I know that you can´t see me,
but trust me, i´m just here.
Although i´m up in heaven,
my love for you will stay.
I see you cryingg, calling my name,
I want so much to lick your face and
ease your pain.
R.I.P
Kävin tänään saattamassa rakkaan koiran haudan lepoon. Hän oli ollut hoidossa isälläni, koska olin pari viikkoa eri paikkakunnalla töissä. Keväinen ärhäkkä syöpä oli uusinut tänä aikana ja käynyt sisäelinten kimppuun. Onneksi ehdin nähdä hänet ja saattaa viimeiselle matkalle. Kun näin hänet, hän innostui niin, mutta väsähti saman tien syliini. Hengitäminen oli vaikeaa ja askel horjui. Tiesin sen olevan menoa nyt. Vaikka sen miten tietäää, että elämä on lyhyt ja kuolema vie lopulta meidät kaikki, niin joka kerran se järkyttää yhtä paljon. Voi luopuminen, miksi se on niin pirun tuskallista.
Noh, nyt tuleva ultra stressaa ehka aivan aavistuksen vähemmän. Nyt kun meiltä on jälleen viety jotain todella rakasta, niin ehkä olisimme ansainneet jotakin positiivisia uutisia seuraavaksi.
Blogi alkoi odottavan äidin mietteistä menneisyydestä, nykyisyydestä sekä tulevaisuudesta. Tarina jatkuu kurkistuksena erään perheen vauvavuoden arkeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Häähumua korona-arjen keskellä?
Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...
-
Odotusaikana kuvittelin, kuinka puen mahdollisen tyttölapsen hepeneisiin ja röyhelöihin, mutta todellisuus on ollut melko toisenlainen. ...
-
Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Ja niin se taitaa vähän olla omallakin kohdalla, että mieli on alkanut käydä malttamattomaksi. Toisaa...
-
Minä fanitan kaukalopusseja todella kovasti. Ostin raskausaikana alennusmyynneistä talvipussin turvakaukaloon ja se on ollut yksi parhai...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti