Menninkäinen 6 kuukautta

Millainen hän on? Useimmiten yhtä aurinkoa. Mikään ei lämmitä väsyneenä heräävän äidin mieltä, kuin pinnasängystä pienen menninkäisen valloittavasti hymyilevä naama. Ihanaa, uusi päivä äiti, taas saan touhuta yhden kokonaisen päivän! Ja temperamenttinen. Nollasta sataan kiihtyjä, niin ilossa kuin harmissakin. Harmistus voi tulla vaikkapa pudonneesta hedelmän palasesta tai jos otetaan pois jokin asia, millä ei saa leikkiä (kaukosäädin/puhelin). Äitini jo kiirehti sanomaan, että aivan minuun tullut ja kovaan ääneen kertasi, kuinka vaikea lapsena olinkaan. Siinä asiaa hetken mutusteltuani kysäisinkin, että niin, kukahan se minut kasvatti? Jonka jälkeen tietenkin taivasteltiin, mistä ihmeestä olen luonteeni perinyt, kun en häneltä ainakaan. Uskoo ken tahtoo… Menninkäinen ei myöskään enää näytä niin menninkäiseltä, koska hän pudotti lähes kokonaan mustan, tuuhean tukkansa. Se mikä ei pudonnut, nyrsiytyi lyhyeksi liikkumisharjoituksissa. Nyt tilalle on kasvanut suht vaaleaa tukkaa.

Mistä hän pitää? Syömisestä. Hän aukoo suutaan kuin pieni linnunpoika ja tähän mennessä kaikki äidin tekeleet ovat maistuneet. Hieronnasta. Kävimme vauvahieronnan kurssilla menninkäisen ollessa aivan pikkuruinen. Yhä edelleen hieronta on osa iltarutiiniamme. Äidin äänestä. Menninkäinen jaksaa hienosti kuunnella pidemmänkin satukirjan, kun saa istua äidin sylissä, katsoa tarkkaavaisesti kuvat lävitse ja raapia silloin tällöin sivuja. Rapsuttelusta. Aivan kaikki materiaalit ja pinnat on rapsuteltava. Siis K-A-I-K-K-I. Välillä touhu on jopa huvittavaa. Riehumisleikit on pop (ei uskoisi, sillä vielä puolitoista kk sitten vauvasirkuksessa eka temppukin oli liikaa😊). Kaikki lennätykset, nostot ynnä muut pomputukset ja villitykset saavat menninkäisen tikahtumaan naurusta. Jouduin jo rajaamaan isimiestä, että ei riehumisleikkejä enää juuri ennen nukkumaanmenoa. Meidän koira on I-H-A-N-A! Sitä seurataan silmä kovana, yritetään kurkotella ja mönkiä perässä. Useimmiten koira tahallaan jää pällistelemään pienen matkan päähän, kuin lällätelläkseen, että etpäs saakaan kiinni. Toisinaan menninkäinen on nopeampi ja ehtii kahmaista kourallisen mustaa karvaa itselleen. Ja kun joku taputtaa on myös riemu irti. Niin hauskaa!

Mitä hän inhoaa? Hirssipuuro ja muutoinkin vauvanpuurot maistuvat pahvilta, niin omaan suuhun, kuin pienen menninkäisenkin suuhun. Lähempi tarkastelukin osoitti, että monet vauvapuurot sisältävät maitoa. Ei tosi hirssipuuro, mutta monet kaurapuurot. Ostimme sitten tavallista Elovenaa ja vedän suurimot blenderillä silpuksi. Vaunukoppa käy vain aamun ensitirsojen paikaksi, muutoin on aivan turha yrittää. Manducaan asettamisessa tarvittaisiin kuulosuojaimia, vaikka hän siihen päästyään kyllä viihtyykin hyvin. Hyssytys! Pelihousut ratkeaa välittömästi! Ei kannata edes yrittää. Jos tarvitsee lohduttaa pientä kiukkuajaa, kannattaa ottaa vaan syliin ja puhella rauhallisesti. Tai olla vaan hiljaa, mutta ei missään tapauksessa hyssyttää😊

Juhannusreissukin meni oikein mukavasti. Tai niin mukavasti, kuin nyt puoli vuotiaan lapsen kanssa se voi mennä. Eihän se mitään lomaa kyllä ole, mutta valmis pöytä ja seura kyllä ansaitsevat täydet kymmenen pistettä. 6 kuukauden rajapyykin kunniaksi tehtiin sitten vielä ensimmäinen hammaskin. Tämä aiheutti yölevottomuutta ja juhannusriennoista kotiin päästyämme on menninkäistä kiukuttanut hammas päivisinkin. En tiedä mahtaako tehdä heti perään vielä toisenkin. Toivottavasti. Niin paljon harmistusta hampaan tulo toiselle aiheuttaa. Tänään aamulla on ollut jo hieman parempi. Vaikkakin ehkä ne kaikki eivät aiheuta aivan yhtä kivuliaita tuntemuksia? Panadolia on kulunut ja kylmennetty purulelu on ollut kovassa käytössä. Lisäksi hedelmämaistelututtiin ollaan välipalalla pistetty pakastettua hedelmää tai hedelmäsosetta, joka tuntuu olevan kova hitti kipeisiin ikeniin.

Sellainen on menninkäinen 6 kuukautta. Hurjaa, että puolet vauvavuodesta on sitten takana. Nopeasti on mennyt. Ja paljon on tapahtunut näiden kuukausien aikana. Nyt sen huomaa, kun kävimme ihastelemassa ystävämme vastasyntynyttä lasta. Kuinka pieni ja avuton vastasyntynyt ihmisotus onkaan. Ja puolen vuoden kuluttua se osaa jo yhtä sun toista. Kääntyillään, liikutaan, syödään, juodaan pillimukista, tartutaan esineisiin, leikitään, syödään omat varpaat (ja kaikki muutkin asiat), omistetaan oma (vahva) tahto ja tehdään monta muutakin mukavaa asiaa. Nyt on aloitettava armoton kaappien katsaus ja pesuaineiden, teräaseiden ja muiden vaaranmerkkien minimointi. On enää vain ajan kysymys, milloin lähdetään ryömimään oikein toden teolla.