Tänään löysin itseni surffailemasta kohtukuolemaa
käsitteleviltä sivustoilta. Traagisia tarinoita ja lämmin osanottoni
jokaiselle, joka tämän kamalan kokemuksen on kokenut.
En voi väittää ettenkö nauttisi raskausajastani. Olen tehnyt
hankintoja ajatellen tulevaa lasta, puhun hänestä, olen ylpeä vatsastani ja
ajattelen lämmöllä tulevaa vauvaamme. Toisinaan kuitenkin menetyksen pelko
valtaa mieleni.
Muistan alkuraskauden ultran, johon menimme varmana siitä,
ettei kyydissäni taaskaan olisi ketään. Helpotus oli valtava, kun pieni alkio
tärisi ruudulla ja sydänäänet saatiin kuuluville.
Nt-ultraan mennessä olin ehtinyt lukea lähemmäs kaiken
keskenmenoista ja keskenmenokokemuksista, jotka netistä vain löysin. Näistä
suurimman osan olinkin lukenut jo tuulimunaraskauden jälkeen, kun etsin
vertaiskokemuksia.
Rakenneultraa ennen luin kaiken myöhäisistä keskenmenoista
ja kromosomipoikkeavuuksista. Ja nyt kun raskautta on takana yli 22 viikkoa,
luin kaiken mahdollisen kohtukuolemasta.
En varsinaisesti sano lukeneeni näitä, koska pelkään jatkuvasti vauvamme kuolemaa, vaikka tietysti pelkään sitä. Luin ne siitä syystä, että
olisin varautuneempi jos näin kävisi. Tuskin sellaisiin asioihin voi todella
etukäteen varautua, mutta tällä kertaa olen ainakin etukäteen jo sisäistänyt
sen tosiasian, että jokin voi todellisuudessa mennä vikaan. Toimisinko näin,
jos ensimmäinen raskaus olisi sujunut, niin kuin piti? Ehkä en. Mutta nyt
ainakin tiedän, mistä lähtisin hakemaan apua kokemuksen käsittelyyn, mikäli
sellainen tilanne tulisi vastaan.
Palatakseni otsikon kysymykseen, vastaukseni on kyllä. Minä pelkään raskausaikanani lapseni kuolemaa ja sitä, että oma kehoni pettää minut, joku toinen pelkää jotain muuta. Terve
varovaisuus, pelko ja ajatukset menetyksestä ovat varmasti täysin luonnollista. Jos
pelosta kuitenkin tulee ylitsevuotavaa, vallitsevaa tai pakkomielteistä tai se
saa odottavan äidin mielialan masentumaan, kannattaa asia ottaa neuvolassa
puheeksi. Terveydenhuollon henkilökunta on täällä meitä varten, joten olkaamme
rohkeita ja hakekaamme heiltä apua, mikäli koemme sitä tarvitsevamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti