Olen pohtinut paljon sitä, kuinka raskaana olevien sanotaan
hehkuvan. Raskaana olevat naiset alkavat kuulemma näyttämään terveemmiltä ja hehkuvammilta, kun verenvirtaus kasvaa ja ihosuonet laajenevat. Olen yrittänyt tarkkailla itseäni peilistä, mutta en ole löytänyt tätä
hehkua itsestäni. Alkuraskaus toi ainakin itselleni hormonaalisia iho-ongelmia kaulan
alueelle. Noh, onneksi sinne, sen sai hyvin peitettyä huivilla. Nyt toisen kolmanneksen aikaan näppylät ovat alkaneet pikkuhiljaa rauhoittumaan. Eivät
toki ole hävinneet kokonaan, mutta kehtaan jo kulkea ilman kaulahuivia kesähelteellä (tosin hellettä on ollut vähän vähemmän puoleisesti). Hormonien vaikutuksesta kasvoihin on myös ilmestynyt pisamia ja muita tummempia alueita suojakerrosrasvauksesta huolimatta. En ole vielä päättänyt pidänkö niistä vai en.
Vartalokin on alkanut muistuttamaan raskaana olevan naisen
vartaloa, vaikka painoa ei ole tullut juuri nimeksikään lisää. Joku aika takaperin neuvolassa mitattiin tulleen vähän reilut 2kg lähtöpainosta. Tämä on kyllä
jopa hieman outoa, sillä syön mielestäni aivan sairaasti. Ruokavaliooni oli
eksynyt asioita, kuten suklaa ja jäätelö, jotka eivät sinne normaalisti ole
kuuluneet. Myös rasvainen ruoka maistuisi hyvältä. Olen aina pitänyt paljon ruuan
valmistuksesta ja tuoreista raaka-aineista, mutta alkuraskaudessa en vain millään olisi jaksanut kokata
itselleni mitään. Onneksi rasvainen ruoka saa oloni närästämään ja oksentamaan.
Tämä hillitsee hyvin halut piipahtaa kerrosburgerilla. Myös useimmilla
eineksillä oli saman tyylinen reaktio. Eniten harmittaa se, että alkuraskaudessa löytämäni mariannejäätelö maistuu tätä nykyä aivan kököltä.
Kaikkein eniten nautin rintojen kasvusta. Ruumiinrakenteeni on
aina ollut melko poikamainen, joten kun rintani kaksinkertaistivat kokonsa,
olin vain onnellinen. Niin oli isimieskin, vaikkei tietenkään asiaa myöntänytkään.
Myös vatsa on pömpähtänyt esiin. Se tosin on ollut esillä jo todella aikaisin, joskus viikon 8 jälkeen. Tiedä sitten oliko se sitä niin sanottua
alkuraskauden turvotusta, vai mitä, mutta raskausmahalta se minusta näytti ja
näyttää edelleen. Itse en vatsankasvuun juuri edes kiinnitä huomiota, mutta
isimies asiasta aina huomauttaa tullessaan viikonloppuisin kotiin työmaaltaan. Reisiini tosin on kauhukseni etsiytynyt selluliittia, mutta Liiku läpi raskauden -kirja tiesi kertoa, että nämä ovat tulevat imetysvarastoni. Todella toivon niin, vaikken itseäni pidäkkään minään turhamaisuuden esikuvana.
Mikä parasta, eräänä aamuna havahduin siihen, että en ole
oksentanut pian viikkoon. Ja totta tosiaan, yhtäkkiä tunsin olevani paljon
pirteämpi kuin kuukausiin. Vihdoin jaksoin innostua entiseen tapaani uusista ja
vanhoista asioista. Koomapotilas itsessäni väistyi ja vihdoinkin sain jopa jotain aikaiseksi. Yhä edelleen oksentelen silloin tällöin, varsinkin jos syön
jotain väärää, joka pistää närästämään. Joskus muutoinkin. Kärsin myös
ajoittaisesta huimaamisesta ja alhaisesta verenpaineesta, mutta näitä oireita
voin jopa sietää, sillä ne eivät saa vätystelemään koko päiväksi peiton alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti