Ei mennyt kuin strömssössä!

Koska arki ensimmäisen vauvan (ja varmasti sitä seuraavienkin) kanssa on hieman erilaisempaa mihin normaalisti on tottunut, on sanomattakin selvää, etteivät kaikki asiat vain suju aina ihan odotetun mukaisesti. No eihän elämässä nyt tietysti muutenkaan aina kaikki mene aivan nappiin, mutta nykyisin takaiskuja tuntuu tulevan entistä useammin😊

Ensinnäkin olen poikkeuksetta lähes aina myöhässä. Varsinkin aikaiset aamut ovat täyttä tuskaa. Aamutoimiin vain syystä tai toisesta uppoaa aina paljon (PALJON!!) aikaa. Tässä on tietysti ollut opettelun paikka, sillä vihaan myöhästelyä ja kiire saa pinnani helposti kiristymään. Ärsyttää, kun joutuu tekemään sen seitsemän sorttia asioita samaan aikaan!

Ensimmäisiä kertoja ulostautuessani vauvan kanssa asunnosta, en koskaan meinannut muistaa, että saattaisi olla hyvä idea ottaa jonkin sortin hoitolaukku mukaan. Tämä on tullut opittua kantapäänkautta. Aina silloin kun et ole varautunut, lapsesi tuntuu aavistavan sen. Juuri silloin tulee ne niskakakat tai superpuklut tai jotain. Varsinkin aluksi, kun jouduin käyttämään rintakumia imetyksen tukena, manailin omaa typeryyttäni useasti. Lapsen pettymys ja äidin päänsärky oli taattu, jos kumi olikin syystä tai toisesta unohtunut kotiin. Onneksi siitä vempaimesta päästiin eroon, kun vauvan suu kasvoi ja imuote sitä myötä parani. Ei sillä, hyvä keksintö kaikkiaan, tuskin olisin ikinä päätynyt täysimetykseen ilman sitä apuvälinettä.

Yksi päivä etsin nälkääni jotain nopeaa syötävää. Olin varma, että meillä vielä eilen oli leipää, mutta suuretsinnöistä huolimatta en löytänyt viipalettakaan. Antaa olla stna, onneksi on keksejä! Koko asian unohdettuani, löysin leivät myöhemmin jääkaapin vihanneslokerosta. Äitiä on vissiin vähän väsyttänyt😊

Eräs päivä kävin ystäväni luona kylässä. Useimmiten auto toimii meidän menninkäiselle kuin häkä. Oikeastaan ei tarvita kuin turvakaukalo, kun silmäluomet alkavat jo lurpsimaan. Niin kävi nytkin, mutta jotain mystistä kuitenkin tapahtui puolessa välissä matkaa. Takapenkiltä kului jäätävää karjuntaa. Siinä sitä tietenkin alkaa äidillä otsanahkaa kiristämään. Mikä avuksi, ei sitä keskellä moottoritietä voi pysähtyäkään etsimään tuttia prkl. Neuvokas äiti käänsi radiosta volat kaakkoon, niin että takapenkkikin sen varmasti kuuli karjunnastaan huolimatta. Niin vaan kävi, että siihen meteliin se pikku menninkäinen nukahti ja äiti sai tällä kertaa huokaista helpotuksesta.

Ja sitten tietysti tapaus yövalo. Olemme saaneet lahjaksi yövalon, jota käytän iltaisin imettäessä ja nukuttaessa menninkäistä. Tämä on ollut todella hyödyllinen kapistus. Valo on juuri eikä melkein sopiva tähän tarkoitukseen! Kaikki olikin aluksi täydellistä, kunnes lamppu alkoi syttymään ja sammuilemaan miten sattuu. Muutaman päivän asiaa iltaisin kiroilinkin imetellessäni. Voi prkle, se sellainen juttu, että tää muuten lentää ihan just roskiin stna! Asiaan lopulta perehdyttyäni aloin ymmärtämään, että lampussa on jonkin sortin ajastin. Tottahan toki olin heittänyt pahvit ja ohjeet mäkeen, koska kuka nyt ei lamppua osaisi käyttää? Noh, siinähän sitä olikin ihmettelemistä, miten yhdellä ainoalla powernapilla voi vaikuttaa ajastuksen käyttöön.

Entäpäs tämä kerta. Rakas menninkäisemme oli päästänyt kunnon kakat. Siinä sitä sitten kuurattiin lavuaarissa ja ajattelin avittaa asiaa hieman käsisuihkulla, jotta saisin vauvan taipeet kunnolla puhtaiksi. Vaan eipä äiti rukalla käynyt mielessä, että vaikka hanasta tuleekin lämmintä vettä, suihkun ensisuihkaus on tietenkin kylmän puoleinen. Eipä tarvinnut osua kuin pari pisaraa varpaille ja neiti aloittaa kiljumisen koko keuhkojen voimalla. Varmasti koko kerrostalo kuuli, että meillä itketään hysteerisesti. Olin varma, että joku tekee jo lastensuojeluilmoitusta, niin hyytävä meteli nousi muutamasta tipasta kylmää vettä.

Ja tämä. Olin pukeutunut pyykkitelineeltä ottamiini puhtaisiin vaatteisiin ja ilmeisesti tapani mukaan (lapsen saannin jälkeen) olin auttamatta myöhässä sovitusta kellonajasta. Eipä siinä kiireessä ilmeisesti ollut tullut katsottua riittävän tarkasti peilistä miltä sitä tänään näyttää, kun ovesta ulostauduin. Myöhemmin vessassa käsiä pestessäni vilkaisin peilikuvaani lavuaarista. Voi helvata! Imetyshupparissani oli tissien kohdalla maitotahraläiskät, jotka eivät olleet pesusta huolimatta irronneet kankaasta. Kyllä tuore äiti sitten osaa olla edustava😊

Sitten on tietysti tusinan verran niitä kertoja, kun olet saanut vauvan juuri nukahtamaan, kunnes kämmäät jotakin. Mikä ihme siinäkin on, että juuri silloin aina lyöt varpaasi johonkin, pudotat jotain tai jokin muu asia menee vaan ihan täysin vihkoon.

Elämä vauvan kanssa ei aina ole mutkattoman helppoa, mutta onpahan ainakin jotain mitä muistella jälkikäteen. Jos siis muistaa enää mitään, sillä toisinaan tosiaan tuntuu, että muistikin on mennyt ja pää on yhtä höttöä😊