Lantiopohjanlihakset ja raskausajan liikunta

Mä olen aina ollut enemmän ja vähemmän urheilullinen ihminen. Olen aina ollut hoikka ja suht hyvä kuntoinen, eikä mieleeni koskaan ole tullut, että lihaksissani saattaisi olla jotakin vikana. Ei ennen kuin oksentaessani pissasin housuun! Isimies meinasi kuolla naurusta. Mua luonnollisesti nauratti vähän vähemmän. Aluksi tietty olin varma, että se oli jotain muuta ja vaarallista, mutta kyllä, pissaa se oli. Mitä?? Ja ei kun googlettamaan. Ja syykin löytyi. Nimittäin lantionpohjan lihakset. Ne kannattelevat lantion elimiä, kuten kohtua, virtsarakkoa, emätintä ja peräsuolta ja täten tietenkin vaikuttavat virtsankarkailuun. Aloitin siis välittömästi anna.fi sivustoltani löytämät jumppaa lantionpohja tiukaksi ohjeiden toteutuksen päivittäiseksi rutiiniksi. Hyvien lantiopohjanlihasten luvattiin tuovan parannusta seksin sarallekin, joten eihän siitä ainakaan haittaa voi olla. Ja muutenkin, en todellakaan halua, että näin pääsisi tapahtumaan missään julkisilla paikoilla! Onneksi nyt oli ilta ja olin kotona. Btw, juuri ehdin juhlia, etten ole oksentanut pian puoleentoista viikkoon. Tänään taas aamupuurot lensi komeassa kaaressa.

Noh, sitten liikunnasta noin yleensä. Raskauden aikana olen jättänyt lempi urheilulajini juoksemisen tyystin. Kävelyllä käyn päivittäin ja sekin saa itseni jo hengittämään höyryveturin lailla. Harrastin myös pitkään toiminnallista treeniä, myös tämä tuntuu aivan liian raskaalta. Nyt olenkin epätoivoisesti etsinyt itselleni uusia harrastuksia. Paikkakunnaltani en ainakaan suoraan löytänyt odottaville äideille suunnattua jumppaa. Ei ainakaan näin kesäaikaan. Syksyllä sitten olen päättänyt aloittaa ainakin äitiysjoogan ja toivoa, jos jotain muutakin vielä löytäisi. Mihinkään kuntosaliin sitoutuminen ei kiinnosta, sillä olen aika tuuliviiri harrastaja. Harrastan ja kokeilen mielelläni sitä, tätä ja tuota, mutta pitempää kiinnostusta ei monikaan laji ole herättänyt. Kesän urheilulajiksi päätin valita lavatanssin. Se tuntui kohtuu hintaiselta, sekä sellaiselta, jota pystyisin toteuttamaan kuolematta sinne. Katsotaan miten käy. Enkä ollut koskaan kokeillut kyseistä lajia, joten odotin tätä mielenkiinnolla. Kesäksi olikin häitä taas luvassa, joten tanssitaidon opettelu ei menisi hukkaan. Varsinkaan kun tämän kesän häissä ei tuota juomatiskiä pääse kuluttamaan. Ehkä jos sitä innostuisi jotain lihaskuntoakin kotoa käsin harjoittamaan lantiopohjalihasten lisäksi.

Nyt äkkiä viimeiset tavarat kasaan ja nokka kohti juhannuksen viettoa. Ihanaa juhannusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...