Voiko raskaana oleva nainen olla eroottinen?

Tätä kysymystä olen pohtinut läpi raskauden. En pidä itseäni minään maailman kauneimpana ihmisenä, mutta ei voi väittää, että potisin huonoa itsetuntoakaan. Suhtaudun ulkonäkööni positiivisesti ja olen tyytyväinen. En koe wau -elämystä peiliin katsoessani, mutta en myöskään koe tarvetta oksentaa. Ja mm. painooni olen aina ollut melko tyytyväinen, joskin muutamaa ekstrakiloa olenkin aina tavoitellut poikamaisen runkoni pehmikkeeksi. Olen myös urheillut aina, joten , joten olen ollut enemmänkin jäntevä ja lihaksikas, kuin naisellisen kurvikas. Noh, nythän niitä kiloja ja kurveja olen saanut. Toisaalta edelleen vähemmän, kuin olin odottanut.

Isimies on ollut alusta asti kovin sujuva kasvavan ulkomuotoni kanssa, vaikka henkensä uhallakin kutsuu minua paksuksi. Ei siis pahantahtoisesti, kunhan tahtoo esittää jotakin, nyt kun vihdoinkin pääsee sanomasta. Molemminpuolinen hyväntahtoinen naljalu kuuluu läheisesti arkeemme ja kummankin itsetunto kestää (yleensä) huumorin itsestä. 

Isimies on pikemminkin ollut vain avoimen kiinnostunut kasvavista muodoista ja mutkattomasti hoitaa tilanteen vauvamasusta huolimatta. Aivan alkuraskaudessa peiton heiluttaminen ei juuri itseäni kiinnostanut. Pelkäsin koko ajan jonkin tekemiseni aiheuttavan sen, että vauva ei selviydy alkua pidemmälle. Onneksi kuitenkin sain taottua järkeä päähäni tässä asiassa. 


Joskus tekisi mieli kysyä, mikä ihme raskaana olevassa naisessa sitten oikein kiinnostaa? Mutta olen päättänyt jättää kysymyksen odottamaan toista hetkeä, jolloin en ole raskaana ja nauttia ehdottomasti tilanteeni tuomista hyödyistä. Minä hupsu kun pelkäsin yhdeksän kuukauden kuivaa kautta. Itse ajattelen pyöreää vatsaani vauvan kotina, enkä näe siinä mitään eroottista. Rinnoissa toki on mukavaa muhkeutta, pitänee ottaa nyt ilo irti siitä, ennen kuin ne tuhoutuvat imetyksessä, niin kuin minua on peloteltu. En myöskään usko siihen paljon puhuttuun raskauden hehkuun, mitä se sitten onkin. Itselleni jää siis toistaiseksi mysteeriksi, onko tämä jotain alkukantaista tarpeiden tyydytystä vai pitävätkö miehet todellakin raskaana olevia naisia eroottisina?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...