Niin on kuukausi vierähtänyt ja
olemme onnistuneet pitämään lapsen A. hengissä ja B. suhteellisen tyytyväisenä
(vaikka tämä toki taitaakin olla lähinnä tempperamenttipiirre). Meillä kun ei kummallakaan ollut aikaisempaa kokemusta näin pienistä vauvoista tai vauvoista
ylipäätänsä. Ellei nyt tietysti lasketa mukaan satunnaisia sylittelyjä, milloin
itkemään alkaneen vauvan on voinut tyrkätä takaisin äidilleen. Nyt olin itse se
äiti😊
Miten vauva sitten rauhoitetaan? Jos nyt totta puhutaan niin ei aavistustakaan. Sylissä olo, hytkyttely, juttelu, kuiva vaippa, jumppapallo,
tutti… nämä toimivat välillä. Vakavampaan itkuun ei toimi kuin tissi. Eikä se
vauva ole oikeastaan paljon muuta tuntunut tarvitsevankaan. Lämmintä syliä, kuivaa
vaippaa, hellää hoitoa, unta ja paljon (PALJON!) tissiaikaa. Vielä kun lelutkaan eivät juuri kiinnosta, vain värit ja muodot.
Nyt kuukauden iässä tuntuu, että
vauvan silmät ovat auenneet uudella tavalla ja ympäristö on alkanut kiinnostaa
kovasti. Iltaisinkin nukuttamisen on nykyään tapahduttava pilkkopimeässä
makuuhuoneessa, kun ennen pystyi katsomaan edes telkkaria samalla. Nyt jos
erehtyy tarjoamaan virikkeitä, niin voi olla varma, ettei vauva hevillä
nukahda.
Omassa pinnasängyssään vauva ei vielä toistaiseksi ole kovinkaan
montaa kertaa nukkunut. Satunnaisia päikkäreitä vain, mutta nekin useimmiten sujuu kaukalossa, vaunuissa tai sohvalla. Kelarasia sen sijaan on ollut melkoisessa suosiossa. Ja
ellei se ole kelvannut, niin sohvan nurkka vilttiin ja imetystyynyyn
kietaistuna isin tai äidin kainalossa on viimeistään rokannut.
Mistä meidän menninkäinen pitää?
Lämmin vesi! Se varmasti muistuttaa kovasti kohtua. Hän nauttii kovasti, kun
pääsee joko suihkuun, peppupesulle tai kylpyyn. Kylmä vesi, tai vaikkapa kylmät
kädet iholla, puolestaan ovat varma huudon paikka. Eikä minkään pikkuhuudon vaan hysteerisen kiljunnan. Neukkutäti sai kuulla
kunniansa kun meni koskemaan vauvaan liian kylmillä käsillä.
Hoitopöydällä köllöttely,
pierujumppa, mahallaan olo ja hieronta ovat myös pop. Vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta on ihanaa ja kaikkein kivointa on kuunnella muiden vauvojen huutoa. Tai jotain muuta meteliä. Silloin ei tarvitse pienen vauvan itse äännellä.
Liberoperhosen rapisevat siivet ja
makuuhuoneen tapetti myös kiinnostavat kovasti. Turvakaukalo, auton tasainen
hurina ja vaunulenkit saavat meidän menninkäisen simahtamaan joka kerta.
Isimiehen höpöhöpö jutut saavat vauvan harjoittelemaan hymyilyä, vaikkakin
enimmäkseen uskonkin hymyjen vielä olevan pelkästään refleksejä. Hymynkare
ilmestyy toisinaan myös unissaan ja tissihuikan jälkeen äidin masun päällä
köllötellessä.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin.
Toistaiseksi vauvavuosi on alkanut rauhallisissa merkeissä, eikä vauva ainakaan vielä ole onnistunut uuvuttamaan tuoreita vanhempia, vaikka vauvavuoden rankkuudesta aina varoitellaankin. Päinvastoin. Aika
kuluu siivillä. Oikein hirvittää että minivauvasta onkin kasvanut jo aikasta typykkä. Enää hän ei edes näytä pelkästään pikkuvauvalta, vaan enemmänkin itseltään. Aika menee liian nopeasti! 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti