Yhtäkkiä
sitä ollaankin sitten aivan loppusuoralla. Enää hujaus laskettuun aikaan ja
vaikka mentäisiin yli lasketun ajan, niin ihan viimeistään kuukauden sisään en
enää ole raskaana. Raskausaika on mielestäni kulunut todella nopeasti!! Välillä
iskee paniikki, ei vielä! Mutta toisaalta odotan jo todella kovasti tulevaa
vauvavuotta😊 Mihin kaikki aika katosi? Kuin varkain,
raskausviikko vaihtui seuraavaan ja lopulta olet jo melkein täällä.
Oikeastaan olen tehnyt raskaustaivalta enemmän ja vähemmän
viimeiset puolitoista vuotta. Ensimmäisen positiivisen raskaustestin tein vuosi
sitten lokakuussa. Silloin kuvittelin olevani 12 viikkoa raskaana, ennen kuin
niskapoimu-ultrassa todettiin raskaus tuulimunaksi viime vuoden joulukuun
alulla. Kävimme läpi kivuliaan, mutta myös opettavaisen ja antoisan
toipumisjakson, ja tämä tyyppi tarttui matkaan maaliskuun lopulla.
Molemmat raskaudet ovat koetelleet minua, mutta lähinnä
henkisesti. Ensimmäinen raskaus herätti paniikin, olemmeko valmiita
vanhemmiksi, vaikka olimmekin olleet ilman ehkäisyä siihen mennessä jo
puolitoista vuotta. Ajattelin kauhulla kaikkea tulevaa! Sitä, mitä tapahtuu
omalle ajalle, saati yhteiselle ajalle, onko isimies valmis, olenko minä
valmis, millaisia kasvattajia olemme, millaiset puitteet voimme tarjota, ynnä
muuta ynnä muuta. Paniikkilista oli loputon. Meidän koti oli väärä, työt
vääriä, autot vääriä ja kaikki jotenkin enemmän tai vähemmän väärin.
Ajatuksissa kuulsi sellainen saduista saatu ydinperheen
malli (ehkä siksi, koska minulla ei koskaan ole ollut sellaista) ja loppujen lopuksi olimmekin mielestäni aika kaukana tästä (vaikkemme kai loppujen lopuksi olekaan). Kuitenkin
kun menetimme vauvamme, tai ajatuksen vauvastamme, se oli kova paikka meille
molemmille ja herätti itsenikin tajuamaan, että kyllä me olisimme sittenkin
olleet jo aivan valmiita vanhemmuuteen. Ei meidän tarvitse olla täydellisiä tai tismalleen
samanlaisia, me olimme parhaita juuri sellaisena kuin olemme ja tuomme näin
perheeseemme erilaisia asioita ja täydennämme toinen toistamme.
Tässä toisessa raskaudessa en siis olekaan murehtinut juurikaan, miten me itsekkäät ihmiset tulemme kasvatusvastuusta
selviytymään. Uskon meidän selviytyvän vallan mainiosti. Tätä raskautta
puolestaan on varjostanut menetyksen, epäonnistumisen, keskenmenon ja kuoleman pelko.
Siinä mielessä raskausaika on tuntunut tuhottoman pitkältä ajalta odottaa
milloin oma vartalo taas pettääkin minut. Olemme kuitenkin selviytyneet jo näin
pitkälle. Nyt on enää viime metrit käsillä ja sitten loppuhuipennus. Viimeiset
mahdolliset sudenkuopat ylitettäväksi, sitten olet täällä.
Toisaalta olen kyllä nauttinut raskaana olosta. Se ei ole
rajoittanut kipujen ja kremppojen puolesta elämääni juuri lainkaan. Hyvin
myöhäisille viikoille asti jaksoin touhuilla lähes entiseen malliin. Olen
pystynyt harrastamaan liikuntaa ja saanut ja eritoten jaksanut tehdä asioita,
jotka ovat tuoneet itselleni hyvää mieltä ja iloa. En ole kokenut raskauden
rajoittaneen itseltäni mitään ja kasvava vatsakin on ollut enimmäkseen
ihana. Olen nauttinut liikkeistä, etenkin hikka on mielestäni valtavan suloinen
asia. Vauvan kantaminen sisälläni on luonut minulle tiiviin siteen häneen ja
isimieskin on ollut odotuksessa mukana hellyyttävällä innolla.
Nyt tietenkin loppu viikoilla olo on käynyt valtavaksi ja
sikiön liikkeet tuntuvat lähinnä kivuliailta. Nyt ihan lopulla tuntuu aika tuskaisen pitkältä, sillä lähes kaikenlainen tekeminen alkaa aiheuttaa supisteluja, mutta synnytystä ei kuulu, ei näy. Kyllä ihmiskeho on rakennettu
niin viisaaksi, että lasketun ajan lähestyessä olen jo aivan valmis pusertamaan
tulevan ihmisenalun maailmaan.
Toisaalta on silti todettava, että taitaa
minulle jäädä raskausaikaa ikäväkin. Toivottavasti saan sen vielä joskus
toistamiseen kokea. Silloin tosin raskausaika saattaakin olla jotain ihan
muuta mitä tämä raskaus on ollut. Onneksi tästä raskaudesta jäi todella positiiviset fiilikset. Toivon
kaiken menevän loppuun saakka hyvin. Kotikin saatiin kuin saatiinkin kuntoon
ennen vauvan syntymää, vaikka jossain kohtaa asiaa uskalsin epäilläkin😊 Nyt ei puutu enää kuin vauva, TULE JO!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti