Tästä(köhän) se sitten alkaa?

Minustako bloggaaja? Enpäs tiedä... vai tiedänkö? Miksi? Miksi ei?

Olen jo pitkään miettinyt blogin perustamista. Oikeastaan en edes ole aivan varma miksi, koska en tavoittele julkisuutta, en rahaa, enkä ole valmis julkaisemaan mitään omalla nimelläni.

Joitain syitä kuitenkin löytyy. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Aikoinaan kirjoitin paljonkin, kunnes tapauhtui jotain ja kirjoittaminen jäi unholaan useiksi vuosiksi. Työni loputtua alkoi ajatus itämään mielessä. Olisiko nyt aika perustaa se blogi, jota olen jo useamman vuoden ajan suunnitellut?

Minkälainen blogistani tulisi? Se on kai ollutkin se ongelma, miksen ole perustanut blogia aikaisemmin. En ole ollut varma mistä kirjoittaisin. Nyt ajatukset ovat kuitenkin selkeytyneet tämän asian suhteen. Haluaisin tehdä blogistani päiväkirjani.

En ole ikinä ollut mikään päiväkirjan kirjoittaja. On sitä vuosien varrella tullut yritettyä jos jonkinlaista päiväkirja yritelmää, vaan mikään ei ole tähän mennessä oikeen tuottanut pidempää tulosta, jos tulosta ollenkaan. Minulla on aina ollut ihania ystäviä elämässäni, jotka ovat ajaneet päiväkirjan asiaa. Heille olen voinut purkaa ajatuksiani vapaasti ja he ovat auttaneet ja tukeneet minua parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta jos joku muukin saisi jotain iloa tai hyötyä tai mitä tahansa omista ajatuksistani, miksen jakaisi niitä muillekin?

Tästä päivästä alkaa matka päiväkirjassani. Aluksi kuitenkin palaan hieman menneisyyteen, jotta voin sitten sujahtaa sujuvasti nykyhetkeen. Palaan aikaan, kun tein ensimmäisen raskaustestini viime lokakuussa. Tästä lisää seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häähumua korona-arjen keskellä?

Pakko myöntää, että pariin viime kuukauteen häärintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Onneksi kaiken ei tarvitse olla lukkoon lyötyä ...