Hyvää kansainvälistä imetysviikkoa!

Hyvää kansainvälistä imetysviikkoa. Täältä on mahdollista lukea tarkempaa tietoa ja statistiikkaa tämän vuoden imetysviikon teemasta. Nopeasti kerrattuna tämän vuoden teema on imetyksen merkityksestä globaalissa taistelussa eriarvoistumista, köyhyyttä ja virheellistä ravitsemusta kohtaan.

Mainittakoon nyt ihan ensimmäisenä, että ei ole tarkoitus hypettää. Itse vihaan kaikkea äärilaitapäädytystä, joten yritän sitä itsekin olla harrastamatta. Lisäksi imetys on kovin henkilökohtainen asia. Joskus jopa hyvin kipeäkin, jos se syystä tai toisesta on epäonnistunut. Ja toiset ihan tietoisesti jättävät imettämättä ja sekin on ihan ok! Yhtä kaikki, kesti imetystaival tunnin, päivän, kuukauden, vuosia, on se silti yhtä tärkeä. Tai jos valinta on ollut olla imettämättä, ei sitäkään pitäisi joutua kenellekään perustelemaan.

Oma imetystaipaleeni oli tyssätä jo heti alkuunsa synnytysosastolla. Imetyksen käynnistäminen tuntui niin mahdottoman hankalalta! Vauva roikkui tississä lähes ympäri vuorokauden, maitoa ei noussut ja imetys sattui aivan infernaalisen paljon.

Joskus kolmannen päivän kohdalla itkin kätilöille, että minä en halua imettää! Kaikki rinnanympärykset olivat mustelmilla ja rintakumista huolimatta imetys tuntui äärimmäisen hankalalta ja sattui mielettömästi. Joka imetyskerralla jouduin soittamaan hoitajan paikalle, että vauva saatiin tarttumaan kunnolla tissiin.

Vauvan imemisotetta syynättiin, mutta siinä ei tuntunut olevan mitään vikaa. Vauvan paino laski ja vauva kellastui, eikä maitoa vaan meinannut tulla, vaikka tississä roikkui kiukkuinen vauva ja sen ajan, kun ei roikkunut, yritin pumpulla nostattaa maitoa. Ai että ne päivät olivat pitkiä! Nänneihin koski niin kovasti ja näytin kokoajan törkyiseltä, kun paidan etumuksessa komeili valtavat nännivoidetahrat😊 Sitä tavaraa kului! Samoin kaalinlehtiä!

Lopulta kuitenkin maito lähti nousuun! Muistan ne onnen kyyneleet, kun paidan rinnuksille ilmestyi isot maitoläiskät. Mutta imetys sattui edelleen. Huulijänteitä syynättiin, vähän kireät, ei välttämättä tarvitsisi leikata, mutta en suostunut lähtemään sairaalasta, ennen kuin ne oli leikattu. Ja se helpottikin hieman! Imetyspolillakin kävin opettelemassa meille toimivia imetysasentoja ja vauvan asettamista rinnalle, niin että imuote olisi mahdollisimman hyvä. Siitä huolimatta jouduin käyttämään rintakumia monta viikkoa. Mietin useasti päivän aikana mikä ihme saa minut yrittämään aina uudelleen ja uudelleen. Aivan kuin jostain sairaasta kidutuselokuvasta.

Jossain kohtaa aloin kokeilemaan, miten imetys alkaisi sujumaan ilman kumia, sillä tuntui, että kumi kalvaa ja hiertää ja tekee näin ollen imetyksestä entistäkin kivuliaampaa. Aluksi tuntui, että ei tule mitään. Vauva itki ja rimpuili, eikä suostunut tarttumaan rintaan ilman kumia. Sitkeästi kuitenkin joka imetyskerran aloitin ilman kumia ja lopulta koitti kerta, jolloin kumia ei tarvittu. Ensin yksi kerta, sitten toisena päivänä toinen, sitten päivässä saattoi olla parikin onnistumista ja niin edelleen. Ja lopulta kumia ei enää tarvittu! Silloin imetys alkoi vihdoin olla mukavaa. Lopulta siis kaikkien kikkojen jälkeenkään mikään muu ei korjannut asiaa kun aika. Vihdoin parin kuukauden ikäisenä menninkäisen suu oli kasvanut sen kokoiseksi, että imetys onnistui ilman suurempia kipuja.

Paljon kyyneleitä on vuodatettu myös muista syistä. Ensimmäiset pari kuukautta tuntui, etten tehnytkään muuta kuin imettänyt. Menninkäinen oli varsinainen tissimaratoonari. Kun tehokkuutta alkoi löytymään tuli uusia ongelmia. Rintaraivareita, puremista, sähläystä, nipistelyä, repimistä mitä näitä nyt on. Joskus keinuteltiin ympäri asuntoa vauva tississä, joskus sanoin vauvalle, että jos puret vielä kerrankin, niin tämä on tässä. Mutta siitä huolimatta vaan jatkoin ja jatkoin kerta toisensa jälkeen. Jokin lajin haasteellisuudessa kuitenkin viehätti. Vaikkei imetys ollutkaan sitä seesteistä keinutuolissa keinumista, mitä olin kuvitellut. Tuntui kuitenkin niin hyvältä, kun tyytyväinen lapsi tuhisi rinnalla. Pakahduttava onnellisuuden tunne. Ja tokihan tässä myös säästyi piiitkä penni😊 Itse täysimetin 4 kuukautiseksi saakka, jonka jälkeen aloimme maistella myös kiinteitä. Toiset täysimettävät 6 kuukauden ikään saakka. 

Kiinteiden aloituksen jälkeen olen kuitenkin jatkanut imetystä, sillä maito (tuli se sitten tissistä tai pullosta) on vauvan ensisijainen ravinnonlähde vuoden ikään saakka. Ja WHO suosittaa imetystä jopa kaksi vuotiaaksi, toiset imettävät tätäkin pidempään. Yhdeksän kuukauden ikään mennessä menninkäinen on saanut korviketta vain muutamasti. Koulun aloituksen jälkeenkin imetän yhä neljästi päivässä. Kahdesti aamulla ennen kuin lähden ja kahdesti illalla ennen nukkumaan menoa. 

Imetys on yhtä luonnollinen kuin kenen tahansa syöminen, eikä asian luulisi olevan keneltäkään pois. Tähän mennessä en ole saanut kuin kerran negatiivissävyistä kommenttia imetyksestä ja tämäkin tapahtui neuvolan odotusaulassa, missä sen luulisi viimeisenä tapahtuvan. Ovat jotkut voineet katsoa pitkään, ehkä paheksuvastikin, mutta ovat pitäneet suunsa kiinni. Minusta on äärimmäisen epäkohteliasta mennä kesken imetyksen puuttumaan asiaan! Yhtä epäkohteliasta, kun itse menisin sanomaan jotakin negatiivista jollekin täysin ventovieraalle henkilölle jostakin herkästä, henkilökohtaisesta, yksilöllisestä mutta kuitenkin niin globaalista asiasta. Joten siis hyvät ihmiset, antakaa imetysrauha!