Voihan vatsavaivat!


Vauvan suolisto kehittyy vielä vuosia vauvan syntymästä. Toisin sanoen vastasyntyneen suolisto ei ole vielä täysin kehittynyt, mikä saattaa aiheuttaa mm. ummetusta, ripulia, kouristuksia ja ilmavaivoja. Meillä mahan ilmavaivat ovat olleet vauvan riesana siitä asti, kun sairaalasta kotiuduimme. Pienokainen ei varsinaisesti itke mahaansa, mutta pinnistelee, ähistelee ja vääntelehtii paljon, jos ilmaa on mahassa.

Ensimmäiseksi kokeilin jättää ruokavaliostani pois aineita kuten kahvin, kaalit, herneet, sipulin ja ruisleivän. Röyhtäyttämistä ei enää sairaalalla neuvottu tekemään, muuta kuin tarvittaessa, eikä meidän neidin röyhtäyttäminen oikein ota edes onnistuakseen. Hän röyhtäisee ehkä yhden kerran kymmenestä, tai sitten röyhii jo rinnalla. Siksi varsinkaan öisin en edes yritä nähdä tätä vaivaa, koska vauva ei muuta kuin herää tähän.

Ilmavaivojen hoitoon ostimme apteekista cuplaton tippoja, ja ne tuntuvat toimivan jotenkuten. Myös lahjaksi saamamme pehmonalle lämmitettävällä kauratyynyllä vauvan vatsan päällä on ollut iso apu. D-vitamiini tipat aloitettuamme vauva alkoi myös panttailemaan kakkaa. Parin päivän kakattomuus saikin aikaan valtavia vatsanväänteitä ja itkuisuutta. Tuskailin, että miten voin auttaa kärsivää pikkuista.

Googlettelin miten auttaa vauvaa kakkaamaan. Tämä saattaa kuulostaa melkoisen ällöttävältä, mutta erään erittäin toimivan vinkin voin antaa. Liukasta topsipuikko rasvalla ja pyöräytä hellävaraisesti ja varovasti peräaukolla. Jostain syystä tämä kyllä laukaisee ainakin meillä välittömästi kakkaamisrefleksin. Eräs mitä myös suositeltiin, oli ostaa apteekista mallasuutetta, mutta tätä en ole vielä kokeillut, toivottavasti ei tarvitsekaan. D-vitamiinitipatkin vaihdoin sitten suihkeeseen. Suihkeen uskotaan liukenevan paremmin ja olevan vatsaystävällisempää.

Vyöhyketerapian nimeen vannovat monet. Siksi osallistumme vauvan kanssa kolme kertaa kestävällä vyöhyketerapeuttiselle vauvahierontakurssille. Kurssipäivillä on vaihtuvat teemat ja näillä haetaan helpotusta mm. mahavaivoihin, uniongelmiin sekä flunssan hoitoon.

Hoito on tarkoitus olla miellyttävää ja rentouttavaa vauvalle. Vatsavaivoista kärsivän vauvan uskotaan hyötyvän liikkeestä ja hieronta laukaisee kehossa olevia jännityksiä. Meidän neiti ainakin nautti hieronnasta koko rahan edestä. Enkä tiedä oliko syynä hieronta vai mikä, mutta hän nukkui erinomaisen hyvin koko seuraavan yön. Tai ainahan hän nukkuu suhteellisen hyvin, mutta isä ja äiti raukka eivät nuku, sillä vauva pitää niin kovaa meteliä mahansa kanssa. Vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta siis ehdottomasti jatkoon! Tätä on tehtävä kotonakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...