Nimiäiset -Menestys vai Fiasko?

Sarjassamme kun samaa soppaa liian monella kauhalla hämmennettiin.

Ristiäiset vai nimiäiset? Eipä luulisi enää nykymaailmassa olevan mikään täysin tavaton asia, että kaikkia lapsia ei pian syntymänsä jälkeen kasteta uskoon, vaan vähänpä taas tiesin. Meistä minä eikä isimies kumpikaan kuuluta kirkkoon, joten valintamme oli päivänselvä. Se on minun kantani uskontoon, jollakulla toisella se voi olla jotakin muuta. Tämä tästä, sillä itse en tuputa omaa kantaani muille ja toivon samaa kohtelua kanssa ihmisiltäni. En ole uskonto vastainen, mutta arvostan ajatusta, että lapsenikin saa itse valita minkä reitin tulee kulkemaan uskomisiensa kanssa ja tuen häntä siihen, mitä hän sitten valitseekaan. Neljä kappaletta menninkäiselle tulee "kummeja", että ovat sitten kyllä valmiina, mikäli joskus neitokainen haluaa kasteen itselleen suorittaa.

Nimiäisten järjestäminen oli omille vanhemmilleni ja heidän kumppaneilleen täysin hyväksyttävä ajatus, sillä myöskään oma isäni ja äitini eivät kuulu kirkkoon. Isovanhempia minulla ei ole enää hengissä, joten heidänkään kantaansa en pääse kuulemaan (ehkä ihan hyvä, ettei stressikäyrä värähdä😊). Isimiehen vanhemmillekin asia lopulta pienen pureskelun jälkeen meni jakeluun, vaikka sanaa ristiäiset ja kirkko yritettiinkin tuputtaa useampaan otteeseen. Lopulta he antoivat luovutusvoiton, vaikka he varmastikin loivat mielikuvia jostain pakanamenoista. Isomummi puolestaan meinasi tietenkin tukehtua kahviinsa ja kiirehti jo ilmoittamaan, ettei lapsi ainakaan heidän sukuunsa kuulunut, liian tummakin oli😊 Geeniperimästä vaan kun ei hevin pääse erehtymään, valitan. Lisätäkseni tähän, tulen siis kyllä isimiehen suvun kanssa hyvin toimeen, että ei tässä mitään sellaista😊

Ajatuksen muhiessa anoppilaa ehdotettiin nimiäisten vietto paikaksi. Totta kai tartuimme tilaisuuteen (hölmöjä kun olimme), koska ilmainen, tilava paikka, miksi ei. Kyllä siellä yhdet pienet ja rennot nimiäiset vietettäisiin. Vaan taas kerran sain todeta taitavani kiipetä persus edellä puuhun.

Tässä kohtaa saanen kertoa, että omat boheemihenkiset ja rennot juhlat olivat sitten niin kaukana anopin käsittämästä juhlimiskulttuurista kuin olla ja saattaa. Ja tässä kohtaahan lähdettiin siis aivan siitä jo liikenteeseen, että itselleni riittäisi vaikkapa paperilautaset kun anoppi oli kaivamassa esiin suurin piirtein perintöposliineja! Siinä sitä sitten halottiin hiuksia puolin ja toisin (ehkä muutaman hengitysharjoituksenkin kävin vessassa tekemässä), ennen kuin löysimme jonkinlaisen kultaisen keskitien asialle. Enkä halua todellakaan kuulostaa kiittämättömältä. Totta kai on ihanaa, että meitä halutaan auttaa ja vähentää meidän taakkaa pois valmisteluista, mutta toki silti haluaisimme, että juhlassa säilyisi silti meidän näköinen ilme.

Toinen ihmisille päänvaivaa aiheuttanut asia olivat lahjat. Kun me nimenomaan sanoimme, että meille saa tulla ihan ilman lahjojakin (tästä syystä en koskaan tahtonut babyshowereitakaan, vaikkakin sain silti ystäviltäni lahjoja, kiitos vaan rakkaat, vaikka ei olisi tarvinnut). En tahdo ihmisten ottavan paineita lahjoista, kyllä me kerromme sitten mitä me tarvitsemme, jos tarvitsemme. Itse esimerkiksi kerään kummilapsilleni tilille rahaa. Joo, voi näin ollen kuulostaa tylsältä, mutta itsenäistymisen kynnyksellä he saavat ne sitten käyttöönsä, eli silloin, kun sille on oikeasti paljon tarvetta. Omien mieltymysteni mukaan siis toivon lapselleni krääsän sijaan mieluummin jotain oikeasti hyödyllistä, kuten esimerkiksi yhteistä aikaa ja tekemistä tai kuten eräs ystävämme ehdotti, että alkaisi keräämään astiastoa. On tietysti sanomattakin selvää, että tavaralta on siitä huolimatta mahdoton välttyä, mutta jos sen tulon saisi edes minimoitua😊

Päivää ennen nimienantojuhlaa olimme koristelemassa ja tekemässä viime hetken valmisteluja anoppilassa. Vihdoinkin olimme kuin olimmekin saavuttaneet sellaisen linjan juhlille, joka miellytti meitä molempia. Anoppi sai kattaa ”vanhusten” pöytään vähän koreampaa posliinia ja me muut joimme muumimukeista. Ja minun valitsemat kukat ja koristukset kelpasivat lopulta anopillekin, minulle puolestaan hänen tekemät leipomukset😊 Itse asiassa oli loppujen lopuksi ihan miellyttävää, ettei minun tarvinnut vastata itse mistään leipomuksista tilauskakkumme hakua lukuun ottamatta, vaikka pidänkin leipomisesta.

Itse nimienantojuhla sujui erittäinkin mukavasti. Isäni oli ainut, joka ei ollut ottanut kuuleviin korviinsa kortissa mainittua casual pukukoodia ja saapui tällääntyneempänä paikan päälle. Se olkoon hänen tappionsa😊 Virallisempi osuus pidettiin heti alkuun tervetuliaismaljan ja isimiehen pitämän puheen myötä. Puheen lopuksi jaoimme askartelemani ”kummitodistukset”.  Menninkäiselä oli isimiehen suvussa kulkenut kastemekko päällä, koska he näin toivoivat ja oli kunnia jatkaa perinnettä ja saada meidänkin lapsen nimi kirjailluksi mekon reunaan. Puheen jälkeen kummit lukivat runoja, appiukko piti puheen ja eräs kummeista lauloi ja säesti kitarallaan meille musiikkia. Tämän jälkeen iltapäivä jatkui syödessä, kahvitellessa ja jutustellessa. Pikku menninkäinen sai rennompaa päälle ja viihdytti vieraat lävitse. Erittäin hienosti hän jaksoi koko tilaisuuden lävitse itkemättä kertaakaan, vaikka päiväunia ei malttanutkaan nukkua. Nukahtikin illalla sitten hyvin vikkelästi yöunille. Oma onnellinen lapsemme. Ihanaa, että hänellä on niin paljon rakkaita ihmisiä ympärillään.