Kesä äidin yllätti


Kesälomakuukausia arpoessa toukokuu on jo monena vuotena osoittautunut yhdeksi parhaimmista kuukausista. Niin tänäkin vuonna (tähän saakka), vaikkakin lähemmäs +30 asteen lämpölukemat ovat itselleni hieman liikaa.

Minulla on jo tekemistä itseni suojaamiseksi auringolta. Olen maailman huonoin käyttämään aurinkolaseja ja aurinkorasvaa, vaikka inhoan silmien siristelyä ja palan helposti. Inhoan myös hillitöntä hikoilua, pelkään syöpää ja tylsistyn nopeasti itseni grillaamiseen. Siksi paras keinoni suojautua vammoilta on pysytellä varjossa tai sisällä. Mutta muistutukseksi, myös varjossa saa uv-säteilyitä, joskaan ei tosin yhtä paljon kuin täydessä paahteessa.

No miten sitten suojata pientä vauvaa uv-kuormalta? Tärkein on, ettei altista pientä lasta liialliselle paahteelle ja suoralle auringolle tolkuttomia aikoja, eikä anna pienen ihon kärventyä. Pienille vauvoille kun ei juurikaan suositella käytettävän aurinkorasvaa, vaan iho olisi hyvä suojata vaattein. Tämä siksi, ettei pientä ihoa altistettaisi turhalle kemikaalikuormalle (tähän perustuu myös vauvojen pesu pelkällä vedellä ja muun turhan rasvojen läträilyn välttely). Entä kun jokainen vaatekappale tuntuu olevan liikaa, eikä sitä päivästä toiseen voi vain sisälläkään kökkiä? Eihän aurinko toki ole vain pahasta, saammehan siitä myös tärkeää d-vitamiinia😊

Tästä linkistä voi lukea oleellisen auringon palvonnasta mahdollisimman turvallisesti. Vaunuihin saa myös lisävarusteina hankittua uv-suojallisia vaunu- ja ratasverhoja. Ja itse ostin Lifesta tällaista fysikaalista aurinkorasvaa, joka mainostaa olevansa suunnattu myös imeväisikäisille ja jonka teho perustuu täysin luonnollisista mineraalifilttereistä. Perustelen käyttöni satunnaiskuormituksella. Mieluummin käytän aurinkorasvaa, kuin poltan vauvan ihoa, mikäli en ole varma pystynkö muuten suojaamaan häntä riittävän tehokkaasti auringolta.

Nyt ei muuta kuin nauttimaan (läkähtymään)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...