DIY: Helpot lapaset vauvalle ja hyvän joulun terveiset!


Ehdinpä vielä ennen joulua tällaisetkin tekemään😊 Helppo ohje löytyy täältä. Katsotaan mitä kaikkea tässä vielä ehtii, ennen kuin käärö saapuu! Jotakin kivaa pipon ohjetta olen metsästänyt. Yhden englanninkielisen löysinkin, katsotaan saanko siitä pipoa aikaiseksi. Vähän hankalalta vaikutti.




Toivottavasti joulupukki on kuullut toiveeni ja osallistuisi saumurin hankintakuluihin. Olen nimittäin suunnitellut opettelevani ompelemaan.  Katsotaan kuinka käy, toivottavasti saumurista ei tule yksi niistä turhista hankinnoista, joita ei ikinä käytetä😊 Onneksi niissä taitaa olla ihan hyvä jälleenmyynti arvo kuitenkin.

Toissa iltana sain ensimmäiset esimaut kipeistä supistuksistakin. Olimme kavereiden kanssa viettämässä iltaa kaupungilla, kun supistukset alkoivat. Ne kovettivat vauvan pinkeäksi kippuraksi ja lauettuaan tyyppi moukaroi niin vihaisesti mahaa, että oli oikein pideltävä navasta kiinni, ettei se repeäisi. Vähintäänkin olin varma, että saan jotain sisäisiä vammoja.

Automatka kotiin oli aivan kamala. Istuminen oli yhtä tuskaa. Kotona panadoli naamariin ja kuumaan suihkuun helpottamaan oloa.

Isimies oli aivan stressierkkinä ja pelkäsi mun synnyttävän hetkenä minä hyvänsä. Voi toinen😊 Toisaalta hurjan suloista, toisaalta hermoja raastavaa, kun toinen seisoo suihkun vieressä vahtaamassa. Jotten menettäisi hermojani, lopulta komensin isimiehen nukkumaan ja antamaan hieman yksityisyyttä. Tulisin sitten herättämään, jos häntä tarvittaisiin. Vastentahtoisesti hän siirtyi sohvalle odottamaan, koska tulen suihkusta. Lopulta supistelut rauhoittuivat ja päästiin nukkumaan😊 Seuraava päivä oli yhtä normaali, kuin kaikki muutkin päivät tähän mennessä. Ainoastaan lantion seutua särkee. Yöllä tuli taas muutamia kipeitä supistuksia, mutta vähemmän kuin toissa yönä.

Nyt ei muuta kuin joulun viettoon. Edes yhdessä asiassa lapsukaisemme totteli toiveitamme ja pysytteli jouluaattoon saakka mahassa.

OIKEIN IHANAA JOULUA <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...