Etäsuhteen pulmatilanteita

Tässä raskauden viime metreillä on etäsuhde toisinaan alkanut tympäännyttämään. Ei kuitenkaan pahasti, sillä raskaus on ollut äärimmäisen helppo ja olen pysynyt toimintakykyisenä ja aktiivisena koko raskauden. Muutama juttu kuitenkin ärsyttää.

Remontit. Ne asiat joiden toivoisin olevan valmiita vauvan tuloon mennessä, mutta en pysty toteuttamaan niitä itsekkään. Ymmärrän että viikonloppuisän rooli ei ole helppoa, kun väsyneenä palaa viikon töistä perjantai-iltana ja sunnuntaipäivällä jo pitää taas lähteä takaisin. Eihän siinä paljoa aikaa jää ja muutakin olisi kiva tehdä. Itselläni vain on sellainen paha ajattelutapa, että asiat kuntoon mieluiten nyt kuin joskus. Siksi loputon kaaos, joka tuntuu edistyvän liian hitaasti, saa itseni toisinaan kiehumaan sisäisesti.

Kotiaskareet. Minä pidän kodinaskareista ja pakko rehellisyyden nimissä myöntää totuttaneeni isimiehen liian hyvään palvelutasoon. Mutta karu tosiasia nyt vain on se, että teen satakertaa parempaa ruokaa ja siivoan tehokkaammin ja paremmin, kuin hän. Jos tässä jäisi odottelemaan milloin toinen tajuaa tarttua mopinvarteen, asunto hukkuisi sontaan. Nyt toisinaan olisi kuitenkin kiva, jos joku silloin tällöin viitsis passata raskaana olevaa naistaan. Muutaman sadan kilometrin päästä se on kuitenkin hieman hankalaa.

Hemmottelu. Olisihan se kiva, jos joku joskus hieroisi kipeää selkää tai turvonneita jalkoja. No onneksi minulla on kotona foamroller, olikin pitkään aktiivisessa käytössä ja jalkapohjia voi hieroa vaikkapa tennispallolla. Tämä oli myös hyvä syy varata aika raskausajan hierontaan😊

Ja rehellisyyden nimissä on sekin sanottava, että eipä tässä kai auta valittaa, kun yllä olevaa listaa katselee. Selviän etäsuhteesta aika vähällä, kun verrataan vaikkapa isimieheen. Hän on kaukana perheestä, ystävistä ja harrastuksista, eikä hän ole pystynyt osallistumaan raskauteen niin kuin olisi itse toivonut. Jos minulle tämä etäsuhde aiheuttaa enimmäkseen fyysisiä pulmia, niin isimiehelle se on henkinen pattitilanne.

Onneksi pian on talvi ja hän tulee muutamaksi kuukaudeksi kotiin. Saimme myös iloisia uutisia, että ensi vuonna isimiehen työpiste saattaisi sijaita lähempänä kotia. Tätä kyllä valtavasti toivomme, vaikka olinkin asennoitunut ”yksinhuoltaja” arkeen. Isimiehellehän tämäkin olisi ollut inhottava vaihe olla kaukana töissä, koska lapset ovat kuitenkin vain niin hetken aikaa pieniä.