Synnytyskertomus Osa1

Niin kuin itsekin synnytystoivelistassani olin todennut ymmärtäväni, ettei synnytystä voi käsinkirjoittaa etukäteen, niin nyt todella myös tiedän asian olevan juuri näin. Pyörsin lähestulkoon joka ikisen mahdollisen toiveeni. Synnytys oli pitkä ja haastava, mutta siitä jäi silti ihan positiivinen fiilis. Suureksi osaksi siitä syystä, että kätilöni oli aivan loistava ja isimies erittäin hyvänä tukena, kun olin valmis sulkemaan haarani ja lopettamaan synnyttämisen siihen paikkaan. Vaikka säästyinkin traumoilta, en koe tarvetta synnyttää uudestaan ihan lähiaikoina😊 Ja kuten jo aikaisemmin totesinkin, muistan oman synnytykseni hieman liiankin kirkkaasti.

Synnytykseni oli pitkä kuin nälkävuosi, vaikkakin ihan keskiverto ensisynnyttäjän mittapuulla, pitkä on myös synnytyskertomus, siksi se on jaettu kahteen osaan. Paperilla synnytykseni kuulostaa kuulemma tavanomaiselta ensisynnyttäjän synnytykseltä. Jos et halua tietää, älä lue pidemmälle😊

Synnytystä oli ennakoinut jo pari yötä kestäneet epäsäännölliset supistelut, jotka kuitenkin laantuivat panadolin voimalla aamuun mennessä. Jouluaaton aamuna lähdin taas tavanomaiselle tunnin kestävälle aamulenkilleni, jonka tein joka aamu. Supisteluja tuli epäsäännöllisesti, mutta melko kivuttomasti.

Puolen päivän aikoihin menimme joulusaunaan. Silloin lantion seutu alkoi tuntua melkoisen kipeältä ja lonkat paukkuivat. Sitkeästi kuitenkin aloimme valmistautua joulun viettoon anoppilassa. Joulun vietto vauva mahassa oli ollut seuraavaksi paras toiveeni, kun kerran vauva ei suostunut syntymään ennen joulua.

Kolmen jälkeen pääsimme anoppilaan. Muutamia kivuliaampia supistuksia tuli todella harvakseltaan, mutta kuitenkin niin, että välillä jouduin nousta seisomaan ruokapöydässä. Onneksi hulina ympärillä vei ajatuksia pois kivuista. Otin myös panadolia, mutta särkylääkkeet eivät enää auttaneet kipuun.

Joulupukki kävi kuuden jäljestä ja lahjat oli jaettu kahdeksaan mennessä. Tällöin supistelut olivat alkaneet käymään entistä kivuliaimmiksi, mutta tulivat vieläkin noin 2o-15 minuutin välein. Supistelut tuntuivat lähinnä selän puolella ja istuminen oli lähes mahdotonta. Kahdeksan jälkeen illalla päätimme siirtyä kotiin odottelemaan mahdollista jatkoa.

Noin klo 21.00 aloin kellottamaan supistuksia. Niitä tuli aluksi noin 10 minuutin välein. Yritin levätä, sillä aloin olemaan lähes varma, että tämä olisi meidän yömme. Tänä yönä tulisi lähtö. Mutta supistuksia ei pystynyt vastaanottamaan makuulta, vaan oli aina noustava pystyyn tai pomputtelemaan jumppapallon päälle. Se siitä lepäämisestä siis. Isimiestä käskin nukkumaan, mutta ei hänkään jännitykseltään pystynyt nukahtamaan.

Lopulta klo 22.00 siirryin jumppapalloineni kuumaan suihkuun lievittämään oloani. Se olikin ihanaa ja supistukset oli paljon helpompi vastaanottaa kuumassa suihkussa. Suihkuttelin varmaan lähemmäs kaksi ja puoli tuntia. Lopulta kun supistuksia oli tullut säännöllisesti 3-4 minuutin välein noin tunnin ajan, päätin luopua suihkusta. Supistukset eivät tässä kohtaa kestäneet kuin keskimäärin 30 sekuntia.

