Niin kuin itsekin
synnytystoivelistassani olin todennut ymmärtäväni, ettei synnytystä voi
käsinkirjoittaa etukäteen, niin nyt todella myös tiedän asian olevan juuri
näin. Pyörsin lähestulkoon joka ikisen mahdollisen toiveeni. Synnytys oli pitkä
ja haastava, mutta siitä jäi silti ihan positiivinen fiilis. Suureksi osaksi
siitä syystä, että kätilöni oli aivan loistava ja isimies erittäin hyvänä tukena, kun olin valmis sulkemaan haarani ja lopettamaan synnyttämisen siihen paikkaan. Vaikka säästyinkin traumoilta, en koe tarvetta synnyttää uudestaan ihan lähiaikoina😊 Ja kuten jo aikaisemmin totesinkin, muistan oman synnytykseni hieman liiankin kirkkaasti.
Synnytykseni oli pitkä kuin
nälkävuosi, vaikkakin ihan keskiverto ensisynnyttäjän mittapuulla, pitkä on
myös synnytyskertomus, siksi se on jaettu kahteen osaan. Paperilla synnytykseni kuulostaa kuulemma tavanomaiselta
ensisynnyttäjän synnytykseltä. Jos et halua tietää, älä lue pidemmälle😊
Synnytystä oli ennakoinut jo pari
yötä kestäneet epäsäännölliset supistelut, jotka kuitenkin laantuivat panadolin
voimalla aamuun mennessä. Jouluaaton aamuna lähdin taas tavanomaiselle tunnin
kestävälle aamulenkilleni, jonka tein joka aamu. Supisteluja tuli
epäsäännöllisesti, mutta melko kivuttomasti.
Puolen päivän aikoihin menimme
joulusaunaan. Silloin lantion seutu alkoi tuntua melkoisen kipeältä ja lonkat
paukkuivat. Sitkeästi kuitenkin aloimme valmistautua joulun viettoon
anoppilassa. Joulun vietto vauva mahassa oli ollut seuraavaksi paras toiveeni,
kun kerran vauva ei suostunut syntymään ennen joulua.
Kolmen jälkeen pääsimme
anoppilaan. Muutamia kivuliaampia supistuksia tuli todella harvakseltaan, mutta
kuitenkin niin, että välillä jouduin nousta seisomaan ruokapöydässä. Onneksi
hulina ympärillä vei ajatuksia pois kivuista. Otin myös panadolia, mutta
särkylääkkeet eivät enää auttaneet kipuun.
Joulupukki kävi kuuden jäljestä
ja lahjat oli jaettu kahdeksaan mennessä. Tällöin supistelut olivat alkaneet
käymään entistä kivuliaimmiksi, mutta tulivat vieläkin noin 2o-15 minuutin
välein. Supistelut tuntuivat lähinnä selän puolella ja istuminen oli lähes
mahdotonta. Kahdeksan jälkeen illalla päätimme siirtyä kotiin odottelemaan
mahdollista jatkoa.
Noin klo 21.00 aloin kellottamaan
supistuksia. Niitä tuli aluksi noin 10 minuutin välein. Yritin levätä, sillä
aloin olemaan lähes varma, että tämä olisi meidän yömme. Tänä yönä tulisi
lähtö. Mutta supistuksia ei pystynyt vastaanottamaan makuulta, vaan oli aina
noustava pystyyn tai pomputtelemaan jumppapallon päälle. Se siitä lepäämisestä
siis. Isimiestä käskin nukkumaan, mutta ei hänkään jännitykseltään pystynyt
nukahtamaan.
Lopulta klo 22.00 siirryin
jumppapalloineni kuumaan suihkuun lievittämään oloani. Se olikin ihanaa ja
supistukset oli paljon helpompi vastaanottaa kuumassa suihkussa. Suihkuttelin
varmaan lähemmäs kaksi ja puoli tuntia. Lopulta kun supistuksia oli tullut
säännöllisesti 3-4 minuutin välein noin tunnin ajan, päätin luopua suihkusta.
Supistukset eivät tässä kohtaa kestäneet kuin keskimäärin 30 sekuntia.
