Katse tulevaisuuteen

Nyt täytyy kyllä sanoa, että aika on mennyt hurjalla vauhdilla. Tuntuu, että siitä on vasta pieni hetki, kun katsoin kahta viivaa raskaustestissä ja nyt tuo melkein kahdeksan kuinen tuhisee unta sängyssään. Muistan, miten pohdin, selviänkö äitiyden tuomista haasteista tai äitiyslomasta. Itseni kaltaiselle suorittajalle, ja spontaanille oman ajan rakastajalle ajatus aikansa jakamisesta, jonkun toisen asettamisesta itsensä edelle ja jopa itsensä unohtamisesta arkipäivä yksinhuoltajana, tuntui alusta saakka melkoisen vieraalta ajatukselta.

Mutta äitiys opettaa. Ja muokkaa ihmistä. Monissa asioissa tunnen olevani nykyään paranneltu versio itsestäni, vaikka toisinaan pinnaa kiristää, väsymys vaivaa ja äitiaivot tekevät itsenikin hulluiksi. Vaikka uskottelin itselleni aina, että minusta ei tule äitiä, joka puhuu vain lapsestaan, joudun ikävikseni toteamaan, että kyllä sitä siitä puhuu, mitä elämässä tapahtuu. Äitiyslomalla se on ollut lähinnä oman lapsen hoito ja kehitys, valitan.

Äitiyslomalla tekemistä on siis riittänyt. Ja erityisen ylpeä olen itselleni siitä, että olen päässyt vanhoista tavoistani eroon. Ennen en oikein itse tehnyt aloitteita ihmisten näkemisen suhteen, vaan odottelin itsekeskeisesti milloin minuun otetaan yhteyttä. Nyt osaan kaivaa puhelimen esille ja kysyä ja järjestellä tapaamisia itsekin😊 Entisessä elämässäni olin myös hieman sulkeutunut ja varauksellinen, enkä mielelläni puhunut erityisemmin omista asioistani. Entisellä ja nykyisellä minälläni on aika paljonkin eroavaisuuksia😊 Ajattelinkin aina, että lapsen saamisen myötä varmasti avautuu ovia uusille asioille. Ja näin totisesti on käynyt. Ja onneksi onkin. Elämääni on tullut paljon uusia ihania tuttavuuksia, joihin en ikinä olisi törmännyt ilman menninkäistä.

Toki joudun myöntämään, että erilaisessa elämätilanteessa olevat lapsettomat ystävät ovat olleet valitettavasti vähemmällä näkemisellä, sillä kun itse olisi viikonloppuna innoissaan tekemässä jotakin, toiset potevat krapulaa sänkyjensä pohjalla. Kyllä, sellaista on myös kolmikymppistenkin elämä. Mutta onneksi on aikansa ja paikkansa, milloin näitäkin ystäviä ehtii nähdä. Yhtä kaikki, ovat yhä tärkeitä, vaikka harvemmin nähdäänkin. Isimiehelle tämä on varmasti ollut vaikeampi asia kuin itselleni, sillä minullahan on omat mammaystäväni ja liuta muitakin ystäviä, joiden kanssa muutoinkin puuhailen selvinpäin. Isimies taas yllämainittu saattaa olla vaikeampi asia.  Hän kun joutuu viikonloppuisin tasapainottelemaan ystävien ja perheen välillä, sillä on viikot kaukana molemmista. Tiedä häntä, suomalainen mies kun ei liikaa tunteista puhu😊

Mutta niin ovat menneet viikot ja kuukaudet ja joudun toteamaan, että minulla on enää pari viikkoa aikaa nauttia kotiäidin tehtävästäni, ennen kuin joudun jakamaan kasvatusvastuuni ja siirtymään koulun penkille. Kuvittelin äitiyslomani olevan pitkä ja tylsä, mutta se olikin nopea ja tekemistä täynnä. Nyt kun mietin äitiyslomaani ja sitä, miten nopeasti se kului, niin en haluaisikaan sen loppuvan. Tekisi mieli pysäyttää kello, nauttia vaan tästä tässä ja nyt. Mutta toisaalta, olen silti iloinen, että saan elämääni taas uudenlaista sisältöä. Tiedän, että menninkäinen on hyvässä hoidossa isonvanhempiensa tykönä silloin kun itse olen koulussa ja tiedän, että sisimmässäni olen iloinen siitä, että saan mahdollisuuden kehittää itseäni.

Siitä huolimatta ajatus hirvittää. Mitä jos joku toinen näkeekin ensiaskeleet tai kuulee ensi sanat. Joku toinen viettää lapseni kanssa ison osan päivää. Ja jotakuta toista menninkäinen alkaa rakastamaan ja ihannoimaan, matkimaan ja kunnioittamaan. Entä jos lapseni unohtaa minut? Tietysti tiedän, että mustasukkaisuus omasta lapsestani ei pidemmän päälle johda mihinkään. Tietenkään hän ei unohda minua😊 Ja edelleenhän minä itse hoidan häntä suurimman osan ajasta.

Syksyn pimetessä ja isimiehen kausitöiden päätyttyä isimies jää sitten menninkäisen kanssa kotiin. Onkin hauskaa, millaisena hän tulee koti-isän roolinsa ottamaan. Ainakin tällä hetkellä hänen puheistaan saa melkoisen ruusuisen vaikutelman. Toisinaan jopa hieman rivien välistä tulkittuna kuulostaa siltä, että hän kuvittelee minun olevan viiden tähden lomalla. Ai että nauran, kun todellisuus hänellekin valkenee. Tietysti hän on hoitanut menninkäistä kotona ollessaan viikonloppuisin. Mutta on ihan eri asia hoitaa toista muutamia tunteja, kun pyörittää arkea ja arkiaskareita päivästä toiseen😊 Sittenpähän sen näkee.

Näin paljon ei syksy ole vielä koskaan jännittänyt, vaikka melkoinen jännittäjä toisinaan olenkin. Kun uusien tuulien puhallus ei kosketa enää vain itseäni, tuulee välillä niin, että niskakarvat nousevat pystyyn. Mutta tiedän että me selviämme, niin kuin kaikki muutkin ovat selvinneet. Hauskaa sinänsä on se, että en ikinä ole nähnyt itseäni minään kotiäiti tyyppinä, mutta kieltämättä näinä kuukausina olen harkinnut asiaa reilusti useammin kuin kerran. Jos nyt silti ei kuitenkaan😊