Sairastupa vol 3

Toiset ne kertovat tarinaa, kuinka täysimetys on antanut hyvää suojaa liikkeellä olevia tauteja vastaan. Vauva on säästynyt kaikilta taudeilta ja äiti itse on ollut elämänsä kunnossa. Minä voin kertoa toisenlaista tarinaa. Alustukseksi siis, että ennen olen ollut kipeä ehkä kerran seitsemässä vuodessa, eli mielestäni melko harvoin!

Minulla on ollut vauva nyt 3,5 kuukautta, täysimettänyt olen saman ajan ja tämän on jo kolmas kerta, kun meillä ollaan kipeinä. Ensimmäisen kerran sairastimme rs -viruksen parin kuukauden iässä. Silloin sairastui ensin isimies, sitten vauva ja lopulta minä. Onneksi tauti oli silloin suhteellisen lievä, verrattuna niihin kaikkiin kauhukertomuksiin, mitä rs -viruksen sairastaneista lapsista liikkuu.

Toisella kerralla itse sairastuin mahatautiin. Tämä ei onneksi tarttunut vauvaan, vaikka niin pelkäsinkin. Ja nyt taas! Tämäkin on varmaan rs. Ainakin itselläni on perus nuhakuume oireiden lisäksi aivan sairas yskä ja oireet ovat kestäneet jo monta päivää. Rs:llehän tyypillistä on, että oireet ovat pahimmillaan 3-5 päivän paikkeilla.

Oi niitä aikoja, kun kipeänä sai maata sohvannurkassa tukka likaisena ja tuijottaa sarjoja. Nyt sairastaminen on kaikkea muuta. Tietysti pienen vauvan kanssa täytyy tehdä tätä, tätä, tätä ja tuota. Lisäksi tuntuu, ettei vauva haluaisi olla missään muualla kuin sylissä, vaikka itse haluaisin pitää sen mahdollisimman kaukana itsestäni, jottei tauti tarttuisi häneen. Turha toivo tietenkin, kun tässä samassa tautipesässä muhimme. Yhtään ei tekisi mieli ruokaa, mutta pakko vaan väkisin syödä, että pysyy maidontuotanto käynnissä. Viime tautiin erona, voin yrittää tuudittautua siihen toivon rippeeseen, että tauti tulisi lievempänä vauvalle, koska itse sairastuin siihen ensin ja elimistöni kaiken järjen mukaan pitäisi koko ajan teettää vasta-aineita tautia vastaan. Niinpä olen imettänyt, imettänyt, imettänyt ja toivonut parasta.

Kuultavissa kuitenkin on alkavaa yskää ja aivastuksia. Ei siis ole ollut helpoin alku meilläkään, kun taas saa alkaa jännittämään, millaisena tämä tauti tulee meillä esiintymään. Itselläni tänä on ainakin ollut paljon pahempi kuin viimeksi. Toivottavasti tämä ei enteile sitä, että vauvakin saa taudin paljon pahempana! Ei siis auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Onneksi on viikonloppu ja isimies tulee kotiin hoitamaan meitä. Kaikkein kurjinta on yksin pelätä pahinta, silloin mielikuvitus luo niitä kaikkein pahimpia kauhuskenaarioita vauvan sairastumisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...