Isyydentunnustus ja muuta perjantaikivaa

Tänään olimme isimiehen kanssa neuvolassa isyydentunnustuksessa. Pikku hiljaa on käynyt konkreettisemmaksi ja konkreettisemmaksi se, että masuasukin aika alkaa käymään vähiin ja pian hänen olisi määrä selviytyä vatsani ulkopuolella. Jännittävää😊 Muutamat kanssani samaan aikaan odottavat henkilöt ovat jo saaneet viitteitä tulevasta synnytyksestä ja periaatteessa onkin mahdollista, että vauva voi syntyä milloin tahansa. Seuraava aika neuvolaan on kolmen viikon päästä ja sen jälkeen siellä kuulemma saakin käydä sitten lähes viikoittain. Onneksi kesäsijainenkin on vaihtunut ja nykyinen terveydenhoitaja vaikuttaa lähes yhtä mukavalta kuin aivan ensimmäinen neuvolakontaktinikin. On paljon mukavampi asioida neuvolassa, kun asiat klikkaa hoitajan kanssa.

Synnytykseenkin olen jo ehtinyt perehtymään, mutta siitä lisää tuonnemmin. Isimies kylläkin sanoi, että ehkä on käytävä kotonakin keskustelua synnytyksestä, niin että hänkin saisi siitä jonkinnäköisen kuvan. Nyt koko tuleva synnytys on ollut lähinnä oma projektini, ihan vain jo siitäkin syystä, että isimies ei fyysisesti pysty jakamaan kiinnostustaan synnytykseen kanssani välimatkamme takia. Tietysti yritän puhelimen välityksellä pitää häntä tietoisena asioista. Mutta eihän se nyt ole sama asia, kuin vaikkapa käydä synnytyssairaalassa tutustumassa paikan päällä.

Tänään oli myös hauskanen ja omaa arkea läheltä liippaava otsikko päivän lehdessä. Nimittäin pitkät työmatkat voivat jopa parantaa ihmissuhteita. Virolainen Keiu Telve on valmistelemassa väitöskirjaansa, johon on tutkinut virolaisten työmatkalaisten elämää. Jutun voin ainakin omalta kohdaltani allekirjoittaa. En esimerkiksi muista, milloin viimeksi oltaisiin isimiehen kanssa riidelty (vaikka kunnon riita toisinaan puhdistaakin hyvin ilmapiiriä). Kun toinen ei ole koko ajan siinä saatavilla, ei hän ärsytä ollenkaan samalla tavalla ja yhteistä aikaa osaa jotenkin enemmän arvostaakin. Mutta täytyy silti muistaa eräs tosiasia, se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Tietysti on hetkiä ja tilanteita milloin toivoisi toisen olevan läsnä. Silloin vain yritämme jakaa tukemme ja läsnäolomme virtuaalisesti, ei siinä paljon muutakaan voi.

Ja jotta tämä perjantai olisi vieläkin parempi, saimme hakea puusepältä tilaamani parvisängyn, joka oikeasti oli jopa paljon (PALJON!) hienompi, kun ikinä olin uskaltanut toivoakkaan😊 Vielä kun saadaan se kasaan, niin voi alkaa tuoda varastosta vauvan tavaroita sisälle. Pikku hiljaa alkaakin jo sormet syyhyämään, että pääsisi pesemään ja viikkaamaan pieniä vauvan vaatteita ja muutenkin laittamaan kaiken valmiiksi pientä tuhisijaa varten. Hauskaa viikonloppua!