Äidiksi kasvaminen

Tuleva äitiys on alkanut mietityttämään itseäni kovasti. Toisaalta on kovin vaikeaa ajatella, millaista elämä tulee olemaan oman pienen vauvan kanssa. En ole koskaan ollut mikään hullun lapsirakas ihminen, vaikka lapsista pidänkin. Kummilasten ja muiden lasten tapaaminen on ollut mukavaa, mutta myös yhtä mukavaa on ollut palata omaan ihanaan arkeen, johon ei ole lapsia kuulunut. Minulle on kerrottu, että kun oman lapsen saa, kyllä se sitten tuntuu ihan erilaiselta. Toivottavasti, mutta jännä ajatella, että miltä se sitten voisi tuntua😊 Vastuun siirtyminen itsensä huolehtimisesta, jonkun toisen hyvinvoinnista huolehtimiseen jännittää, vaikka olemmekin valmiita siihen.

Olemme aina viettäneet kovin liikkuvaista ja sosiaalista elämää. Teemme asioita isimiehen kanssa yhdessä (kun meillä on aikaa), mutta olemme alusta asti olleet myös kaksi vapaata yksilöä, jotka ovat saaneet vapaasti toteuttaa itseään. Eli olemme aina tehneet paljon asioita myös erikseen. Nautin itseni kehittämisestä ja opiskelen mielelläni uusia asioista. Liikunta on ollut itselleni myös hyvin tärkeää ja siihen olen uhrannut viikosta paljon aikaani. Olen matkustellut mielelläni niin isimiehen kanssa, kuin ilman isimiestäkin. Muutenkin esim. extempore viikonloppumatkat toiselle paikkakunnalle eivät koskaan ole saanut itseäni kieltäytymään. Olen aina ollut halukas kokeilemaan uusia asioita.

Nyt kuitenkin asiat taitavat hieman muuttua. Nyt ainakin aluksi. Olen kyllä tehnyt hieman liikuntaan liittyviä suunnitelmia ystävieni kanssa. On mm. tapahtumia mihin haluan osallistua ja vauva saa sitten mennä siksi aikaa hoitoon. Ensimmäisen kerran kieltäydyin ulkomaan matkasta, kun ystäväni ehdotti viikonloppumatkaa keväälle. Kevät tulee kuitenkin liian pian. Mutta ehkä syksyllä? Katsotaan.

Tuskin tulen haluamaan kotiäidin elämää äitiysloman jälkeen. Eihän sitä tietenkään voi tietää, mutta voisin kuvitella haluavani jo jotakin muutakin tekemistä itselleni. Työn tekeminen on aina ollut minulle tärkeää, joten joko etsin itselleni uuden työn tai pyrin ainakin opiskelemaan. Vapaaehtoistyöstäni jo sanottiinkin, että olen aina tervetullut sinne myös äitiyslomalla. Vauvan voi ottaa mukaan esim. kantoliinassa.

Isimies on talven kanssani kotona, joten silloin itselläni on helppoja mahdollisuuksia toisinaan hengähtää vauva-arjestakin. Keväällä hän taas lähtee toiselle paikkakunnalle töihin ja hänestä tulee viikonloppuisä. Tukiverkkoa meillä kuitenkin on lähellä, joten uskon saavani apua vauvan kanssa, silloin kun sitä tarvitsen. Nykyään myös neuvolasta pitäisi saada ennalta ehkäisevää palvelua lapsiperhearkeen. Eräs ystäväni ainakin on saanut perhetyöntekijän, joka käy vauvan kanssa olemassa pari tuntia silloin tällöin, että kahden lapsen totaali yksinhuoltaja saa hieman aikaa itselleen.

Mietityttää myös se, miten tulen kestämään väsymystä. Olen aina arvostanut riittävää unta ja pyrkinyt pitämään kiinni siitä, että nukun 8 tuntia päivässä, sillä se on se aika, jonka jälkeen koen olevani parhaimmillani koko päivän. Kai kaikkeen sitten tottuu. Myös väsymyksen tuomat mielialavaihtelut jännittävät. Tuleeko minusta kiukkuinen ja vihainen? Toivottavasti ei, sillä koko raskaus on kulunut uskomattomassa zen-tilassa.