Suihkun jälkeen noin klo 00.30
viriteltiin isimiehen kanssa TENS-laite selkään ja yritin hieman syödä
iltapalaa. Supistuksia tuli nyt noin 5 minuutin välein ja kestivät keskimäärin
45 sekuntia. Kipu alkoi koko ajan voimistumaan, vaikka TENS veikin aluksi
terävimmän kärjen kivulta. Oma TENS-laitteeni oli siis clas ohlsonin halpis
malli, sairaalalta sain sitten myöhemmin elle-tensin.
Lopulta kipu alkoi käymään
sietämättömäksi ja päätimme lähteä kohti sairaalaa. Sairaalaan saavuimme noin
01.30. Minut ohjattiin käyrille, katsottiin kohdunsuun tilanne (vasta 3cm auki)
ja otettiin streptokokki (negatiivinen) sekä lapsivesitesti. Kipu tärisytti
vartaloa ja en pystynyt muuta kuin oksentamaan käyrillä maatessani. Lopulta kun
sain luvan nousta ylös, lapsivettä holahti lattialle. Se oli kirkkaan väristä
ja veristä. Tämän takia sain luvan vaihtaa sairaalavaatteet päälle ja siirtyä
suoraan synnytyssaliin.
Käyrät laitettiin taas
synnytyssalissa ja yritin vielä sinnitellä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä,
vaikka vihjailinkin jo kätilölle, että saattaisin olla halukas muuttamaan
suunnitelmiani piankin. Kätilö kuitenkin koitti kannustaa jatkamaan ilman
lääkkeitä. Otin supistuksia vastaan seisten TENS selässäni, jotain
raskauslaulun tapaista ulisten. Supistukset sattuivat aivan hitosti, eikä
tietoakaan siitä, että olisin pystynyt olemaan jotenkin rentona.
Noin klo 02.30
ammetta alettiin valmistelemaan käyttööni. Lapsivettä ja kirkasta verta sekä
pieniä hyytymiä holisi aina silloin tällöin supistusten yhteydessä ja vähän
väliä jouduin pyytämään apua siteiden vaihtoon.
Amme oli aluksi pienoinen
pettymys. Itse harrastan lähinnä tulikuumia suihkuja, joten haalean lämmin vesi
ei oikein ollut minun makuuni. Lisäksi amme oli niin pieni, että siinä oli
hankala löytää hyvää asentoa ja puolet vartalosta oli pinnan yläpuolella
jäätymässä. Isimies ratkaisi kuitenkin ongelman suihkuttelemalla päälleni
lämmintä vettä ja näin lopulta viihdyin melkein pari tuntia ammeessa. Vain
välillä käytiin ottamassa uutta käyrää vauvan sykkeistä ja kehotettiin olla
suihkuttamatta liian kuumaa vettä, ettei liika lämpö häiritse vauvan lämpöjä.
Klo 4.30 olen tullut ammeesta
takaisin synnytyssaliin, koska supistukset ovat käyneet sietämättömän kipeiksi.
Sisätutkimuksessa olen kuitenkin edelleenkin vasta 4cm auki. Selkääni
viritellään sairaalan TENS-laite, joka on paljon voimakkaampi kuin omani. Se
tuntuu lähinnä epämiellyttävältä ja boost-nappi, jota käytetään supistuksien
aikana, lähinnä sattui hitosti. Kätilö kysyy haluanko ilokaasua. Epäröin
hetken, koska olen kuullut, että ilokaasu aiheuttaa joillekin huonoa oloa. Pelkään alkavani taas oksentamaan, mutta päätän kuitenkin
kokeilla, koska en selviä ilmankaan. Ilokaasu säädetään ensin aivan
miedoimmalle ja tuo, jollei nyt todellakaan helpotusta, niin ainakin muuta
ajateltavaa supistusten ajaksi. Siitä eteenpäin ilokaasu onkin paras ystäväni
aina ponnistusvaiheeseen saakka. En tiedä hengitinkö sitä missään kohtaa oikein, koska en koko synnytyksen aikana tullut siitä mihinkään kummalliseen pöhnään, mutta ainakin psykologista helpotusta se tuntui tuovan.
Tästä tilanteesta on siis vielä pitkä ja entistä haastavampi matka itse lapsen syntymään, joten tarina jatkuu seuraavassa osassa. Synnytyskertomuksen loppuosa on jo loppusuoralla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti