Soseet vs sormiruoka

Törmäsin taas sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa tähän äitimaailman ikuiseen kiistanaiheeseen: soseet vai sormiruoka. Asia ei henkilökohtaisesti itseäni koskettanut, mutta en oikein jaksa ymmärtää, miksi jompaakumpaa kantaa joutuu joka paikassa perustelemaan? Kun kukaan ei ole perustellusti pystynyt osoittamaan, että jompikumpi tapa on huomattavasti parempi kuin toinen, niin eikö vain ole toisten äitien valistamisen sijaan tärkeämpää katsoa, että oma lapsi saa syödyksi? Tavalla tai toisella.

Me aloitimme kiinteisiin tutustumisen 4 kuukauden isässä, koska toivoin sen tuovan hitaaseen vatsantoimintaan helpotusta, ei  esimerkiksi siksi, että haluaisin lopettaa imettämisen. Sitä nyt on turha luullakaan, sillä vauvan ensisijainen ravinnonlähde on maito (äidin tai korvike) vielä noin vuoden ikään saakka. Enkä itse vielä edes olisikaan valmis luopumaan yhteisistä tissittelyhetkistämme, jollei menninkäinen sitä itse yhtäkkiä jostain syystä päättäisi lopettaa.

Tässä iässä soseet olivat  meille ilmiselvä valinta. Tämä ei ole kenenkään somemamman tietokoneruudun takaa tekemä analyysi, vaan perustui omaan arviointikykyyni lapsestani ja hänen sen hetkisistä valmiuksistaan.  Eihän meillä edes istuttu vielä syöttötuolissa silloin. Lisäksi oli yksinkertaista tehdä yhtä laatua sosetta tai tuorekiisseliä kerrallansa. Tein aina vähän reilummin, niin, että pakastin osan ja muutoin söimme pari kolme päivää samaa ja katsoimme, aiheutuuko oireita.

Nopeasti ateriarytmimme meni 4 kertaa päivässä rytmillä niin, että aamiaisella oli hedelmä/marja, lounaalla ja päivällisellä juures/vihannes sose ja iltapalalla luumu. 5 kuukautta täyttäneenä aamupalan ja iltapalan joukkoon on tullut kaveriksi puuro. Tästä pikku hiljaa annoskoot ovat kasvaneet ja ateriat monipuoleistuneet ja nyt toteutammekin pitkälti vain samasta padasta menetelmää. En jaksa kokkailla moneen kertaan päivässä! Itse syön monipuolisesti ja terveellisesti ja usein myös viidesti päivässä, joten ruokaa tehdessä on ennen sopimattomia mausteita/muita ainesosia helppoa napata vauvalle aina annos syrjään. Tai jos teen jotain uunijuttuja, niin teen usein vauvalle omaan vuokaan hänelle sopivan annoksen.

Itse olen käyttänyt tuoreita raaka-aineita.  Olen hieman foliohattu näissä lisäaineasioissa ja lisäksi pidän myös kokkaamisesta. Mutta laadukkaita valmisruokiakin on saatavilla, mikäli ei koe kokkailua omaksi jutukseen. Kokkailu ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä. Neuvola jakaa lappuja liittyen kiinteiden aloitukseen ja näitä löytyy tarvittavat tiedot siitä, mitä missäkin iässä voi alkaa maistelemaan, kuten myös listan siitä, mitä imeväisikäisen ruokavaliossa tulee välttää. Ja mikäli ei jaa, niin saman asian pystyy löytämään helposti ja käden käänteessä internetistä. Altistamista vahvasti allergisoiville asioille kannattaa tehdä, kuten vaikkapa pähkinä, jo varhain. Tähän sopii hyvin esimerkiksi rouheet, jauhot sekä vaikkapa 100% maapähkinävoi, missä ei lisättyä suolaa/sokeria yms.

Miksi soseita ja sormiruokaa sitten verrataan? Syitä on varmasti yhtä monia kuin meitä äitejäkin. Moni vetoaa sormiruokailun helppouteen, toiset lapsentahtisuuteen, eräät yhteiseen ruokailuhetkeen you name it. Totta kai suun motoriikan ja puheen kehityksen kannalta on tärkeää, että vauva alkaa syömään myös karkeaa ruokaa ja paloja. Kuitenkin mielestäni totuus ei ole aivan näin mustavalkoinen. Tuskin monikaan syöttää pelkkiä soseita lapselleen loputtoman kauan. Ja hankaluus asiaan vielä, että kuka minkäkin hankalaksi kokee, on tuskin keneltäkään toiselta pois?