Suihkun jälkeen noin klo 00.30 viriteltiin isimiehen kanssa TENS-laite selkään ja yritin hieman syödä iltapalaa. Supistuksia tuli nyt noin 5 minuutin välein ja kestivät keskimäärin 45 sekuntia. Kipu alkoi koko ajan voimistumaan, vaikka TENS veikin aluksi terävimmän kärjen kivulta. Oma TENS-laitteeni oli siis clas ohlsonin halpis malli, sairaalalta sain sitten myöhemmin elle-tensin.

Lopulta kipu alkoi käymään sietämättömäksi ja päätimme lähteä kohti sairaalaa. Sairaalaan saavuimme noin 01.30. Minut ohjattiin käyrille, katsottiin kohdunsuun tilanne (vasta 3cm auki) ja otettiin streptokokki (negatiivinen) sekä lapsivesitesti. Kipu tärisytti vartaloa ja en pystynyt muuta kuin oksentamaan käyrillä maatessani. Lopulta kun sain luvan nousta ylös, lapsivettä holahti lattialle. Se oli kirkkaan väristä ja veristä. Tämän takia sain luvan vaihtaa sairaalavaatteet päälle ja siirtyä suoraan synnytyssaliin.

Käyrät laitettiin taas synnytyssalissa ja yritin vielä sinnitellä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, vaikka vihjailinkin jo kätilölle, että saattaisin olla halukas muuttamaan suunnitelmiani piankin. Kätilö kuitenkin koitti kannustaa jatkamaan ilman lääkkeitä. Otin supistuksia vastaan seisten TENS selässäni, jotain raskauslaulun tapaista ulisten. Supistukset sattuivat aivan hitosti, eikä tietoakaan siitä, että olisin pystynyt olemaan jotenkin rentona.

Noin klo 02.30 ammetta alettiin valmistelemaan käyttööni. Lapsivettä ja kirkasta verta sekä pieniä hyytymiä holisi aina silloin tällöin supistusten yhteydessä ja vähän väliä jouduin pyytämään apua siteiden vaihtoon.

Amme oli aluksi pienoinen pettymys. Itse harrastan lähinnä tulikuumia suihkuja, joten haalean lämmin vesi ei oikein ollut minun makuuni. Lisäksi amme oli niin pieni, että siinä oli hankala löytää hyvää asentoa ja puolet vartalosta oli pinnan yläpuolella jäätymässä. Isimies ratkaisi kuitenkin ongelman suihkuttelemalla päälleni lämmintä vettä ja näin lopulta viihdyin melkein pari tuntia ammeessa. Vain välillä käytiin ottamassa uutta käyrää vauvan sykkeistä ja kehotettiin olla suihkuttamatta liian kuumaa vettä, ettei liika lämpö häiritse vauvan lämpöjä.

Klo 4.30 olen tullut ammeesta takaisin synnytyssaliin, koska supistukset ovat käyneet sietämättömän kipeiksi. Sisätutkimuksessa olen kuitenkin edelleenkin vasta 4cm auki. Selkääni viritellään sairaalan TENS-laite, joka on paljon voimakkaampi kuin omani. Se tuntuu lähinnä epämiellyttävältä ja boost-nappi, jota käytetään supistuksien aikana, lähinnä sattui hitosti. Kätilö kysyy haluanko ilokaasua. Epäröin hetken, koska olen kuullut, että ilokaasu aiheuttaa joillekin huonoa oloa. Pelkään alkavani taas oksentamaan, mutta päätän kuitenkin kokeilla, koska en selviä ilmankaan. Ilokaasu säädetään ensin aivan miedoimmalle ja tuo, jollei nyt todellakaan helpotusta, niin ainakin muuta ajateltavaa supistusten ajaksi. Siitä eteenpäin ilokaasu onkin paras ystäväni aina ponnistusvaiheeseen saakka. En tiedä hengitinkö sitä missään kohtaa oikein, koska en koko synnytyksen aikana tullut siitä mihinkään kummalliseen pöhnään, mutta ainakin psykologista helpotusta se tuntui tuovan.

Tästä tilanteesta on siis vielä pitkä ja entistä haastavampi matka itse lapsen syntymään, joten tarina jatkuu seuraavassa osassa. Synnytyskertomuksen loppuosa on jo loppusuoralla!