Mitä kuuluu kesäkunto?


Täytyy kyllä sanoa, että huhhuh, kyllä ne jotkut toiset vaan pääsevät helpolla, kun laihtuvat suurin piirtein pelkästä imettämisen ajattelemisesta. Niin paljon kuin itsekin olen imettänyt ja imetän edelleen, en ole tiputtanut touhulla grammaakaan. Aivan naurettavan sitkeässä ovat olleet kyllä nämä raskauskilot!

Kokonaissaldonihan oli noin +20kg, ehkä jopa rapiat, ihan viimeisinä hetkinä en tainnut käydä enää vaaálla. Sairaalaan jäi 8kg ja 12kg jäi komistamaan vartaloa. Tämähän tietenkin tarkoitti myös sitä, että eihän minulla ollut toivoakaan mahtua vaatteisiini, mutta toisaalta taas raskausvaatteet roikkuivat. Lähtöpainoni oli normaali, ehkä jopa enemmän hoikka, siksi olenkin ollut halukas jättämään itselleni muutaman kilon, en kuitenkaan 12kg! 2-3kg ei tekisi haittaa. Niinpä tein alkuvuodesta tavoitteen, että kesään mennessä se on -5kg.

Miten on mennyt? Olen liikkunut, liikkunut ja liikkunut! Osallistuin 8 kerran lantionpohjan treenikertaan, josta sai vinkkejä kotiin. Olen osallistunut 10 kerran mamijumppaan. Olen osallistunut 10 kerran bailamaman nettitreeni videoon, mitä olen uusintatallenteina tehnyt myös muulloinkin. Olen jumpannut kahvakuulalla ja lisäksi minulla on elävä 8kg punnus jonka kanssa tulee jumpattua, touhuttua ja leikittyä monta tuntia päivässä. Vauvauinnin jälkeen olen lähettänyt menninkäisen isänsä kanssa kotiin ja jäänyt itse uimaan ja vesijuoksemaan. Olen pitänyt autoni seisonnassa, jotta tulee mahdollisimman paljon hyötyliikuttua ja muutoinkin päivittäin käynyt useamman kilometrin vaunulenkillä.

Mitä tällä vaivalla sai aikaan? Tekisi mieli sanoa ei mitään, mutta silloin valehtelisin. Onhan vartaloni kiinteytynyt paljon ja muuttanut sitä kautta muotoaan. Älkääkä ymmärtäkö väärin, oikeastaan vartalo ei edes näytä ollenkaan niin pahalta, vaikka keskivartalolla onkin vielä uimarengas kesää ajatellen. Vatsarutistuksia en ole uskaltanut tehdä, sillä pelkään erkaumaa. Menninkäisen 4kk neuvolassa pyysin lähetettä äitiysfysioterapeutille, mutten edelleenkään ole saanut aikaa sinne. Ilmeisen paljon tuntuu sitten olevan ruuhkaa.

On tässä lähtenyt 4 kiloakin. Mutta liikunnasta se ei yksiään ole lähtenyt todellakaan. Pari kiloa lähti kun olin viikon verran todella kipeä ja seuraavat pari lähti sen jälkeen, kun tukkakin alkoi putoilemaan tuossa kuukausi takaperin. Tämä taitaa kertoa siis enemmänkin siitä, että pikku hiljaa hormonitoiminta alkaa palautumaan entiselleen. Edelleenkään ei kuitenkaan ole esimerkiksi menkkoja kuulunut. Niitä nyt ei tosin ole ikäväkään! Että nyt on sitten jäljellä +8kg. Seuraava tavoite on -5kg seuraavalle 5 kuukaudelle, eli lokakuun lopulle. Sitten olen tyytyväinen. Todennäköisesti saan juuri äherrettyä edelliset raskauskilot pois, kun seuraavia saa alkaa kerryttämään. Vaikka mistäpä sitä tietää, eihän sitä välttämättä enää edes raskaudu. Onneksi on sentään tuo yksi rakas pikkuinen, niin se asia olisi sitten ehkä helpompi hyväksyä.

Niin, että sellaista kesäkuntoa siis täällä😊 Vähän meni omat mielikuvat ristiin todellisuuden kanssa, kun kuvittelin että imettämällä vaan sulan takaisin vanhoihin mittoihini. Jepjep, mitä vielä. Mutta kunto on ainakin kohdillaan ja lantionpohjaa on ollut todella hyödyllistä treenata. Ennen raskautta en ollut käyttänyt suurin piirtein ajatustakaan lantiopohjanlihasten olemassaololle, vaikka urheilullinen olin ennen raskauttakin. Nyt vasta olen tajunnut, että nehän ne ovat kaiken a ja o. Koko korsetin perusta. Joten jollen mitään muuta saisi treenatuksi, niin niistä kyllä aion vastaisuudessakin pitää huolen!

3 kommenttia:

  1. Äläkä ihmeessä niitä ns perinteisiä vatsalihaksia alakaan tekemään, vaikka sulla ei edes olisi nyt erkaumaa. Kehon sidekudokset on löystyneessä tilassa edelleen ja imetyskin pitää tätä tilaa yllä joten huonossa tapauksessa erkauman voi saada aikaiseksi vasta raskauden jälkeenkin. Omat +20 kg katosivat jonnekin tässä 3-4 kuukakuden aikana, mutta keskivartalo on silti löllykkä eikä vanhat farkut mene jalkaan, kehosta on kaikki lihas kadonnut. Painon putoaminen ei siis juuri lohduta kun vanhoja vaatteita ei silti pääse käyttämään ja entistä urheilullista vartaloa ei ole kuoriutunut esiin. Itselläni erkauma on aika paha, joten esim salitreeni ym tuntuu vähän pelottavilta vielä, en ainakaan halua tilannetta pahentaa. Liikunta on siis kävelyä (ilman vaunuja aina kun mahdollista!) ja fyssarin neuvomia erkauman kuntoutusliikkeitä + kyykkyjä ilman painoja. Vaikuttaa mielialaan kun ne omat lajit on olleet ennemmän ”extremepuolella” ja vauhdikkaita. Nyt jos menisi jotain vauhdikasta tekemää niin varmasti tulisi jokin vamma. Imetyksen vaikutusta painon pudottamiseen on tutkittu ja vaikuttaisi siltä, että ei se imetys painoa pudota. Varmaan todella yksilöllistä. Omalla kohdalla vauva ja istukka painoivat yli 5 kiloa yhteensä, lapsivettä oli hurjasti ja sairaalaan jäi noin 10 kiloa. Kotona hikoilin noin viikon ajan nesteitä kehosta ja siinä viikon - kahden aikana paino putosi noin 7 kiloa, sen jälkeen alkoi pudota puolen kilon viikkotahdilla. Mutta tosiaan ei tarkoita sitä että keho olisi entisessä kiinteässä kunnossaan ja vaikka lähtöpaino on nyt sama niin entinen painava lihas on nyt kevyempää löllöä! :D mutta koitetaan pitää mielessä että synnytyksestä ei ole vielä edes puolta vuotta kulunut :) vähän armoa.
    Blogiasi on ollut kiva seurailla kun oma lapsi syntyi noin kuukautta myöhemmin. Kiva kun olet jaksanut kirjoitella!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon ja aurinkoista kesää:) Juu, näinhän se on, että itselleen on oltava armollinen ja loppujen lopuksi tuo peilikuva ei ole alkuunkaan niin pelottava, mitä viimeisilläni pelkäsin:) Ehkä joskus sitten:)
    Olen suosiolla myös jättänyt kaikki vatsarutistusjutut tekemättä. Yllättävää on ollut huomata miten monissa jumpissa, mihin vauvan kanssa olen osallistunut, kuitenkin ohjelmaan on sisällytetty vatsarutistusliikkeitä. Onneksi tuli ihan ensimmäisenä käytyä vauvapilates, joka nimenomaan oli äidin lantiopohjan treeni ja täältä sai paljon hyödyllistä tietoa ja korvaavia treenitapoja. Ja tosiaan, äitiysfyssarille aikaa odotellessa:)

    VastaaPoista
  3. Niin ja sellainen pikku lisäys vielä, mitä en varmaan tekstissä maininnutkaan, että imettäessä ei suositella aloitettavan mitään nälkädieettejä! Toki monet saattavat laihtua jo pelkästään siitä syystä, etteivät ehdi/muista syödä, mutta oman jaksamisen ja maidontulon turvaamisen kannalta on tärkeää syödä monipuolisesti ja riittävästi säännöllistä ateriarytmiä noudattaen. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Nämä rutiinit tulevat olemaan joka tapauksessa enemmin tai myöhemmin osa perhearkea, kun vauva alkaa syömään kiinteää ruokaa. <3

    VastaaPoista

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...