Itse en ole kokenut soseiden tekoa mitenkään enemmän työläänä, kuin mitään muutakaan ruoanlaittoa. Kaupasta valitsen vihanneksia/juureksia/hedelmiä/marjoja ja mietin oman ruokani sen mukaan. Näin me käytännössä toteutamme samasta padasta meininkiä, vaikka menninkäinen pääasiassa soseita vielä syökin. Ja rehellisyyden nimissä, kun lihat ja muut ovat lopulta ruokavaliossa, niin samalla tavalla kaiken oman arkiruokansa voi soseuttaa yhtä tavalla kuin sormiruokaillakin, eikä se varmasti ole sen hankalampaa. Ideologiat tässä vaan taitavat nyt enemmän kamppailla keskenään. Ja se, kuka parhaiten taas lastaan kasvattaa😊 Kyllä meilläkin toisinaan sormiruokaillaan. Mutta tämä vaatii itseltäni tietyn mielentilan. Ensiksi, psyykkaus siihen, ettei toinen tukehdu. Toiseksi, sotku ei haittaa -asenne. Sillä sormiruokailu vie itseasiassa päivästäni paljon enemmän aikaa vauvalta pois, sillä sen jälkeen siivo keittiössä on aivan järkyttävä! Kolmanneksi, varaudu syöttämään myös jotakin muuta, jos vatsan sijaan ruoka onkin murenina ympäri kämppää ja liiskautuneena pöytään, syöttötuoliin, omille vaatteille, vauvaan… 

Tukehtumisasiaan vielä sen verran, että ihmisen anatomia ja fysiologia on kyllä noin pääpirteittäin suunniteltu niin, että tukehtumisriski pehmeitä asioita syötäessä on pieni vauvasta lähtien. Vauva voi kakoa ja yskiä asiaan kuuluvasti. Älä työnnä sormia lapsen suuhun! Silloin tukehtumisriski vain kasvaa! Jos vauva on punainen ja yskii, hän selvittää tilannetta. Jos vauva alkaa sinertää ja on hiljaa, aloita vierasesineen poistoon suunnatut toimenpiteet. (Vauva polvelle toisen käden varaan ja viisi napakkaa iskua lapojen väliin. Soitto 112, mikäli vierasesine ei irtoa ja jatkaa 5 painallusta kahdella sormella rintakehään, 5 iskua lapojen väliin. Ja painelupuhalluselvytys, mikäli vauva muuttuu elottomaksi)

Yhteisestä ruokailuhetkestä vielä. Meillä on menninkäisen kanssa aina yhteinen ruokailuhetki, enkä koskaan (tai ainakin hyvin harvoin) ole joutunut syömään omaa ruokaani kylmänä. Toteutan sulle mulle -meininkiä, jolloin me molemmat saamme ruokamme lämpimänä. En sitten tiedä onko minulla vaan jotenkin keskimäärin helpompi vauva vai mistä puheet kylmästä ruoasta kumpuavat? Tai ettei voi syödä samaan aikaa vauvan kanssa, jos sitä joutuu syöttämään? Vaikea sanoa, kun ei ole kokemusta kuin tästä yhdestä ja hyvin on onnistuttu.😊

Kun me sormiruokailemme, yleensä meillä kulkee myös joku sose sormiruokailun rinnalla, riippuu vähän siitä, meneekö sormiruokaillessa mitään mahaan saakka. Sellaisen makustelu verkkotutin saimme lahjaksi, kun menninkäinen syntyi. Tämän avulla olemme maistelleet lähinnä erilaisia hedelmiä. Ymmärrän kyllä, miksi tällainen verkkotutti on suosittu, kun ei tarvitse miettiä tukehtumista. Vaikka tosiasiahan on, että vauvat tukehtuvat vain harvoin ruokaan, vaikka saattavatkin yskiä ja kakoa sormiruokaillessaan. Olen myös törmännyt sormiruokailukommenttiin, jossa otettiin kantaa siihen, että sormiruokailessa antaa aina vaan sitä, mitä toinen osaa/pystyy syömään. Tällä tavoin monipuolisuus kyllä saattaa kärsiä.

Joten summasummaarum, itse olen kummankin tyylin puolella ja tulen sotkemaan näitä molempia tyylejä meidän arjessa. Muut tehkööt mitä tekevät. Kaiken maailman kasvatusoppaiden ja keittokirjojen sijaan kannattaa tutkailla omaa vauvaansa. He kiinnostuvat syömisestä eri tahtiin. Toiset ovat nopeasti eteviä syöjiä toisten vasta opetellessa nielemään. Toiset vaativat sileämpää ruokaa, toiset tykkäävät mykyisestä lounaasta. Toiset tykkäävät happamasta, toiset makeasta, toiset kirpeästä. Jokainen äiti tietää parhaiten oman vauvansa mieltymykset. Ja uusia asioita opetellessa on muistettava se, ettei kukaan ole seppä syntyessään ja uusien makujen pitämiseen saattaa kulua useita ja taas useita maistelukertoja. Lapsi ei ole pilalla, sai hän sitten soseita tai sormiruokaa tai molempia. Tärkeintä on että lapsi saa monipuolista ja terveellistä ruokaa kasvunsa tueksi. Ja tavallinen kotiruoka useimmiten on juuri tällaista, joten ei tässä nyt miksikään viiden tähden michelinkokiksi tarvitse ryhtyä. 

Niin että kiitos ja anteeksi. Mutta somemaailmassa seikkaillessaan on hyvä muistaa, että itsensä vertailu muihin voi toisinaan olla melkoisen hyödytöntä. Vielä turhempaa on lähteä arvostelemaan ja suitsimaan toisten ihmisten tapoja toimia, sillä kasvatusasiat ovat monelle äidille melkoisen punainen vaate. Usein lopputulokseksi syntyykin vain kaikille valtavan paha mieli.