Hyvää uutta vuotta!


Tänään meillä ollaan 6 päivän ikäisiä. Kaksi yötä kotona takana. Pikkuinen tyttö on kietonut meidät pikkusormensa ympäri. Enimmäkseenhän hän asuu tissillä ja nukkuu.

Viihdyin hyvin sairaalassa kolme ensimmäistä päivää. Hoito oli erinomaista, ymmärtävää ja välittävää sekä sai apua asiaan kuin asiaan. Kahdenhengen huoneessani ei ollut huonetoveria ennen kuin viimeisenä päivänä. Sen yön jälkeen olinkin jo valmis lähtemään kotiin, vaikka he olisivat halunneet, että jäisin vielä yhdeksi päiväksi seuraamaan maidonnousua ja vauvan painoa sekä keltaisuutta. Mutta pysyin kannassani lähteä kotiin. Sairaalaympäristö muuttui huomattavasti stressaavammaksi huonetoverin myötä, kun koko ajan pelkäsi häiritsevänsä toista. Eivätkä meidän vauvat olleet ikinä samaan aikaan hereillä, joten missään kohtaa ei oikein saanut nukutuksi. Lopulta hormonihuuruissa itkin hoitajille, miten kaikki on vaikeaa, varsinkin imetys ja miten en enää pysty olemaan sairaalassa.

Maidon nousu siis kesti pitkään. Oli hilkulla ettei vauvan paino laskenut syntymäpainosta sitä 10%, jolloin oltaisiin jouduttu jatkotutkimuksiin. Toisena päivänä vauvan paino oli laskenut vähän reilut 9% ja saatiin lisämaitoa imetyksen tueksi. Sillä saatiin painoa hieman nousemaan. Kolmantena päivänä maitoa alkoi pikku hiljaa nousemaan, mutta käytettiin silti lisämaitoa tukena, koska halusin päästä seuraavana päivänä kotiin. Opeteltiin myös lypsämään ja pumppaamaan omaa maitoa. Päivällisellä sitten yhtäkkiä maito holahtikin tisseihin ja kasteli vaatteeni. Vihdoinkin😊 Imetys nyt muutoinkin on ihan oma lukunsa. Se on ollut juuri niin vaikeaa, kuin pelkäsinkin, mutta ehkä sinnikkyys palkitaan😊 Kotona kaikki onkin sujunut paljon helpommin ja painokontrollissa eilen oltiin jo vakuuttuneita, että pystyn imetyksellä takaamaan vauvan painon ensimmäiseen neuvolaan saakka.

Joten ei muuta kuin reippain mielin uuteen, erilaiseen vuoteen😊 Paljonhan tässä on kaikenlaista opettelua, mutta ollaan kyllä ihan myytyjä meidän pikku tytölle.

Ja uudenvuoden tipsi. Tinakenkien myynti lopetetaan, sillä tinan sulattaminen vapauttaa myrkkyhöyryjä huoneilmaan. Jos kuitenkin tulevaisuuden ennustaminen kiinnostaa, niin kannattaa hankkia mehiläisvahanappeja. Käyttö eroaa hieman tinakengistä.

·         Älä sulata märkää vahaa uudestaan, vaan kuivaa se ensin.

·         Turvallisinta on sulattaa vaha 75 asteen vesihauteessa. Älä koskaan kuumenna kiehuvaksi (100 astetta), sillä syttyy palamaan.

·         Jos vaha syttyy palamaan, sammuta tukahduttamalla palo palamattomalla kannella tai sammutuspeitteellä. EI VEDELLÄ, koska se roiskuu!

·         Tinakauhaa ei kannata käyttää vahan sulatukseen, sillä tina saattaa lisätä kuumuutta.

·         Pidä lapset ja lemmikkieläimet turvallisen matkan päässä sulasta vahasta.

Eli ei muuta kuin uuden vuoden viettoon. Meillä uusi vuosi onkin erilaisempi kuin koskaan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vietämme sen kotona😊 Onneksi ystäviä ja sukulaisia on ravannut synnäriltä saakka meitä tervehtimässä, niin ei olo ole käynyt mökkihöperöksi. Hyvää uutta vuotta!

1 kommentti:

  1. Onnellista uutta vuotta ja erityisesti onnea pienelle tytölle! Oma laskettu aika lähenee ja blogia seuranneena synnytyskertomus kiinnostaa kovasti mikäli haluat/jaksat sellaisen julkaista ja vaikka se ei olisikaan kovin ruusuinen (eivät ne yleensä ole). Itse olen mielessäni käynyt läpi jo kaikki mahdolliset kauhuskenaariot.

    VastaaPoista

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...