakointiani hieman tarkemmin. Ja niinhän siinä kävi että hieman ennen uudelleen raskautumista, lopetin.

Ja ihan vaan tiedoksi ja tsempiksi jokaiselle joka kamppailee asian kanssa. En ikinä tule väittämään, että olisi ollut helppoa, koska se ei ollut. Kun on yli puolet elämästään polttanut, on riippuvuus iskostunut melko syvälle aivoihin. Lopettaessani mietin tupakointia lähes jatkuvasti. Vielä neljän kuukauden jälkeenkin näin unta tupakoinnista ja sen tuomasta mielihyvästä. Oli valtava psyykkinen kamppailu päästä irti tupakasta, mutta nyt voin hyvin mielin sanoa olleeni yli puoli vuotta polttamatta. Toivotan sinullekin tsemppiä, joka vasta aloitat tämän kamppailun. Kannattaa yrittää! Yrittää vaikka kuinka monesti (tiedän kokemuksesta, että epäonnistumisetkin on sallittava). Iloista ja päihteetöntä syksyä saarnapenkistä😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...